“En huomannut, että lasten kasvaessa suuremmiksi, sinä olit kasvanut pienemmäksi.” - Hanna Kivisalo

Yhteenkuuluvuuden vahvistaminen on erityisen tärkeää, kun muistisairaus nakertaa turvallisuudentunnetta ja elämä hoitopaikassa koettelee. Yhteenkuuluvuuden kestävä perusta on psykologisesti turvallinen yhteisö, jossa tunnistetaan ihmisten ainutlaatuisuus ja kohdellaan kaikkia oikeudenmukaisesti.

Muistisairas vanhus on yhtä arvoituksellinen kuin kuka tahansa muu ihminen, eikä koskaan voi olla varma mistä hänen tarinassaan on todella kysymys. Kun muistisairaus vielä tuo oman hankaluutensa vuorovaikutukseen, hoitavan henkilön on viisasta hylätä olettamisen tila ja siirtyä ei-tietämisen tilaan.

Epävarmuus on epämiellyttävä ja hermostuttava tunne, jota ihmiset pyrkivät välttämään. Se syö voimavaroja ja voi jopa lamaannuttaa toimintakyvyn. Sekä muistisairaat vanhukset, että heidän hoitajansa kokevat epävarmuutta hoitotyön arjessa.

Ihmisen elämähistorian tiedostamattomat muistot, tunteet, asenteet, odotukset ja mielikuvat vaikuttavat kaikissa vuorovaikutussuhteissa. Jokainen, niin vanhus, omainen kuin hoitajakin tuo tunnehistoriansa myös vanhusten hoitopaikkaan.

Tulkinta on enemmän tai vähemmän onnistunut yritys ymmärtää ja selittää jonkin asian, tapahtuman tai tilanteen taustaa. Sillä voidaan pyrkiä kuvaamaan, tai jopa ennustamaan toisen ihmisen tunteiden, toiminnan ja käyttäytymisen syitä.

Muistisairasta hoitavat henkilöt voivat saada arkaluontoista tietoa vanhuksen elämästä ja terveydestä. Tehdessään tiivistä yhteistyötä omaisten kanssa, hoitajat joutuvat toistuvasti tilanteisiin, joissa heidän on punnittava sanansa tarkkaan. Laki uudistui, mutta haasteet jäivät.

Osa ikääntymisen tuomista muutoksista on muutoksia parempaan ja ihmiselle itselleen hyväksi. Valitettavasti nuorempi väki ei aina ymmärrä vanhuksen muuttumista ja tulkitsee “oireet” väärin, esimerkiksi masennukseksi tai muistisairauden oireiksi.

Mukautuvan vuorovaikutuksen (Adaptive Interaction) avulla hoitava henkilö voi kommunikoida muistisairaan vanhuksen kanssa. Se auttaa saamaan yhteyden pitkälle edennyttä muistisairautta potevaan ja jo puhekykynsä menettäneeseen vanhukseen.  

Myötätuntoa on kyky tunnistaa toisen ihmisen tunteita, halu auttaa sekä konkreettisia tekoja hänen hyväkseen. Myötätunto on hyväksi paitsi vanhukselle, myös hoitajalle ja osaavasti tarjottuna se ei uuvuta, vaan energisoi antajaansa.

Hyvään ja merkitykselliseen elämään kuuluu myös surua ja se on luonnollinen asia silloin, kun on menettänyt jotain tärkeää. Suru on pohjimmiltaan rakkautta, joka kertoo menetetyn merkityksestä ja luopumisen vaikeudesta.

Luottamus on aina riski-investointi. Luottaessaan ihminen antaa toiselle mahdollisuuden käyttää valtaa, joka voi tarkoittaa joko tukea tai hyväksikäyttöä. Luottamuksen voi saada tai ansaita, mutta sitä ei voi vaatia.

Keskustelu asioista, joista vanhus tuntee kiitollisuutta edistää hänen psyykkistä hyvinvointiaan ja vähentää stressiä. Kiitollisuudella on tutkitusti positiivinen vaikutus myös fyysiseen terveyteen ja sosiaalisiin suhteisiin.

Katumuksen tunne on olennainen osa ihmisenä olemista. Nuoremmille katumus osoittaa oppimisen ja kasvun paikat. Ikääntyneillä katumus liittyy vanhuuden tärkeimmän kehitystehtävän, eli inventaarion tekoon ja eheyden tavoitteluun.  

1980- ja 1990-lukujen vaihteessa vain noin yksi prosentti vanhuksista joutui psykiatriseen sairaalaan. Osalla heistä oli muistisairaus ja joillakin oireet niin vaikeita, että paluu aiempaan hoitopaikkaan ei ollut mahdollista. Osasto 603 perustettiin heitä varten.

Kaipaus on arvokas ja katkeransuloinen tunne, johon liittyy aina myös surua ja ikävää. Kaipaaminen ei kuitenkaan ole haitallista, vaan se voi olla rauhoittava ja elämässä eteenpäin vievä tunne, joka auttaa muistamaan mikä elämässä on tärkeää.

Korkean iän saavuttaminen pysäyttää ihmisen arvioimaan elettyä elämäänsä ja tekemään siitä inventaarion. Eräs tarkeimmistä kysymyksistä silloin on, onko minun elämälläni ollut merkitystä.

Muistisairaan vuorovaikutustaidot ovat puutteellisia jo siksikin, että heillä on asioille eri merkityksiä kuin meillä. Myös vuorovaikutus voi olla täynnä symboleja tai he ilmaisevat itseään sanattomilla vuorovaikutustavoilla. – Tuija Uusitalo

Muistisairaan osaavasti kohtaava hoitaja ymmärtää vanhuksen käyttäytymistä ja osaa ottaa vastaan monenlaisia tunteita. Se ei kuitenkaan riitä. Vanhus odottaa hoitajaltaan vastakaikua, eli reaktiota, jonka hän voi nähdä, kuulla ja tuntea.

Kun muistia verrataan kirjahyllyyn, joka on täynnä kirjoja kaikista elämäntapahtumista, tiedoista ja kokemuksista, nämä kirjat katoavat ajoittain muistisairailta ihmisiltä. – Taina Semi