Epäluuloisuus on tasapainottelua toisen ihmisen luotettavuuden ja omien epäilyjen välillä. On viisasta tutustua ainakin tavallisimpiin epäluulon aiheuttajiin ja välttää muistisairaan epäluuloisuuden ”diagnosointia”, joka voi leimata, vääristää suhdetta hoidettavaan ja olla myös väärä.

Nauru on keskeinen osa vuorovaikutusta ja ihmisyyttä. Se on yksi voimakkaimmista yhteisöllisyyden kokemuksista. Kun hoitava henkilö ymmärtää naurun psykologiaa, hän voi vahvistaa sidettään muistisairaan vanhuksen kanssa ja edistää tämän fyysistä ja psyykkistä hyvinvointia.

Muistisairaalla vanhuksella on kokonainen elämä elettynä ja paljon sellaista, mistä hän haluaa ja mistä hänen on myös saatava puhua. Siihen vanhus tarvitsee avukseen kuuntelijan. Kuunteleminen vaatii muistisairasta hoitavalta henkilöltä taitoa, tahtoa ja kärsivällisyyttä.

Parhaan avun käsittelyä vaativien tunteiden kanssa kipuilevalle vanhukselle voi antaa toimimalla säiliönä hänen tunteilleen. Tunteet on otettava vastaan, pohdittava niitä ja keksittävä miten vanhuksen oloa voisi helpottaa.

Muistisairaiden hoitopaikoissa eletään keskellä monimuotoista ja usein äänekästä melua. Sitä on lähes mahdoton paeta ja se rasittaa sekä hoidettavia että hoitajia. Melun lähteisiin on kiinnitettävä huomiota ja estettävä kaikin keinoin häiritsevien äänien syntyminen.

Turvallisuuden tunne on ihmiskunnan evoluution tuote ja inhimillinen perustarve. Se ei ole vain uhkien poissaoloa vaan hyvinvoinnin, luottamuksen ja levollisuuden perusta, joka syntyy vuorovaikutuksessa toisiin ihmisiin.

Läpieläminen tarkoittaa muistisairaalle vanhukselle vaillejäämisten ja traumojen elämistä uudelleen tässä ja nyt. Se vaatii turvallisia olosuhteita ja turvallisen ihmisen tuen. Onnistuessaan läpieläminen mahdollistaa vanhukselle korjaavan kokemuksen.

Hymyileminen on keino ilmaista tunteita ja vaikuttaa niihin. Hymyllä voi ilahduttaa ja kohentaa niin omaa kuin vastaanottajan mielialaa, sillä voi myös peittää tunteita tai jopa haavoittaa. Hymyily on vaativaa ja edellyttää hymyilijältä hyväntahtoisuutta, itsetuntemusta sekä erityisesti tilannetajua.

Aktivoituminen epävirallisessa päiväsaliryhmässä tai ohjatuissa muistelu- ja toiminnallisissa ryhmissä vaatii muistisairaalta vanhukselta rohkeutta. Henkilökunnalta se vaatii ymmärrystä ryhmän ”pohjavirtauksista” ja siitä, että ne vaikuttavat myös muistisairaiden ryhmissä.

Muistisairaan vanhuksen ihmissuhteisiin pitäisi suhtautua yhtä vakavasti kuin hänen terveyteensä ja muistaa, että ystävien merkitys korostuu etenkin elämän käännekohdissa. Hyvät ystävät ovat yksi ihmisen fyysisen ja psyykkisen hyvinvoinnin peruspilareista.

Muistisairaiden vanhusten hoitopaikassa, päiväsalissa tai muussa ihmisten seuraamiselle otollisessa tilassa kokoontuu päivittäin asukasryhmä. Ryhmä on alttiina monenlaisille ryhmäilmiöille ja kehittyy kohti mukavaa, tai huomiotta jätettynä varautunutta ja riitaisaa yhteiseloa.

Ihmiset hyödyntävät erilaisia keinoja tullakseen ymmärretyiksi ja ymmärtääkseen muita. Uudehko termi multimodaalisuus viittaa vuorovaikutuksen monimuotoisuuteen, joka rakentuu erilaisten viestintäkeinojen käytöstä ja niiden yhteisvaikutuksesta.

Menneisyyden tapahtumien läpielämisen hetki ei ole muistisairaalle vanhukselle vain muistelua. Palattuaan menneeseen hän on ”siellä ja silloin”. Tapahtumien eläminen uudelleen ei ole outoa, eikä oireellista, vaan keino tehdä inventaario elämästä.

Muistisairas vanhus voi kokea sisäiset tuntemukset ja ulkoiset ärsykkeet ahdistavina tai uhkaavina. Turvallisuudentunteen palauttamiseksi hän käyttää puolustuskeinoja eli defenssejä, jotka saattavat katsojan silmissä näyttää oudoilta tai ylimitoitetuilta.

Toiseuttaminen tarkoittaa, että jotain ryhmää tai yksilöä pidetään erilaisena, vieraana tai alempiarvoisena. Muistisairaat ovat otollinen kohderyhmä toiseuttamiselle, kun he tekevät inventaariota elämästään ja ovat ajoittain tavoittamattomissa omassa maailmassaan. 

Mieltä ja kehoa ei voida erottaa toisistaan, mieli vaikuttaa kehoon ja keho mieleen. Tunteet tuntuvat ja myös näkyvät kehossa. Hoitajan on hyvä oppia tarkkailemaan muistisairaan vanhuksen kehollisia viestejä – ja tunnistamaan oma kehollinen empatiansa.

Muistisairaan vanhuksen aloitteet ihmiskontakteihin voivat vähentyä tai muuttaa muotoaan. Seurauksena saattaa olla, että yhteisöllisyyden merkitystä vanhukselle aliarvioidaan ja hänen jäsenyyttään yhteisössä nonsaleerataan.

Muistisairas vanhus saattaa syyttää omaisia tai hoitajaa laiminlyönnistä, hylkäämisestä tai jopa kaltoinkohtelusta. Kuulija ei voi olla varma pitävätkö syytökset paikkaansa ja harkitsematon reagointi voi tuhota ihmissuhteita.  

Ihmiset lähettävät katsellaan muille sekä tietoisia että tiedostamattomia viestejä ja saavat samalla tietoa muista. Katsotuksi tulemisella on valtavan suuri merkitys ja sen vaikutukset tuntuvat sekä kehossa että mielessä.

Muistisairasta vanhusta hoitaessa saa päivittäin todistaa sanattoman vuorovaikutuksen arvon. Se ei vain täydennä sanallista viestintää, vaan voi jopa korvata sen. Puhumattomuus ei ole vanhukselle menneisyyden tapahtumien käsittelyn, korjaavien kokemusten saamisen ja inventaarion teon este.