MUISTISAIRAAN MIELIKUVAT KUMPUAVAT ELETYSTÄ ELÄMÄSTÄ

Kun muistisairas aloittaa keskustelun, hän ei tee sitä sattumanvaraisesti. Hänellä on meille asiaa. Aloitteeseen kannattaakin suhtautua kaikella vakavuudella ja tarttua tilaisuuteen kuulla häntä.

Osallistu, eläydy ja kuuntele

Tunteet, joita vanhus pyrkii ilmaisemaan, ja tapahtumat, joita hän haluaa käsitellä, on usein verhottu arkipäiväisiin asioihin. Meidän on empatiamme ja intuitiomme avulla yritettävä saada niistä selvää.

• Tärkeintä on tunnistaa vanhuksen tunteet, hyväksyä ne ja niiden mukanaan tuoma käyttäytyminen.

Vanhuksen sallitaan esimerkiksi olla pelokas, vihainen tai surullinen ja oivalletaan, että ne ovat tunteita, jotka ovat aikoinaan jääneet ilmaisematta.

Rouva M. pyrki usein hädissään kotiin lapsenlikaksi ja kiihtyi, kun ei päässyt lähtemään. Hoitajien osaavan kohtaamisen avulla hän sai kerrotuksi, kuinka katkera hän oli. Rouva M:n lapsuus oli kulunut lievästi kehitysvammaista ja erittäin villiä pikkuveljeä paimentaen. Katkeruuttaan itkien vanhus kertoi useita tarinoita siitä, kuinka hän oli saanut ansaitsemattomia selkäsaunoja pikkuveljen kiusanteon vuoksi.

Muistisairas vanhus ei pysty keskittymään kovin pitkää aikaa samaan asiaan, mutta se voi palata hänen mieleensä useita kertoja. Sitä varmemmin niin käy, jos häntä estetään kertomasta tarinaa.

• Tunteiden taustalla olevien tapahtumien selvittäminen ei ole tärkeää, tai edes aiheellista.

Esille pyrkivät asiat saattavat olla vanhukselle menneisyydessä sattuneita todellisia tapahtumia, todellisten tapahtumien jatkoksi kehitettyjä ”mitä olisi voinut tapahtua” -kuvitelmia, toiveajattelua tai tapahtumat saatetaan esittää symbolisessa muodossa. Tämä on hyvä pitää mielessä ja pyrkiä välttämään totuuden selvittämisen houkutusta.

• Tunne on aina tärkein ja vanhukselle totta – olipa sen aiheuttaja mikä tahansa.

Meidän on varauduttava siihen, että emme koskaan voi varmasti tietää, mistä vanhuksen kanssa käydyssä keskustelussa on kysymys. Muistisairas vanhus saattaa puutteellisen logiikan vuoksi kadottaa asioiden tapahtumisjärjestyksen, eikä häneltä pidä odottaa sellaista mihin hän ei pysty, eli asioiden johdonmukaista selittämistä.

• Vanhukselle riittää, että annamme hänelle mahdollisuuden kertoa asiasta tai elää uudelleen tapahtuma, joka hänellä on mielessään.

Mistä muistisairas puhuu?

Muistisairaan vanhuksen puheiden tai toiminnan kytkeytymistä menneisyyden todellisiin tapahtumiin saattaa kuitenkin olla hyvä itsekseen hieman spekuloida. Pohdinnan myötä mielessä pysyy kirkkaana ajatus, että aivan kaikki vaihtoehdot ovat mahdollisia – ja mikään niistä ei meille muille loppujen lopuksi edes kuulu.

Todellinen tapahtuma?

Herra V. oli sodan käynyt mies ja hän oli sodan jälkeen helpottanut oloaan pullollisella kirkasta päivässä. Jo muuten puhumaton herra V. tuli aina iltapäivisin erittäin levottomaksi ja aggressiiviseksi. Hoitajan kohdatessa hänet osaavasti, hän sanoi itkien: ”Kyllä ihmisen pitäisi saada olla viaton.”

Mikäli herra V:n kokemus liittyy sotaan, onko kyseessä tosiasiasiallinen sotakokemus ja sen synnyttämä suru tai syyllisyydentunne, vai hänen kammoamansa pahin mahdollinen vaihtoehto? Onko pinnalle pyrkivä tapahtuma hänen oma kokemuksensa vai aseveljen kertoma? Mahdollista on myös, että tapahtuma on tuoreempi ja tunteen synnyttää katumus juomisesta tai sen seurauksista.

 Mitä olisi voinut tapahtua?

Vanhus asui vielä kotonaan, mutta oli alkanut öisin lähteä läheiselle padolle ”hukkunutta tytärtä” etsimään. Asiasta kertova tytär vakuutti, että hänen sisaruksistaan ei kukaan ollut hukkunut, mutta muisti puhuessaan, että hän itse oli kerran ollut vähällä menehtyä. Hän oli lapsena karannut äidiltä ja pudonnut veteen, mutta hänet oli onnistuttu elvyttämään.  

