MUISTISAIRAIDEN VANHUSTEN HOITO 1990-LUVULLA

Geroartist Taina Semin blogikirjoitus Kieli ja kokemus muistisairaan ihmisen hoidossa (27.8.2024) sai minut kaivelemaan ”arkistojani” 35 vuoden takaa niiltä ajoilta, kun suunnittelimme ja perustimme muistisairaille tarkoitetun osaston Halikon sairaalaan. Löysin dokumentteja hoidon suunnittelusta, toteutuksesta ja omaisten palautteista.  

Taina Semin blogikirjoituksessa minua surettivat erään omaisen kommentit, mm.:  

”… puolisoni haluttiin siirtää pois hoitokodista, koska hänet luokiteltiin ’vaaralliseksi asukkaille ja henkilökunnalle’. Minulle kerrottiin, että häntä oli pidetty sidottuna.”

”… sain tietää, että… hänet oli ylilääkitty viimeiset kolme päivää lääkkeillä, jotka tekivät hänet sekavaksi.”

”… Tarvitsemme hoitopaikkoja, jotka pystyvät kohtaamaan muistisairauden tuomat haasteet – pelon, vihan ja hämmennyksen – tyynesti ja ammattitaitoisesti. Paikkoja, jotka eivät turvaudu ensisijaisesti liialliseen lääkitykseen.”

Halikon sairaalan osasto 603

1980- ja 1990-lukujen vaihteessa vain noin yksi prosentti vanhusväestöstä joutui psykiatriseen sairaalaan, ja vain osalla heistä oli muistisairaus.

Joillakin muistisairaista vanhuksista oireet olivat niin vaikeat, että paluu terveyskeskukseen, vanhainkotiin tai muuhun hoitopaikkaan ei ollut mahdollista. Halikon sairaalassa nämä vanhukset tulivat vanhusten vastaanotto-osaston kautta jatkohoitoon osastolle 603.

Osasto 603 aloitti toimintansa vuonna 1990 ja sitä varten tehdyistä suunnitelmista kuuluu historian havina. Käytössämme oli myös senhetkinen termistö…

Suunnitelmat osastoa perustettaessa

Halikon sairaala, osaston 603 hoitoideologia

TOIMINNAN LÄHTÖKOHTA

Toiminnan lähtökohtana on ihminen ja ihmisten välinen vuorovaikutus. Parhaimmillaan vuorovaikutus vaatii toteutuakseen ilmapiirin, joka mahdollistaa keskinäisen tuen, auttamishalun ja ymmärryksen, toisen ihmisen huomioon ottamisen ja arvostamisen. Osastolla 603 ilmapiirin käsite on laajennettu ottamaan huomioon myös vuorovaikutussuhteet omaisten ja muiden yhteistyökumppaneiden kanssa.

TOIMINNAN TAVOITE

Vanhuksen kokema hyvänolon tunne

Tavoitteen toteutuminen edellyttää ihmisen yksilöllisyyden ja ainutkertaisuuden sekä hänen myönteisten ominaisuuksiensa korostamista hoitotyössä. Toiminnan tulee perustua tasa-arvoisuuteen ja demokratiaan.

Sairauden etenemisen hidastaminen

Mahdollisesti parannettavissa olevat sairaudet pyritään hoitamaan, mutta parantumattomien, esimerkiksi dementoivien sairauksien kohdalla hoidon tavoite on asetettava realistisesti. Pyritään sairaudenkulun hidastamiseen ja keskitytään elämänlaadun parantamiseen. 

HOITOTYÖN PERIAATTEET JA NIIDEN TODENTUMINEN PÄIVITTÄISESSÄ HOITOTYÖN KÄYTÄNNÖSSÄ

Validoivan ilmapiirin ominaisuudet

Muistelu

Muistelu on keskustelua vanhuksen menneisyydessä kokemista asioista, hänen tekemisistään ja aikaansaannoksistaan, ajasta, jossa dementoitunut vanhus elää – vanhuksen ehdoilla, hoitotyön lomassa.

Muistelun tarkoituksena on vanhuksen virkistäminen ja onnistumisen kokemuksen tuottaminen sekä vanhuksen identiteetin säilyminen. Muistelu palvelee myös kulttuurin siirtoa sukupolvelta toiselle. Muistelu sisältää siis sekä virkistyksellisiä että terapeuttisia osatekijöitä.

Omaisia rohkaistaan muisteluun vanhuksen kanssa. Heiltä pyritään saamaan tietoa vanhuksen taustasta, mikä helpottaa henkilökunnan osallistumista vanhuksen muistoihin. Omahoitajalla on vastuu tietojen keruusta. Olemassa olevat tuttavuussuhteet, ts. jos vanhus on jollekin henkilökunnan jäsenelle ennestään tuttu, hyödynnetään mahdollisuuksien mukaan.

Turvallisuuden korostaminen

Vanhuksen ulkoiseen turvallisuuteen kuuluvat turvallinen hoitoympäristö sekä turvallisuus hoitotoimenpiteissä. Sisäistä turvallisuudentunnetta tuetaan validoivalla lähestymistavalla. Pyritään toiminaan vanhuksen ehdoilla, olemaan hänen käytettävissään ja vastaamaan hänen senhetkisiin tarpeisiinsa. Turvallisuudentunteen luominen edellyttää henkilökunnan jatkuvaa ja sitoutunutta läsnäoloa.

Hyvän olon korostaminen

Osaston toiminnan tavoitteena on sairauden etenemisen ehkäisemisen rinnalla vanhuksen kokema hyvänolon tunne. Hoitotyön lähtökohtana on pyrkimys auttaa vanhusta saavuttamaan omat tavoitteensa – ei henkilökunnan tavoitteita.

Vanhusta ei voi pakottaa kohtaamaan todellisuutta vastoin tahtoaan. Häneltä ei myöskään saa vaatia sosiaalisten normien mukaista käyttäytymistä, ellei hän siihen enää kykene. Vanhuksen tarvitsema apu ja ohjaus tulee antaa mahdollisimman hienovaraisesti. 

Empaattisuus

Empatia muodostuu kolmesta yhtä suuresta osatekijästä, jotka kaikki tarvitaan ja jokainen niistä on lopputuloksen kannalta yhtä tärkeä:

• kliininen tietämys,

• tilanne-etiikka ja

• syvällinen asettautuminen toisen asemaan.

Empatiakykyä voi kehittää. Vaatii tahdonvoimaa, halua ja osittaista itsensä unohtamista, jotta voi aidosti auttaa toista ihmistä. Empatia on kytköksissä työmoraaliin. Empaattisuuden tulee ilmetä kaikissa vuorovaikutussuhteissa, niin suhteessa vanhuksiin, omaisiin kuin työtovereihinkin.

Avoimuus

Henkilökunnan tulee ymmärtää, että dementoituneelta vanhukselta puuttuvat sosiaaliset pidäkkeet. Tämän oireen mukanaan tuoma ilmaisu ja käyttäytyminen tulee mahdollisuuksien mukaan suvaita sellaisenaan. Tarvittavien rajojen asettaminen on osattava tehdä kunnioittavasti ja hoitajassa heränneiden tunteiden purkamiselle on annettava mahdollisuus myöhemmin.

Omaisia tulee tukea vastaavissa tilanteissa. Henkilökunnan tulisi olla herkkä havaitsemaan omaisten tunteita ja tarjota mahdollisuutta niiden purkamiseen. Avoimuus tulee näkyä kaikissa vuorovaikutussuhteissa, niin suhteessa vanhuksiin, omaisiin kuin työtovereihin – hyviä käytöstapoja unohtamatta.

Yksilöllisyys

Yksilöllisen hoidon perustana on vanhuksen ja hänen elämänhistoriansa mahdollisimman hyvä tuntemus, yhteistyö omaisten kanssa ja empaattinen suhtautuminen vanhukseen. Rutiininomaista työskentelyä ja stereotyyppistä suhtautumista vanhuksiin tulee välttää.

Vanhuksen tottumukset ja toiveet pyritään mahdollisuuksien mukaan ottamaan huomioon. Käytännössä tämä näkyy mm. yksilöllisissä nukkumaanmeno- ja heräämisajoissa, omien vaatteiden käytössä, makutottumuksissa jne.

Vanhuksen omien tavoitteiden hyväksyminen

Validaatioterapian sekä validoivan lähestymistavan ja ilmapiirin peruslähtökohta on hyväksyminen. Dementoitunut vanhus suorittaa oman ikävaiheensa tärkeintä kehitystehtävää. Tästä tehtävästä suoriutuakseen vanhuksen on tehtävä ”tilinpäätös” menneestä elämästään elämällä sen tapahtumia uudelleen mielikuviensa avulla. Nämä mielikuvat ovat hänen sisäinen todellisuutensa.

Hoitotyön tehtävänä dementoituneen vanhuksen kohdalla on avustaa tämän kehitystehtävän suorittamisessa. Avustaminen edellyttää vanhuksen tunteiden ja niiden ilmaisun laaja-alaista hyväksymistä. Dementoituneen vanhuksen hyvä hoito edellyttää jatkuvaa hoidollista ja eettistä pohdiskelua.

Tunteiden hyväksyminen

Tunne on validi (= luotettava, pätevä, voimassa oleva) riippumatta siitä. mistä se kumpuaa. Tunne tulee hyväksyä ja sen ilmaisua tukea. Torjuttu tunne ei häviä, vaan voimistuu. Tunteiden ilmaisun esteleminen saattaa johtaa masennukseen, vetäytymiseen tai aggressiiviseen käyttäytymiseen.

Jopa aggressiiviset tunteet pyritään hyväksymään ja ratkomaan niiden mukanaan tuomat tilanteet mahdollisuuksien mukaan ilman ylimääräistä lääkitystä. Voimakkaassa ahdistuksessa tai sen pitkittyessä lääkitys saattaa olla paikallaan, mutta asia tulee ratkaista tapauskohtaisesti. Vaikeissa tilanteissa hoitajan tulee voida luottaa työryhmän tukeen.

Omaisia tuetaan hyväksymään vanhuksen tunnereaktiot. Heille tulee selvittää myös mahdollisuus symbolihenkilön asemaan joutumisesta ja auttaa heitä suhtautumaan siihen asiallisesti. Kerrotaan, ettei tunneryöppy välttämättä ole tarkoitettu heille henkilökohtaisesti ja että sen vastaanottaminen helpottaa vanhuksen oloa.

Kunnioitus

”Tee toiselle niin kuin soisit itsellesi tehtävän.” Lähtökohtana on kunnioitus pitkää elämänkaarta, sen varrella kerääntynyttä elämänkokemusta ja saavutuksia kohtaan. Elämänkaaren tunteminen lisää kunnioitusta ja vaikuttaa vanhuksen kokemiseen ainutkertaisena yksilönä.

Intimiteettisuoja ja yksityisyyden tarve tulee ottaa huomioon niin teoissa kuin puhuttelussa. Sekä fyysisen että verbaalisen kontaktin tulee olla kunnioittavaa, ei alistavaa eikä holhoavaa. Yhteistyö omaisten kanssa ja asettautuminen heidän asemaansa vahvistaa kunnioittavaa suhtautumista vanhukseen.

Kuuntelu

Dementia aiheuttaa vanhukselle kommunikointivaikeuksia. Henkilökunnan ammattitaitoon kuuluu ymmärtää mistä ne johtuvat ja minkälaisia ne ovat. Vanhukselle on annettava aikaa asiansa selvittämiseen. On käytettävä empatiaa ja intuitiota, jotta saa selvää viestistä, vaikka se olisikin vaikeasti tulkittavissa. On pyrittävä ”kuulemaan” myös nonverbaaliset viestit.

Kommunikointiyritysten tärkeys tulee ymmärtää. Niiden torjuminen johtaa irtautumiseen ihmissuhteista ja ympäröivästä todellisuudesta. Yhteistyö omaisten kanssa on tärkeää, sillä omaiset ja henkilökunta voivat vastavuoroisesti auttaa toisiaan vanhuksen viestien tulkinnassa.

Yhteistyö

Yhteistyökumppaneina osaston henkilökunnan kanssa toimivat vanhuksen omaiset ja sairaalan keskitettyjä palveluja antavat viranhaltijat ja toimipisteet. Osastonlääkärin kanssa yhteistyö on päivittäistä ja hänen asiantuntemustaan hyödynnetään myös omaistenryhmätoiminnassa. Sairaanhoidon hallinto on tärkeä yhteistyökumppani ja se mahdollistaa hoitotyön perustehtävän suorittamisen, henkilöstön kehittämisen ja tutkimustyön.

Omaisilla on korostunut asema hoitotyön suunnittelussa, toteuttamisessa ja arvioinnissa. He osallistuvat tutkimustyöhön ja virkistystoimintaan. Vanhuksen ja omaisten välistä vuosikymmeniä jatkunutta ihmissuhdetta vaalitaan ja pyritään näin säilyttämään vanhuksen luonnolliset ihmissuhteet. Osasto saa omaisista asiantuntevia ja asialleen omistautuneita yhteistyökumppaneita.

Omaisten kokemus vaikuttamismahdollisuudesta

Osaston ”praktinen teoria” kiteytyy ajatukseen, että joutuessaan antamaan vanhuksensa laitokseen vieraiden hoidettavaksi, omaiset pelkäävät menettävänsä vaikuttamismahdollisuuden vanhuksen elämään.

Halikon sairaalan osaston 603 ”praktinen teoria”.

Osaston 603 aktiivisella omaistyöllä pyritään antamaan omaisille aito ja perusteltu kokemus vaikuttamismahdollisuuden säilymisestä.

• Vaikuttamismahdollisuus vanhuksen hoidon ja osaston toiminnan suhteen edellyttää, että omaisille annetaan mahdollisimman paljon tietoa ja heille taataan mahdollisuus esittää myös omia näkemyksiään.

• Lisäksi edellytetään, että osastolla tuetaan omaisten kykyä ja mahdollisuuksia tarkkailla ja arvioida vanhuksen saaman hoidon laatua.

• Kolmantena vaikuttamismahdollisuuden edellytyksenä on, että omaisille annetaan monipuoliset mahdollisuudet vanhuksen hoidon suunnitteluun ja toteutukseen, samoin kuin osaston kehittämiseen ja toimintaan.

Suunnitelmien toteutus. Miten kävi?

Omaisten perehdytys

Omaisille tarjottiin perehdyttämisohjelma ja sen tueksi laadittiin perehdytyskansio. Perehdytykselle nimettiin vastuuhenkilö, mutta jokainen työntekijä voi tilaisuuden tullen auttaa työtoveria ja osallistua perehdyttämiseen. Perehdytyksen toteutumista seurattiin kuittaamalla sen osiot suoritetuiksi seurantalomakkeeseen.  

Systemaattisen perehdytyksen tarkoituksena oli antaa omaisille alustava kuva olosuhteista, joissa hoito tapahtuu ja hoidon sisällöstä. Sen tavoitteena oli myös heti hoitosuhteen alusta antaa omaisille käsitys mahdollisuuksistaan osallistua vanhuksen hoitoon ja osastoyhteisön toimintaan – henkilökunnan tasaveroisina yhteistyökumppaneina. Perehdytyskansio palveli perehdytyksessä annetun tiedon tarkistamis- ja kertausmahdollisuutta.

• Omaisten ja henkilökunnan yhtenevä käsitys osaston arjesta edellytti omaisten perehdyttämistä, osallistumista ja kokemuksen kautta syntyvää mielikuvaa osaston toiminnasta ja omasta osuudesta siinä. Myös omaisia perehdyttävä hoitaja sai omakohtaiseen kokemukseen perustuvan käsityksen roolistaan omaisten yhteistyökumppanina.

Perehdytyksen taustalla oli pyrkimys antaa omaisille kuva omista mahdollisuuksistaan, mutta jättää omaisten päätettäväksi se, mihin he haluavat osallistua.

Tiedonvaihto

Omaiset voivat osallistua hoitosuunnitelman tekoon antamalla tietoa vanhuksen elämästä, tottumuksista ja toiveista siltä osin kuin vanhus ei itse pystynyt. Hoitosuunnitelmaa tehtäessä omaisilla oli mahdollisuus kysyä asioita, saada perusteluja suunnitelluille hoitolinjoille ja ilmaista mielipiteensä niistä.

• Omaiset nähtiin vanhuksen elämänkaaren asiantuntijoina siinä määrin kuin yleensä on mahdollista olettaa perehtyneisyyttä toisen elämään.

Hoitojakson kuluessa omaisille pyrittiin takaamaan tiedonsaanti vanhuksen voinnista myös vierailujen yhteydessä annettavan omaisraportin avulla. Omaisille annettiin raportti vanhuksen voinnista lähes samaan tapaan kuin vapaapäiviltä työhön palaavalle hoitajalle.

Omaisten tiedonsaantia osaston ja vanhuksen kuulumisista pyrittiin lisäämään myös lähettämällä muutaman kerran vuodessa ns. omaiskirje kaikkien vanhusten omaisille, niillekin, jotka kävivät harvoin, eivätkä osallistuneet omaisryhmiin. Kirjeessä kerrottiin kaikille omaisille osaston yleiset kuulumiset ja lisättiin erikseen vanhuksen henkilökohtaiset kuulumiset hänen omaistensa kirjeisiin.

• Runsaalla tiedottamisella pyrittiin välttämään fraaseihin perustuva viestintä ja vuorovaikutus.

Tiedottamisella uskottiin myös voitavan välttää väärinkäsityksiä tai perusteettomia epäilyjä asioiden salaamisesta.

Ote Kaisu Kyröläisen kirjoituksesta ”Kokemuksia validoivasta lähestymistavasta ja omaisryhmätoiminnasta omaisen näkökulmasta”. MUISTI 1/1994:

”Omainen on saanut monipuolista tietoa vanhuksen sairaudesta ja sen hoidosta. Mallit ovat myös merkittäviä, kun on kysymys validoivasta lähestymistavasta. Saadun tiedon pohjalta omainen osaa suhtautua uudella tavalla dementoituvaan vanhukseen. Ei tarvitse tuntea riittämättömyyden tunnetta. Omat vanhukseen liittyvät näkemykset ovat tulleet kuulluiksi, koska niistä on voinut avoimesti keskustella.”

Mahdollisuus tarkkailla ja kyky arvioida

Omaisilla oli mahdollisuus vierailla osastolla milloin halusivat. He voivat viipyä parhaaksi katsomansa ajan, soittaa milloin vain ja keskustella kenen kanssa halusivat. Tarkoituksena oli antaa omaisille mahdollisuus tarkkailla vanhuksen saaman hoidon laatua ja osaston toimintaa. Lisäksi tavoitteena oli raivata kaikki mahdolliset organisatoriset esteet vanhuksen ja omaisen väliseltä kanssakäymiseltä.

Osallistumalla osaston arkeen ja juhlaan, omaiset voivat muodostaa kokemukseen perustuvan kokonaiskuvan osaston toiminnasta. Omaisille jaettiin kirjallista materiaalia vanhustyöstä, esimerkiksi hyviä artikkeleita ja osaston itsensä tuottamaa materiaalia, esim. osaston hoitoideologia.

“Luin artikkelisi ja olen ’kouluttanut’ hyvällä menestyksellä myös sisaruksiani. Kiitos!” – Palaute muistisairaan vanhuksen pojalta. 

Omaisia osallistui henkilökunnalle järjestettävään koulutukseen sekä osastolla tehtyyn kehittämis- ja tutkimustoimintaan. Tavoitteena oli antaa omaisille lisää kykyjä arvioida vanhuksensa saaman hoidon laatua.

• Tärkeää oli myös se, että omainen saamansa tiedon avulla voi paremmin ymmärtää vanhusta, vanhuksen sairautta ja hoitoa sekä itseään ja tunteitaan.

Omaisille pyrittiin antamaan kykyjä ja välineitä ylläpitää vuorovaikutussuhde vanhukseen hänen muistisairaudestaan huolimatta. Tavoitteena oli, että vuosikymmeniä jatkuneet ihmissuhteet eivät kariutuisi omaisen uskalluksen, tietojen tai taitojen puutteeseen.

”Kokemustiedon pohjalta haluaisin oman omaiseni kohdalta tarkastella [validoivan lähestymistavan] merkitystä seuraavasti:

1)   Sairauden eteneminen näyttää hidastuva,

2)   vanhuksen minäkuva on vahvistunut,

3)   omanarvontunto on palautunut,

4)   stressi,

5)   ahdistuneisuus ja

6)   huonotuulisuus ovat vähentyneet.

Kun vanhusta ei systemaattisesti orientoida nykyhetkeen, vaan hänen sallitaan elää muistoissaan ja mielikuvissaan, hänen ei tarvitse kokea negatiivisia tunteita, esim. ahdistuneisuus, häpeä jne. Hän voi tuntea olonsa turvalliseksi, hyväksytyksi ja ymmärretyksi. Validoiva lähestymistapa ohjaa omaista oikeaan suhtautumistapaan, sympaattisuuteen sekä tunnistamaan vanhuksen tunteita ja mielikuvia. Omainen ei vaadi vanhusta kohtaamaan todellisuutta. Vanhus ei tunne omaisen toimivan uhkaavasti, rankaisevasti tai holhoavasti. Tästä kaikesta seuraa se, että asiat sujuvat esim. kotona entistä paremmin samoin vierailut vanhuksen luona.”  – Kaisu Kyröläinen, MUISTI 1/1994.

OMAISTEN TUKEMINEN

Vanhukselle nimetty omahoitaja toimi omaisten yhdyshenkilönä ja tarvittaessa myös henkilökohtaisena ”tukihenkilönä”. Omaiset nähtiin, paitsi vanhuksen hoitoa tukevina yhteistyökumppaneina, myös mahdollisesti itse tukea tarvitsevina. Heidän hyvinvointinsa nähtiin itsetarkoituksena ja pyrittiin olemaan herkkiä havaitsemaan omaisten tuen tarve varsinkin hoidon alkuvaiheessa ja vanhuksen sairauden edetessä havaittavasti.

“Isä joutui leikkaukseen ja nukkui pois. Soitin heti isän omahoitajalle Halikkoon ja hän kuunteli ja lohdutti." – Vanhuksen tytär.

Yksilöllinen lähestymistapa myös omaisiin oli tärkeä, koska heidän kokemistavoissaan ja tunteiden ilmaisussa saattoi olla suuriakin eroja.

Osastolla toimi omaistenryhmiä, jotka kokoontuivat noin kerran kuussa. Ryhmissä keskusteltiin alustusten pohjalta, suunniteltiin osaston toimintaa, virkistystilaisuuksia yms. Omaistenryhmissä tehdyistä suunnitelmista ja päätöksistä tehtiin muistiot, jotta ryhmäläiset, jotka eivät olleet ehtineet mukaan, pysyisivät ajan tasalla.

• Omaistenryhmien tärkein tavoite oli kuitenkin toimia tukea antavana ryhmänä ja tunteiden purkupaikkana.

Vaikka omahoitaja, kuten myös muu henkilöstö, olivat aina omaisten käytettävissä, todettiin omaisten muodostamalla ryhmällä ja heidän keskinäisellä vuorovaikutuksellaan olevan aivan erityistä merkitystä. Ryhmä on aina enemmän kuin jäsentensä summa ja vertaistuki on omaa luokkaansa.

”Naapurin rouvat sanoivat, että ’niin se vaan tuli teidänkin Paavo hulluksi vanhoilla päivillään ja joutui sinne Märyyn’. Ja nyt te sanotte, että hän ei ole hullu, eikä niistä naapureista tarvi välittää. Kiitos kaikille!” – Vanhuksen vaimo omaistenryhmässä.

Ryhmiin liittyminen oli täysin vapaaehtoista ja ryhmäläisillä oli mahdollisuus itse valita sitoutumisensa ja osallistumisensa aste. Ainoastaan ryhmän luottamuksellisuus oli kaikkia velvoittava asia.

“Allekirjoittaneella on ollut mahdollisuus osallistua keväästä 1993 lähtien Halikon sairaalan osaston 603 omaisryhmän toimintaan. Se on ollut monipuolista ja kiinnostavaa erityisesti validoivan lähestymistavan näkökulmasta. Seuraavassa esitän eräitä esimerkkejä omaisryhmätoiminnan sisällöstä ja muodoista.

1.   Alustukset eri aiheista, esim. validoiva lähestymistapa vanhustyössä, dementia ja sen lajit, vanhusten fysiatria ja ravinto sekä sairaalan tarjoama virkistystoiminta jne.

2.   Kirjallisuuteen ja tutkimukseen perehtyminen, esim. Feilin kirja, kirjasta tehty moniste, artikkelit validaatioterapiasta ja dementiasta sekä tutkimusraportti (omaisryhmässä jaettua materiaalia).

3.   Koulutukseen osallistuminen esim. Omainen hoitoyhteisön jäsen vai vaikeus.

4.   Kuvanauhojen katselu ja analyysi omaisryhmässä (esim. validoiva lähestymistapa).

5.   Sairaalassa tapahtuvaan tutkimustoimintaa osallistuminen.

6.   ”Virkistystoiminta”. Se on ollut runsasta ja monipuolista. Esimerkkinä mainitsen joitakin: lettukestit sairaalan pihalla … omaiseni nimi-. syntymäpäivä- ja joulukahvit (hän saa toimia juhlien emäntänä) jne.”

”Omaisryhmätoiminta on merkityksellistä myös sairaalan henkilökunnalle. Omainen oppii tuntemaan henkilökunnan työtä sekä kunnioittamaan ja arvostamaan sitä. Syntyy luottamuksellinen suhde. Tällä kaikella on merkitystä dementoituvalle vanhukselle.”  – Kaisu Kyröläinen, MUISTI 1/1994.

Omaisten antamien palautteiden perusteella he saivat kokea olevansa tasaveroinen, kuulluksi tullut yhteistyökumppani henkilökunnalle. He kokivat myös olevansa edelleen merkittävä osa vanhuksen elämää. (Leppäaho, Mäki-Teeri & Suomi 1996.)

”Kun päiväpaikka ei enää sopinut isälleni, hän sai paikan Halikon sairaalasta muistisairaiden osastolta. Se oli aivan ihana paikka ja hoitajat. Sellaisia paikkoja tarvitaan. Osasto 603 oli hyvä ja edistyksellinen hoitopaikka.” – Vanhuksen tytär.

”Perehtyminen validoivaan lähestymistapaan ja monipuolinen omaisryhmätoiminta ovat olleet erityisen merkittäviä dementoituvan vanhuksen kannalta. Hänen elämänlaatuaan yritetään parantaa kaikella tavalla. Elämä, joka vanhuksella on jäljellä, on arvokas ja sitä tulee kunnioittaa. Hänen tulee saada elää omilla ehdoillaan ja kokea itsensä onnelliseksi ja hyväksytyksi.” – Kaisu Kyröläinen, MUISTI 1/1994.

Jos haluat saada tiedon uusista julkaisuista sähköpostiisi, liity postituslistalle täältä.

Lisätietoa mm.

Lapila, T., Porkka, S-T. & Torvi, M. (1994). Video: Validoiva ilmapiiri. Muistihäiriöisten vanhusten uuden hoitomuodon suomalainen sovellus. Varsinais-Suomen sairaanhoitopiiri, Salon osavastuualue, psykiatrian tulosyksikkö. Helsinki: Vanhustyön keskusliitto.

Leppäaho, H., Mäki-Teeri, E. & Suomi, L. H. (1996). Osaston 306 validaatioterapiaan perustuvan hoitoideologian toteutuminen käytännön hoitotyössä omaisten näkökulmasta. Varsinais-Suomen sairaanhoitopiiri, Salon osavastuualue, psykiatrian tulosyksikkö. Hoitotyön kehittämissarja 1996.

Porkka, S-T. (1995). Psykiatrisen vanhushoidon kehittämisprojekti. Validoiva lähestymistapa vanhusten hoidossa. Julkaisussa Psykiatrisen erikoissairaanhoidon laatu Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirissä. Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirin psykiatrian laatutyöryhmän raportti 1995.

Porkka, S-T. (1995). 603, Validoiva ilmapiiri -käsitteen määrittely. Varsinais-Suomen sairaanhoitopiiri, Salon osavastuualue, psykiatrian tulosyksikkö. Hoitotyön kehittämissarja 1995.

Porkka, S-T. (1995). Validoiva lähestymistapa vanhusten hoidossa. Teoksessa M. Hupli, H. Leino-Kilpi, S. Salanterä & T. Suominen (toim.), Hädän monet kasvot. Hoitotiede 1995. Pro Nursing ry:n vuosikirja (s. 174–186). Julkaisusarja A:9:1995. Helsinki: Pro Nursing.

Porkka, S-T. (1998). Validoiva lähestymistapa dementoituvien hoidossa. Teoksessa S. Heimonen & P. Voutilainen (toim.), Kuntouttava työote dementoituvien hoitotyössä (s. 185–201). Helsinki: Kirjayhtymä.

Porkka, S-T. (2021). Yhteyden luomisesta syvästi dementoituneeseen vanhukseen. Teoksessa K-M. Leskinen & N. Rita (toim.), YHTEYS. Psykoanalyyttisen ajattelun ytimessä (s. 184–201). Espoo: Prometheus kustannus.

Porkka, S-T. (2024, e-kirja). Muistisairaan osaava kohtaaminen. Salo: Yhtymä Porkka Suvi-Tuuli ja Porkka Antti.  

Porkka, S-T. & Suomi, L. (1996). Geropsykiatrisen osaston käytännön hoitotyö Parsen Human Becoming -teorian valossa. Varsinais-Suomen sairaanhoitopiiri, Salon osavastuualue, psykiatrian tulosyksikkö. Hoitotyön kehittämissarja 1996.

Porkka, S-T., Suomi, L.H. & Suomi, L.M. (1993). Validoiva ilmapiiri. Varsinais-Suomen sairaanhoitopiiri, Salon osavastuualue, psykiatrian tulosyksikkö. Hoitotyön kehittämissarja. Helsinki: Vanhustyön keskusliitto.

Jos asia on mielestäsi tärkeä, jaa kirjoitus tästä: