Muistisairaiden vanhusten hoitopaikassa, päiväsalissa tai muussa ihmisten seuraamiselle otollisessa tilassa kokoontuu päivittäin asukasryhmä. Ryhmä on alttiina monenlaisille ryhmäilmiöille ja kehittyy kohti mukavaa, tai huomiotta jätettynä varautunutta ja riitaisaa yhteiseloa.

Ihmiset hyödyntävät erilaisia keinoja tullakseen ymmärretyiksi ja ymmärtääkseen muita. Uudehko termi multimodaalisuus viittaa vuorovaikutuksen monimuotoisuuteen, joka rakentuu erilaisten viestintäkeinojen käytöstä ja niiden yhteisvaikutuksesta.

Menneisyyden tapahtumien läpielämisen hetki ei ole muistisairaalle vanhukselle vain muistelua. Palattuaan menneeseen hän on ”siellä ja silloin”. Tapahtumien eläminen uudelleen ei ole outoa, eikä oireellista, vaan keino tehdä inventaario elämästä.

Muistisairas vanhus voi kokea sisäiset tuntemukset ja ulkoiset ärsykkeet ahdistavina tai uhkaavina. Turvallisuudentunteen palauttamiseksi hän käyttää puolustuskeinoja eli defenssejä, jotka saattavat katsojan silmissä näyttää oudoilta tai ylimitoitetuilta.

Toiseuttaminen tarkoittaa, että jotain ryhmää tai yksilöä pidetään erilaisena, vieraana tai alempiarvoisena. Muistisairaat ovat otollinen kohderyhmä toiseuttamiselle, kun he tekevät inventaariota elämästään ja ovat ajoittain tavoittamattomissa omassa maailmassaan. 

Mieltä ja kehoa ei voida erottaa toisistaan, mieli vaikuttaa kehoon ja keho mieleen. Tunteet tuntuvat ja myös näkyvät kehossa. Hoitajan on hyvä oppia tarkkailemaan muistisairaan vanhuksen kehollisia viestejä – ja tunnistamaan oma kehollinen empatiansa.

Muistisairaan vanhuksen aloitteet ihmiskontakteihin voivat vähentyä tai muuttaa muotoaan. Seurauksena saattaa olla, että yhteisöllisyyden merkitystä vanhukselle aliarvioidaan ja hänen jäsenyyttään yhteisössä nonsaleerataan.

Muistisairas vanhus saattaa syyttää omaisia tai hoitajaa laiminlyönnistä, hylkäämisestä tai jopa kaltoinkohtelusta. Kuulija ei voi olla varma pitävätkö syytökset paikkaansa ja harkitsematon reagointi voi tuhota ihmissuhteita.  

Ihmiset lähettävät katsellaan muille sekä tietoisia että tiedostamattomia viestejä ja saavat samalla tietoa muista. Katsotuksi tulemisella on valtavan suuri merkitys ja sen vaikutukset tuntuvat sekä kehossa että mielessä.

Muistisairasta vanhusta hoitaessa saa päivittäin todistaa sanattoman vuorovaikutuksen arvon. Se ei vain täydennä sanallista viestintää, vaan voi jopa korvata sen. Puhumattomuus ei ole vanhukselle menneisyyden tapahtumien käsittelyn, korjaavien kokemusten saamisen ja inventaarion teon este.

Muistisairas vanhus joutuu kohtaamaan torjutut tunteensa läpieläessään menneisyyden tapahtumia ja tehdessään inventaariota elämästään. Siihen hän tarvitsee avukseen toisen ihmisen, joka kannattelee häntä ja auttaa käsittelemään tunteita.

Muistisairaan vanhuksen tunnetta psykologisesta turvallisuudesta hoitoyhteisössä koettelevat oman ja muiden asukkaiden muistisairauden lisäksi esimerkiksi yhteisöasuminen ja lähes taukoamaton ryhmädynamiikan synnyttämä paine.

Muistisairaiden ihmisten hoitotyössä rituaaleilla on erityisen merkityksellinen rooli hoidon onnistumisen ja arjen sujuvuuden kannalta. Ne luovat turvallisuutta, jatkuvuutta ja ennustettavuutta päivittäiseen elämään. – Taina Semi

Ihmiset odottavat asemansa, ikänsä ja tilanteensa mukaista käytöstä, kohtelua ja kohtaamista. Ajassa ennakoimattomasti liikkuvan muistisairaan vanhuksen vaihtelevat odotukset koettelevat hoitajan tilannetajua ja kykyä vastata niihin.

Muistisairas vanhus ei ole menettänyt muistiaan eikä muistojaan – hän elää niissä. Muistot valtaavat vanhuksen mielen lupaa kysymättä ja hoitajan on vain hyväksyttävä se, mitä vanhuksen kanssa uudelleen elettäväksi ja käsiteltäväksi nousee.   

Lähes jokainen ihminen kokee elämänsä aikana jonkinlaisen traumaattisen tilanteen. Osa torjuu kokemansa ja kohtaa traumansa vasta vanhana muistisairauden murtaessa puolustusmekanismit. Kaikkien muistisairaiden parissa työskentelevien pitäisikin olla jossain määrin traumainformoituja.

Mikroaggressiot ovat pieniä arkipäiväiseen vuorovaikutukseen sisältyviä ilmeitä, eleitä ja ohimennen sanottuja asioita, jotka ovat osoitus ennakkoluuloista yksilöä tai ihmisryhmää kohtaan. Ne ilmaistaan usein epäsuorasti ja niiden tunnistaminen voi olla vaikeaa.

Syyllisyyttä poteva ihminen voi olla syyllinen johonkin tai kuvitella olevansa syyllinen. Häntä on voitu myös syyllistää. Kaikki nämä vaihtoehdot aiheuttavat muistisairaalle vanhukselle yhtä voimakasta tuskaa, kun hän tekee inventaariota eletystä elämästään.

Mahdollistaminen on toimintaa tai teko, joka tekee jonkin asian mahdolliseksi toiselle ihmiselle tai luo edellytykset sen tapahtumiselle. Mahdollistaja on vanhukselle tuki ja turva tilanteissa, joissa tämän omat voimat tai osaaminen eivät enää riitä.

Samantahtisuudessa on kyse kahden ihmisen ajoituksesta ja yhteisestä rytmistä. Yhteinen kokemus tuntuu turvalliselta ja samantahtisuuden lisääntyessä myös tyytyväisyys yhteistyöhön kasvaa.