Kuvitteliko äiti kamalimman vaihtoehdon, kun ei riittävän hyvin vahtinut tytärtään? Syyllisyyden tunne voi olla musertava. Entä, jos patoon onkin joskus aikoinaan hukkunut lapsi? Naapurin tytär, tai vanhuksen oma nuoruudessa saatu ja sukusalaisuuden verhoama lapsi.

Toiveajattelua?

Vanhainkodissa asuva herra P. huusi hoitajia nopeasti katsomaan päässään olevia (kuviteltuja) kuhmuja. Hän kertoi, että: ”Poliisi pamputti Tukholmassa”. Hoitajat puhuivat tapahtumasta vanhuksen lapsille, jotka vakuuttivat, että herra P. ei ole koskaan Tukholmassa käynytkään. 

Tietävätkö sinun lapsesi kaiken, mitä olet elämäsi aikana tehnyt? Jospa vanhuksen kertoma olikin totta. Vai oliko se vain läheltä piti -tapaus, joka sattui Turussa? Kolmas vaihtoehto on, että erittäin ahkerana ”pokkaridekkareiden” lukijana hän on saattanut kehitellä mielikuvitusseikkailun, jonka aikana pamputus on tapahtunut. Tämän vaihtoehdon puolesta kertoi se, että hoitajille kuhmuja esitellessään herra P. hymyili leveästi.  

Symbolisessa muodossa esitetty tarina?

Kun meillä muistisairaan kanssa tekemisissä olevilla ei ole minkäänlaista aavistusta mistä vanhus puhuu, voi kyseessä olla symbolisessa muodossa esitetty kertomus. Lohdullista on, että meidän ei tarvitsekaan tietää mitä tapahtui, tai tapahtuiko mitään. Feil kuitenkin kertoo esimerkin, jossa hän mahdollisesti onnistui jäljittämään tapahtuneen. 

Vanhainkodissa oli hoidettavana muistisairas vanhus, joka vihasi laitoksen johtajaa silmittömästi. Aina tilaisuuden tullen hän syytti johtajaa siitä, että: ”Hän kastroi minut vintillä.”

Feil kiinnostui tarinasta. Hän työskenteli sekä vanhuksen, että omaisten kanssa ja sai muodostettua todennäköisen selityksen vanhuksen katkeruudelle. Vanhuksen isä oli ollut ankara mies, joka antoi pojalleen säälittä piiskaa. Piiska säilytettiin laudan raossa vintillä, jossa myös piiskaaminen tapahtui.

Vanhuksen isä oli ollut julma myös henkisesti. Hän vähätteli poikaansa toistelemalla, että: ”Sinusta ei koskaan tule mitään, sinusta ei tule miestäkään.” Feil sai selityksen vintille ja kastroimiselle. Viha laitoksen johtajaa kohtaan selittyi johtajan ansiotta saamalla, menneisyyden henkilöä edustavan symbolihenkilön roolilla.       

Epävarmuuden sietäminen

Muistisairaan vanhuksen kanssa toimiessa ei koskaan ei voi olla varma siitä, mistä on kysymys. Tämä tosiasia on viisasta hyväksyä siitä huolimatta, että se saattaa aiheuttaa hoitajassa turvattomuuden ja voimattomuuden tunteita.

Ihmiset välttelevät epävarmuuden tunnetta – toiset enemmän kuin toiset. Epävarmuuden tunne häiritsee, vie energiaa, ja sen aktivoima dopamiiniryöppy houkuttelee etsimään yksinkertaisia selityksiä ja ratkaisuja. Se on hyvä ymmärtää ja olla pitämättä omia johtopäätöksiään totuutena.  

• Älä luule ymmärtäväsi – ymmärrä luulevasi.

Muistisairas ja hänen oireilunsa saattavat herättää niin positiivisia kuin negatiivisiakin tunteita. Ne kannattaa kohdata ymmärtäen, että tunteiden syntyyn vaikuttaa vahvasti hoitavan henkilön oma kokemushistoria ja vanhuksen oireilun vaikutus eri ihmisiin voi olla hyvin erilainen.

• Oma tunne kannattaa hyväksyä sellaisenaan, mutta sen ei saa antaa viedä.

Jos haluaa tutustua itseensä paremmin, voi hieman spekuloida tunteen taustoja. Kun kiinnittää huomiota siihen, mitä omassa mielessä liikkuu, ulkoiset ärsykkeet eivät vie yhtä helposti mukanaan. Voi kohdata muistisairaan ihmisen niin kuin hän ansaitsee tulla kohdatuksi, maltillisesti ja ennakkoluulottomasti.  

Jos haluat saada tiedon uusista julkaisuista sähköpostiisi, liity postituslistalle täältä

Lisätietoa mm.

Feil, N. (1993). The Validation Breaktrough. Simple Thechniques for Communicating with People with ”Alzheimer’s-Type Dementia”. York, Pennsylvania USA: The Maple Press Company.

Porkka, S-T. (2021). Yhteyden luomisesta syvästi dementoituneeseen vanhukseen. Teoksessa K-M. Leskinen & N. Rita (toim.), YHTEYS. Psykoanalyyttisen ajattelun ytimessä (s. 184–201). Espoo: Prometheus kustannus.

Jos asia on mielestäsi tärkeä, jaa kirjoitus tästä: