VAPAAEHTOISTYÖN TYÖNOHJAUKSEN ERITYISPIIRTEITÄ
Mielenterveysseurojen vapaaehtoistyössä noudatetaan tukihenkilötoiminnan ja puhelinauttamisen eettisiä periaatteita mieli MIELI ry:n ohjeistuksia.
Vapaaehtoistyössä arvot ja mielekkyys korostuvat
Vapaaehtoistyön työnohjauksessa nousevat usein esiin arvoihin ja toimintaperiaatteisiin liittyvät kysymykset. Työnohjaajan tulee tuntea yhdistyksen ja vapaaehtoistyön arvopohja ja sen perustelut niin, että hän kykenee ohjaamaan työnohjausryhmän toimintaa niiden suuntaisesti ja olemaan lojaali yhdistyksen hallinnolle.
Hänen tulee aidosti kuulla ohjattaviaan, arvostaa moninaisia mielipiteitä ja osata ohjata työnohjaustilannetta vapaaehtoistyön asiallisen arvioinnin ja yhteisen kehittämisen suuntaan. Yhdessä koeteltu ja jaettu käsitys toiminnan mielekkyydestä ja omasta merkityksestä osana sitä auttaa tukihenkilöitä sitoutumaan ja jaksamaan.
Vapaaehtoistyön työnohjauksessa nousevat toisinaan esiin kysymykset oikeudenmukaisuudesta tai tasa-arvosta ja keskustelua käydään siitä, toteutuvatko mielenterveysseuran arvot sen toimintakäytännöissä. Työnohjauksessa kohdataan toistuvasti myös kysymyksiä toiminnan autonomisuudesta, erityislaadusta, merkityksestä ja oikeutuksesta. Työnohjauksen avulla tukihenkilö voi tarkastella omia ajatuksiaan, asenteitaan ja arvojaan.
Yhdistys olemme me -asenne sekä yhdistyksen ideologia ja imago ovat vapaaehtoiselle tärkeitä, samoin kuin samanhenkisyys vapaaehtoisten kesken. Vapaaehtoistyöntekijät ovat usein monin eri tavoin sidoksissa yhdistykseensä, esimerkiksi tukihenkilöinä ja hallituksen jäseniä ja näkevät yhdistykseen liittyvät asiat laajasti. He saattavat kokea hyvin omakohtaisesti ja vastuullisesti toimintaan kohdistuvat odotukset, toimintaedellytysten turvaamisen ja kehittämisen haasteet sekä yhteistyökysymykset.
Vapaaehtoistyön motiivien moninaisuus
Vapaaehtoistoiminta vastaa moneen ihmisen perustarpeeseen, ja työnohjaajan on hyväksyttävä erilaisia motiiveja yhtä arvokkaina lähtökohtina vapaaehtoisena toimimiselle. Toiminnasta vastaavalla taustayhteisöllä on kuitenkin vastuu siitä, että ihminen ei ole mukana väärien tai toiminnassa riskejä aiheuttavien motiivien vuoksi. Vääriä motiiveja voivat olla esimerkiksi halu hengelliseen tai poliittiseen herättelyyn, tirkistelynhalu tai pyrkimys vallankäyttöön tuettavia kohtaan.
Vapaaehtoisten pysyminen mukana toiminnassa edellyttää, että toimintamahdollisuudet ja toiminnasta itselle saatava anti vastaavat kunkin toimijan perusteltuja odotuksia. Yhdistyksessä tuleekin olla yhdessä laadittu ja pitävä vapaaehtoistyön psykologinen sopimus ja työnohjaajan on ymmärrettävä sopimuksen merkitys vapaaehtoisten sitoutumiselle tehtävään. Sopimuksen rikkoutumisen seuraukset näkyvät väistämättä, ja niitä käsitellään usein juuri työnohjausryhmässä.
Vapaaehtoistyötä tehdään täysivaltaisena subjektina
Vapaaehtoistyössä on yhä tavallisempaa, että vapaaehtoinen tulee mukaan vain lyhyeksi ajaksi ja tiettyyn, rajattuun tehtävään. Vapaaehtoistyölle annettu aika on kuitenkin aina yhtä arvokasta, ja jokaisen toimijan tulee saada määrätä itse, kuinka paljon aikaa toimintaan käyttää. Vapaaehtoistyötä ei voi arvottaa tehdyn työn määrän tai osallistumiseen käytetyn ajan mukaan. Tämä on otettava huomion paitsi työnohjauksessa, myös vapaaehtoistyön organisoinnissa, johtamisessa ja erityisesti palkitsemisjärjestelmissä.
Työnohjauksessa vapaaehtoistyöhön sitoutumisen ja siihen käytetyn ajan arvostuskysymykset nousevat esiin herkästi ja usein tunnepitoisina. Arvokkaina on perinteisesti pidetty pitkään ja sisukkaasti toiminnassa mukana olevia vapaaehtoisia. Aika on kuitenkin muuttunut myös vapaaehtoistyössä, eikä yhteen tehtävään tai yhdelle toimeksiantajalle uhratun ajan pituutta voi enää pitää kunniakkuuden mittana. Vapaaehtoistyön työnohjauksessa käytyjen keskusteluiden avulla voidaan oppia arvostamaan myös projektiluonteisen työskentelyn merkitystä ja työnohjaaja on merkittävässä asemassa antaessaan mallin asiaan suhtautumisesta.
Hyvin motivoitunut ja toimintaan sitoutunut vapaaehtoinen saattaa vaarantaa jaksamisensa aivan huomaamattaan. Työnohjauksen tehtävänä on kannustaa vapaaehtoista huolehtimaan myös omasta jaksamisestaan – vaikka se joskus merkitsisi toiminnan rajaamista. Vapaaehtoistyöstä saa ja pitääkin luopua siinä vaiheessa, kun toiminta ei enää tunnu itsestä mielekkäältä. Ikääntyminen, muuttunut elämäntilanne tai toiminnassa tapahtuvat muutokset saattavat vaikuttaa siihen, ettei vapaaehtoistyö enää tuota iloa vaan muuttuu pakoksi.
Vapaaehtoistyö myös velvoittaa. MIELI ry:ssä vapaaehtoistyön velvoittavuutta on kuvattu ”vapaaehtoista, mutta ei ehdoista vapaata”. Sanonta tarkoittaa, että ryhtyminen vapaaehtoistyöhön on vapaaehtoista, mutta toiminnan aloittanut sitoutuu toimimaan yhdistyksen periaatteiden, sääntöjen, sopimusten, toimintatapojen ja ohjeiden mukaan. Tällaisia ovat esimerkiksi vaitiolovelvollisuus, osallistuminen vapaaehtoisten koulutuksiin, tapaamisiin ja työnohjaukseen sekä käyntikertojen tai muiden tietojen tilastointi.
Vapaaehtoisella on myös vastuu siitä, että hän tuo esille mahdollisia ongelmia tai toiminnassa ilmenneitä kehittämistarpeita ja osallistuu toiminnan kehittämiseen. Vapaaehtoisen on ehdottomasti pidettävä kiinni lupaamistaan päivystysajoista sekä tuettavan henkilön tai ryhmän kanssa sovituista asioista tai tapaamisista. Vapaaehtoistyöntekijöiden on toisinaan vaikea motivoitua kaikkiin tukityöhön liittyviin tai heidän mielestään sen lisäksi tuleviin velvoitteisiin. Vapaaehtoistyön työnohjauksessa pohditaankin toisinaan vapaaehtoisuuteen, sitoutumiseen ja vastuuseen liittyviä kysymyksiä.
Tukihenkilöt eivät aina kerro vapaaehtoistoiminnastaan esimerkiksi työpaikassaan tai naapurustossaan, koska he saattavat pelätä joutuvansa ympäristön arvostelun kohteeksi. Toisia auttamaan ja tukemaan ryhtyviltä henkilöiltä voidaan odottaa ”täydellisyyttä”, ja useat vapaaehtoistyöntekijät kokevat nämä perusteettomat vaatimukset liian kovana haasteena. Asia tulee esiin työnohjauksessa erityisesti silloin, jos vapaaehtoisia on houkuteltu ottamaan näkyvämpi rooli yhdistyksessä. Tukihenkilöitä tulee muistuttaa oikeudestaan aina itse päättää, kuinka julkisesti tehtävässään toimii.
Toimijoiden vaihtuvuus on vapaaehtoistyössä suurempaa kuin ammattityössä, ja vapaaehtoistyön työnohjaus on tilanne, jossa toiminnassa jatkamisen tai siitä luopumisen harkintaa usein tehdään.
Työnohjaajan tehtävänä on toisinaan myös vapaaehtoistyöntekijän toimintaedellytysten tai -kyvyn arviointi ja vapaaehtoisen kannustaminen harkitsemaan joko jatkamista, tauon pitämistä tai luopumista tehtävästään. Tällöin korostuu vaatimus siitä, että työnohjaajan on tunnettava ohjattaviensa tehtävät ja maallikkoauttamisen mahdollisuudet. Ohjattavat olisi myös tunnettava yksilöinä ja kyettävä arvioimaan heidän voimavaransa, mahdollisuutensa ja rajoituksensa tehtävässä sekä osattava suhteuttaa ne vapaaehtoisen kulloiseenkin elämäntilanteeseen.
Vapaaehtoisena toimitaan palkatta
Vapaaehtoistyöntekijöiden ”palkka” on toiminnasta saatu hyvä mieli ja tunne siitä, että kuuluu joukkoon, on tarpeellinen, kehittyy ihmisenä, voi vaikuttaa ja saa tehdä jotain mielekästä. Vapaaehtoisille korvataan toiminnasta aiheutuneet kulut, ja heitä pyritään palkitsemaan eri tavoin. Heille tarjotaan esimerkiksi laadukkaita koulutuksia, virkistystilaisuuksia ja työnohjausta. Vapaaehtoisia voidaan palkita myös erilaisin tunnustuksin, kunniakirjoin tai palkinnoin.
Yhdistystoimintaa pyritään jatkuvasti kehittämään yhä palkitsevampaan suuntaan niin, että vapaaehtoistyöntekijöiden rooli olisi arvossaan, he kokisivat tulevansa kuulluiksi ja vastavuoroinen kunnioitus toteutuisi.
Tavoitteena on myös, että yhdistyksen rakenteet mahdollistaisivat ja tukisivat selkeää työnjakoa ja sujuvaa toimintaa, yhteistyö ammattilaisten kanssa toimisi ja vapaaehtoistyön toimintaedellytykset ja tukijärjestelmät olisivat kunnossa. Lisäksi pyritään siihen, että yhdistyksessä vallitsisi hyvä ilmapiiri, vapaaehtoisilla olisi omakohtainen kokemus tarpeellisuudestaan ja vaikutusmahdollisuuksistaan ja vastavuoroinen sosiaalinen tuki olisi arkipäivää. Vapaaehtoisen tukeminen tehtävässään edellyttää, että yksityiselämän tapahtumien vaikutus vapaaehtoistyöhön voidaan ottaa huomioon.
Vapaaehtoistyöntekijöillä ei ole työsuhteen mukanaan tuomaa turvaa
Työsopimuslain tarkoittama työsuhde syntyy, kun työntekijä sitoutuu sopimuksen perusteella henkilökohtaisesti tekemään työtä työnantajan lukuun tämän johdon ja valvonnan alaisena palkkaa tai muuta vastiketta vastaan. Todellisista kuluista vapaaehtoiselle maksettava kulukorvaus ei muuta vapaaehtoistyöntekijää työsuhteiseksi työntekijäksi. Koska vapaaehtoistoimintaa ei katsota työsuhteiseksi toiminnaksi, ei vapaaehtoistyöhön sovelleta työsopimuslakia eikä muuta työlainsäädäntöä.
Vapaaehtoistyön työnohjaajan on osattava huomioida työlainsäädännön puuttuminen vapaaehtoistoiminnasta. Vapaaehtoistyöntekijän työtä eivät säätele esimerkiksi vuosilomalaki eivätkä työajan rajoitukset. Vapaaehtoisella ei myöskään ole turvanaan työterveyshuoltoa tai irtisanomissuojaa, eikä työnantajan täydennyskoulutusvelvoite koske vapaaehtoistyötä teettävää yhdistystä.
Pienissä yhdistyksissä, joissa kaikki toimijat ovat vapaaehtoisia, työnohjaaja saattaa käytännössä olla tukihenkilöitä säännöllisimmin tapaava henkilö. Vapaaehtoistyön työnohjaajan on osattava tunnistaa vapaaehtoistyöntekijän liiallisen kuormittumisen merkit ja paikallistaa kuormituksen aiheuttaja. Työnohjauksessa joudutaankin toisinaan painottamaan vapaaehtoisen velvollisuutta huolehtia omasta jaksamisestaan, lomien pitämisestä ja tarvittaessa myös vapaaehtoistoiminnan rajaamisesta.
Maallikkoauttaja saattaa polttaa itsensä helpommin loppuun kuin ammattiauttaja, koska hänellä ei ole apuna ammatillisuuden tuomaa suojaa tuettavia kohdatessaan. Vapaaehtoisen onkin hyvä ymmärtää empatia tiedon, taidon ja tunteen tasapainoisena kokonaisuutena ja myötäelämisprosessi arkisen pohdinnan ja tunteeseen mukaan menemisen vuorotteluna. Myötäelämisprosessin lähtökohtana on itsensä kanssa sovussa oleva ja riittävät voimavarat omaava vapaaehtoistyöntekijä. Tuettavalla on oikeus odottaa vapaaehtoistyöntekijältä aitoa kiinnostusta, halua ja kykyä paneutua juuri hänen asiaansa. Väsynyt tai huolten painama vapaaehtoinen ei jaksa näitä odotuksia täyttää.
Vapaaehtoistyössä jaksamisen edellytys on, että tietää mitä tekee, miksi ja miten sen tekee ja osaa huolehtia itsestään. Vapaaehtoistyöntekijän osaamista on myös se, että hän kykenee arvioimaan omat voimavaransa ja ymmärtää tarvittaessa rajoittaa toimintaansa. Tukityössä tämä helposti unohtuu ja vapaaehtoinen alkaa huomaamattaan vaatia itseltään liikaa. Maallikkoauttamisen mahdollisuudet ja rajat tehdään työnohjauksessa näkyviksi ja vapautetaan vapaaehtoistyöntekijän voimavarat tarpeettomasta liiasta yrittämisestä toimintaan, johon hänet on rekrytoitu ja koulutettu.
Vapaaehtoistyössä jaksamista edesauttaa myös mahdollisuus työnohjauksessa kertoa mieltä painamaan jääneestä asiasta. Kertominen saa asian usein mittasuhteiltaan oikeamman kokoiseksi, tai sen merkittävyys ohjattavan mielessä muuten pienenee.
Työnohjaajan tehtävänä on myös rajoittaa ohjattavan liiallisia paljastuksia itsestään, mutta se ei aina ole yksinkertaista. Asiasta kertominen ja oma reagointi saattavat jälkeenpäin tuntua ohjattavasta yliampuvilta ja aiheuttaa katumusta. Hänen tulee voida ehdottomasti luottaa siihen, että paljastaessaan ryhmässä epävarmuutensa, pelkonsa tai epäonnistumisen kokemuksensa asiaa ei puida työnohjausryhmän ulkopuolella. Työnohjausryhmässä tulee olla niin hyvä ilmapiiri, että jäsenelle suodaan tunteiden rehellisen purkamisen lisäksi myös mahdollisuus kunnialliseen peräytymiseen ja mielipiteensä muuttamiseen.
Vapaaehtoistyön johtamisen haasteet
Vapaaehtoistyön työnohjaajan on tunnettava mahdollisimman hyvin yhdistys, jonka toimijoita hän ohjaa. Työnohjaustilanteessa ei välttämättä ole mukana yhdistyksen päättäjiä, toiminnan organisoijia tai edes kokeneita vapaaehtoistyöntekijöitä, jotka voisivat valottaa toiminnan tai organisoinnin perusteluja. Vapaaehtoistyön työnohjaajan on hyvä tuntea myös yhdistyksen vaikuttamiskanavat ja -tavat, koska hänen tehtävänsä on ohjata työnohjausryhmää jatkuvaan toiminnan arviointiin ja kehittämiseen.
Vapaaehtoistyön johtaminen on organisaatiosta, rakenteista, toimintatavoista, työnjaosta ja jaksamisesta huolehtimista, ja sen tehtävänä on ennen kaikkea toiminnan mahdollistaminen.
Vapaaehtoistyön johtamisesta vastaa yhdistyksen hallitus, mutta käytännön johtaminen on yleensä delegoitu vapaaehtoistyöstä vastaavalle, vapaaehtoiselle tai palkatulle toimijalle. Tehtävän delegoiminen kertoo siitä, että johtamiseen liittyviä asioita on ajateltu, mutta kyseisen henkilön ehtimistä, osaamista tai motivaatiota henkilöstöjohtamistehtävään ei aina ole huomattu varmistaa. Yhdistykseen olisi luotava sellaiset rakenteet ja työnjako, että työnohjaaja voi keskittyä omaan tehtäväänsä, mutta erityisesti pienissä paikallisissa mielenterveysseuroissa voi olla johtamistyhjiö, jota vapaaehtoistyön työnohjaaja joutuu osittain paikkaamaan.
Työnohjaaja on usein, vapaaehtoistyöntekijöiden peruskoulutuksen jälkeen, tärkein toimintaan sosiaalistava ja innostava henkilö. Vapaaehtoistyön työnohjaaja joutuu toisinaan myös toimimaan yhdistyksen henkilöstöhallinnollisissa asioissa tulkkina ja välittäjänä – sekä yhdistyksen hallintoon että ohjaamiinsa vapaaehtoisiin kohdistuvan lojaalisuuden puitteissa.
Auttamissuhteen henkilökohtaisuus vapaaehtoistyössä
Tukihenkilötyö on ennen kaikkea toisen ihmisen kohtaamista ja vuorovaikutusta. Siinä on paljon samoja piirteitä kuin kahden henkilön luottamuksellisessa ystävyydessä, vaikka tukisuhde ei koskaan olekaan vastavuoroiseen tukemiseen perustuva.
Yksilötukisuhteen henkilökohtaisuutta lisää myös kohtaamisten useus ja se seikka, että vapaaehtoisella on yleensä vain yksi tai kaksi tuettavaa. Liiallinen samaistuminen tuettavaan saattaa olla vaarana, kun vapaaehtoinen kohtaa tukityössään ”tavallisille ihmisille tapahtuneita tavattomia juttuja”. Niiden koskettavuus ja mahdollisuus osua jopa omalle kohdalle saattaa tuntua raskaalta.
Vapaaehtoisella on oikeus saada työnohjauksessa lohtua ja tukea koskettavaan tilanteeseen ja mahdolliseen omaan ahdistukseensa. Hänen omat aikaisemmat kokemuksensa voivat myös nousta pintaan ja laukaista kriisin hänessä itsessään. Vapaaehtoinen saattaakin tarvita mahdollisuuden työnohjausta yksilöllisempään kokemusten purkamiseen. Työnohjaajan on tunnettava yhdistyksen vapaaehtoisilleen tarjoamat erilaiset konsultaatio-, takapäivystäjä- ja purkumahdollisuudet sekä muut tukimuodot.
Vapaaehtoistyön työnohjauksen henkilökohtaisuus kumpuaa vapaaehtoistyölle luontaisesta henkilökohtaisuudesta. Ohjatessaan vapaaehtoisia pitämään henkilökohtaisuuden asteen kohtuullisena tukityössä, työnohjaajan tulee varoa sen liiallista kitkemistä. Työnohjaajan tulee myös kyetä tarkkailemaan omaa toimintaansa ja näkemään, minkä asteista henkilökohtaisuutta hän pitää kohtuullisena ja on valmis sallimaan työnohjauksessa.
Tavallisen ihmisen tiedoin ja taidoin
MIELI ry:ssä on perinteisesti määritelty vapaaehtoistyöntekijöiden rekrytoinnin tavoitteeksi ”saada poikkileikkaus Suomen kansasta”. Vapaaehtoistyötä tehdään elämänkokemuksella ja intuitiivisesti, mutta koulutus vapaaehtoistyöhön on tarpeen. Tehtävään valmentava ja siinä tukeva koulutus on myös vapaaehtoisen oikeus.
Vapaaehtoistyön erilaisten koulutusten ja työnohjauksen on pelätty vääristävän sen perimmäistä ajatusta maallikkoauttamisesta. Koulutukset ovat kuitenkin lyhyitä, ne eivät voi eikä niiden ole tarkoituskaan antaa ammatillista pätevyyttä, ja työnohjaus puolestaan kannustaa sen seikan arvostamiseen, että vapaaehtoistyössä toimitaan tavallisen ihmisen tiedoin ja taidoin. Vapaaehtoistyön työnohjaajan on ymmärrettävä maallikkoavun vaikuttavuus – ja aidosti arvostettava sitä.
Vapaaehtoistyön työnohjauksessa korostuu koulutuksellisuus, ja se toimii osaltaan vapaaehtoistyöhön annetun peruskoulutuksen tarkentajana ja täydentäjänä. Työnohjaajalla onkin hyvä olla käsitys koulutuksen sisällöstä. Vapaaehtoistyön peruskoulutus tähtää vapaaehtoisen tietojen, taitojen, motivaation ja uskalluksen kasvattamiseen. Koulutuksen pääasiallinen tehtävä on kuitenkin tutustuttaa ihminen itseensä vahvuuksineen ja heikkouksineen, antaa hänelle valmiuksia ihmissuhde- ja vuorovaikutustaidoissa sekä uskoa omaan kykyynsä toimia toisen ihmisen tukena. Lisäksi peruskoulutuksessa annetaan yleistietoa esimerkiksi vaikeista elämäntilanteista, kriiseistä, sairauksista ja riippuvuuksista.
Monissa vapaaehtoistyön käytännön tilanteissa vapaaehtoinen itse on ainoa, jolle hän joutuu vastaamaan toiminnastaan. Tilanteessa ei välttämättä ole ketään muuta, jolta kysyä neuvoja tai saada ohjausta nopeasti. Vapaaehtoistyö vaatiikin tekijältään uskallusta käyttää omaa tervettä järkeään ja tehtävään saamaansa opastusta. Vapaaehtoistyössä kohdataan toisinaan hyvin vaikeita tilanteita ilman ammattipätevyyden mukanaan tuomaa taitoa suojata itseään. Työnohjaukselle onkin vapaaehtoistyössä suuri ja jatkuva tarve, ja sen merkitys on monisäikeinen.
Kokemus on osoittanut, että vapaaehtoiset pohtivat työnohjauksessa usein omaa osaamistaan ja ilmaisevat hyvin avoimesti epävarmuutensa. Työnohjaajan tulee muistaa, että eräs työnohjauksen tehtävistä on ohjata vapaaehtoista arvostamaan omaa arjen asiantuntijuuttaan. Vapaaehtoista kannustetaan myös ottamaan yhteyttä ammattilaisiin, kun hän epäröi ratkaisujaan tai omaa osaamistaan. Selkeä tehtävänjako vapaaehtoisen ja ammattilaisten välillä on tärkeää, samoin kuin se että vapaaehtoinen ymmärtää oman roolinsa tuettavalla mahdollisesti olevan hoitosuhteen tukijana.
Vapaaehtoistyön työnohjauksessa joudutaan aika ajoin kohtaamaan tukihenkilönä toimivien ihmissuhdealan ammattilaisten ja maallikkoauttajien arvostuksen ero. Ammattilaisten osaamisen ”paremmuus” suhteessa maallikkoauttajien taitoihin saattaa olla molempien osapuolten jakama näkemys.
Vapaaehtoistyön työnohjaajan on ohjattava ryhmäänsä ymmärtämään, että ammatillinen koulutus ei ole maallikkoauttamisessa pelkästään etu. Maallikkoauttajan roolin omaksuminen tukityössä saattaa olla ammattilaiselle työlästä ja edellyttää poisoppimista. Vapaaehtoistyön työnohjauksen avulla ihmissuhdealan ammattilaisia voidaan auttaa oivaltamaan hoitamisen tai terapian ero tukemiseen ja ohjata käyttämään ammattitaitoaan ”näkymättömänä voimavarana”.
Vapaaehtoistyön mahdollisuudet ja rajat sekä yhteistyö ja työnjako palkatun henkilöstön kanssa ovat työnohjauksessa usein käsiteltäviä aiheita. Työnohjaajan tulee ymmärtää, että vapaaehtoistoiminta ja ammatillinen toiminta eivät ole toistensa vastakohtia. Ammattihenkilöllä on koulutuksen kautta saatu asiantuntemus tehtäväänsä ja oman taustaorganisaationsa antama virallinen ja julkinen rooli, vapaaehtoisen vahvuutena puolestaan on henkilökohtainen sitoutuminen tehtävään ja toiminnan vankka yleinen arvopohja.
Vapaaehtoistyön työnohjauksella voidaan merkittävästi edistää erilaisten tehtävien omaleimaisuuden oivaltamista, toimijoiden keskinäisen kunnioituksen syntymistä ja vapaaehtoisten omanarvontunteen rakentumista. Vapaaehtoistyön työnohjaaja voi edistää vapaaehtoistoiminnan ymmärtämistä ja arvostamista myös ammattihenkilöstön keskuudessa osallistuessaan erilaisiin kokouksiin tai koulutuksiin heidän kanssaan.
Viranomaisia sitovan salassapitovelvollisuuden koetaan toisinaan haittaavan vapaaehtoistyötä, ja asia nousee esiin työnohjauksessa. Työnohjaajan on tunnettava salassapito- ja vaitiolovelvollisuussäännökset, koska hänellä on suuri merkitys niiden tärkeyden korostajana ja vaalijana sekä siinä, miten niihin suhtaudutaan.
Vapaaehtoistyön työnohjauksessa joudutaan toisinaan pohtimaan myös vapaaehtoistyöhön ryhtyneen ammattilaisen tehtäviä yhdistyksessä. Ammattilaisen lipuminen ammatillisiin tehtäviin myös yhdistyksessä voi tapahtua huomaamatta tai jopa vapaaehtoisen omasta tahdosta. Vapaaehtoisena toimivaa ammattilaista on silloin autettava huomaamaan tehtävien välinen ero ja kannustettava joko pitäytymään maallikkoauttajuudessa tai neuvottelemaan ”sopimuksensa” yhdistyksen kanssa uudelleen.
Kulttuurinen ohjelmointi
Hofsteden mukaan kulttuuri on ihmismielen opittua ohjelmointia, joka erottaa jonkin ihmisryhmän tai luokan ihmiset toisista. Organisaatioon sosiaalistuminen merkitsee sen käytäntöjen, symbolien, sankarien ja rituaalien oppimista. Symbolit edustavat lähinnä pintaa olevaa ja arvot syvintä kulttuurin kerrostumaa.
Työnohjaajan on ymmärrettävä, että kulttuuriset ilmiöt ja ohjelmoinnit vaikuttavat sekä hänessä itsessään että ohjattavissa – tiedostettiin niitä tai ei. Mikään elämän alue ei ole kulttuurin vaikutuspiirin ulkopuolella, ja kulttuuriset ilmiöt tulevat esiin myös työnohjauksessa. Vapaaehtoistyön työnohjaus on erityisen vaativaa, koska osallistujat tuovat ohjaustilanteeseen vaikutteita mitä erilaisimpien lapsuudenkokemusten lisäksi myös hyvin erilaisista koulutuksista ja työkokemuksista.
Työnohjaajan on osattava ohjata ryhmää niin, että jokainen osallistuja tavoittaa mahdollisimman hyvin käsiteltävän asian ja huolehdittava siitä, että työnohjausryhmässä ei esimerkiksi käytetä vapaaehtoisslangia tai tarpeettomia ammattitermejä.
Työnohjaajan on autettava ohjattaviaan havaitsemaan ja sanallistamaan omaa kulttuurista ohjelmointiaan. Työnohjaajan tulee myös osata erottaa henkilökohtainen kulttuurinen ohjelmointi organisaation, ammattikunnan tai nykyään ajankohtaiseksi nousseesta kansallisesta kulttuurista. Kulttuurisista ilmiöistä voidaan työnohjauksessa puhua ja opetella tiedostamaan niitä, mutta työnohjaajan on ymmärrettävä työnohjauksen rajoitukset niiden käsittelyssä ja niihin vaikuttamisessa. Sekä työnohjaajan omat että ohjattavien ja organisaatioiden kulttuuriset ohjelmoinnit muuttuvat vain hitaasti.
Ikääntyvät vapaaehtoiset
Vapaaehtoistyön työnohjauksen ja ammatillisen työnohjauksen ehkä selkeimmin havaittava ero on vapaaehtoistyön työnohjaukseen osallistuvat eläkeikäiset ohjattavat. Ohjattavien välinen ikäero saattaa nousta vuosikymmeniin, ohjattavat ovat eri aikakauden kasvatteja, ja vanhimmille osallistujille elämän varrella kertyneet kokemukset ovat nuoremmille vaikeasti hahmotettavia.
Vapaaehtoistyön työnohjaajan haasteena on ohjata ryhmää suvaitsevaan, erilaisuutta ja erilaisia elämänkokemuksia hyödyntävään yhteistyöhön. Työnohjaajan haasteena on myös pohtia, minkälaisia tuntemuksia hänessä itsessään herää, kun ohjattavan elämänkokemus ylittää huomattavasti hänen oman elämänkokemuksensa. Työnohjaajan onkin tärkeää olla selvillä omasta vanhuskäsityksestään ja kyetä tarkkailemaan, miten se ohjaa hänen toimintaansa työnohjaajana.
Erityistä tarkkuutta ja ymmärrystä vaatii myös tilanne, jolloin työnohjaajan tehtäväksi tulee arvioida ikääntymisen vaikutuksia vapaaehtoisen toimintakykyyn.
Ikääntyvä väestö voidaan nähdä yhdistystoiminnassa sekä haasteena että etuna. Kansalaisjärjestöjen tulee tarjota myös ikääntyville mielekästä toimintaa ja mahdollisuus edesauttaa onnistunutta vanhenemistaan. Toisaalta ikääntyvät ihmiset ovat järjestölle suuri potentiaalinen voimavara, koska eläkkeelle jäädään yhä terveempänä, toimintakykyisempänä ja koulutetumpana. Ikääntyvät vapaaehtoiset tuovat yhdistystoimintaan voimavaroja, joiden olemassaolo tulisi tunnistaa ja antaa niille ansaitsemansa arvostus ja mahdollisuus tulla yhteiseen käyttöön. On kuitenkin tärkeää muistaa, ettei kaikilla ole mahdollisuutta nauttia kolmannesta iästä ja olla tuottavia ja että aktiivisenkin vapaaehtoisen jaksaminen oi ikääntyessä hiipua.
Lopuksi
Jaksaakseen tehtävässään tukihenkilön on osattava vastata kaikkiin alla oleviin kolmeen kysymykseen. Siinä häntä auttaa osaava vapaaehtoistyön työnohjaus.
Lisätietoa mm.
Hofstede, G. (1993). Kulttuurit ja organisaatiot. Mielen ohjelmointi. Juva: WSOY.
Porkka, S-T. (2006). Vapaaehtoistyön erityispiirteistä ja kontekstista johtuvat vaatimukset vapaaehtoistyön työnohjaukselle Suomen Mielenterveysseurassa. Turun yliopiston täydennyskoulutuskeskus. Työnohjaaja- ja prosessikonsulttikoulutus, lopputyö.
Porkka, S-T. (2009). Työnohjaamisen taito. Oppikirja vapaaehtoistyön työnohjaajille. Suomen Mielenterveysseura. Helsinki: SMS-Tuotanto.
Porkka, S-T. (2014). Coping with the Task, Tukihenkilötyön tuki -koulutus 13.-15.3.2014 Sendai, Japani.
Porkka, S-T. & Pelkonen, M. (2020). Vapaaehtoistyön työnohjauksen järjestämisopas. Helsinki: MIELI ry.
