HILJAISUUS VAPAAEHTOISTYÖN TYÖNOHJAUSRYHMÄSSÄ
Työnohjaaja pitää hiljaisuutta ryhmässä usein ikävänä asiana ja suurena haasteena. Hiljaisuudella on kuitenkin monet kasvot ja työnohjaajan on hyvä tunnistaa ne. Vapaaehtoistyön työnohjaus ei ole terapiaa, mutta osaava työnohjaaja ymmärtää, että työnohjauksella voi olla myös terapeuttisia vaikutuksia.
Ryhmän hiljaisuudella on omat lähteensä, muotonsa, käyttötapansa ja merkityksensä. Se on voimakasta kommunikaatiota ja aktiivista työskentelyä, joka tarjoaa ryhmälle mahdollisuuden kehittymiseen. Hiljaisuuden kanssa sovussa oleva vapaaehtoistyön työnohjaaja luo ryhmään rauhallisen ja hitaan rytmin, joka sallii tauot ja reflektion. Lupa olla hidas on työnohjausryhmän jäsenelle usein ainutlaatuinen kokemus.
Vapaaehtoistyön työnohjaus tapahtuu pääasiassa keskustellen, mutta ohjaajan on myös ymmärrettävä, miksi ohjattava on toisinaan kyvytön sanoittamaan kokemaansa. Hiljaisuus voi palvella ryhmän yksittäisen jäsenen sanatonta implisiittistä oppimista ja itsetuntemuksen kehittymistä, mikä on korvaamattoman arvokas työnohjauksen tulos.
Hiljaisuuden lähteet, muodot, käyttö ja merkitys
Counselman ja Gans (2010) toteavat, että hiljaisuus kuten puhuminenkin ovat päätöksenteon tulos ja siihen johtavat syyt ovat monimutkaisia. He esittelevät viisi hiljaisuuden lähdettä: tilannetekijät, yksilölliset syyt, ryhmän jäsenten välinen vuorovaikutus, ryhmädynamiikka ja ryhmän ohjaamiseen liittyvät seikat – jotka kaikki vaikuttavat toisiinsa.
Counselman ja Gans (2010) kehottavat ohjaajaa kysymään itseltään: ”Jos ryhmä on hiljaa, mistä ei puhuta; jos hyvin puhelias, vaietaanko jostakin?” On hyvä pitää mielessä, että sama syy, joka aiheuttaa hiljaisuutta, voi aiheuttaa myös vuolasta puhumista. Työnohjaajan olisikin seurattava yhtä tarkoin sitä, kuka on hiljaa, kuin sitä, kuka puhuu ja pidettävä vaitioloa yhtä merkittävänä kommunikaationa kuin puhumista.
Hiljaisuus ei ole psykologista passiivisuutta. Sen avulla voidaan samaistua kerrottuun tarinaan, pyrkiä hillitsemään haitallisia impulsseja tai kestämään voimakkaita tunteita. Hiljaisuutta voidaan käyttää myös aseena. Counselman ja Gans (2010) toteavat, että hiljaisuutta käytetään ryhmässä esimerkiksi huomion tavoitteluun, pakenemiseen, kostamiseen, näkymättömäksi tekeytymiseen sekä vastustuksen tai kiusaamisen välineenä.
Ryhmissä hiljaisuus voi olla monenlaista, ohjaajan, yksittäisen jäsenen, alaryhmän tai koko työnohjausryhmän hiljaisuutta. Yksittäinen ryhmän jäsen tai alaryhmä saattaa ”vaieta vastapuolen kuoliaaksi”.
Hiljaisuus voi olla myös merkki suorituspaineesta tai alistumisesta, kuvastaa ihailua, antaa lohtua, olla itsereflektiomahdollisuus tai vain tarjota ryhmälle hengähdystauon.
Tilannetekijät
Counselman ja Gansin (2010) mukaan tilannetekijät ovat työnohjaajalle helpoimmin havaittavia hiljaisuuden syitä. Niitä ovat esimerkiksi loma-aikojen tauot ryhmän tapaamisissa, omat tai oman ohjaajan poissaolot, uusien jäsenten liittyminen ryhmään tai jäsenten lähteminen ryhmästä. Hiljaisuudella voidaan peittää tilanteen epämukavuutta ja esimerkiksi ryhmän käynnistyminen lomatauon jälkeen saattaa vaatia työnohjaajalta aktiivista toimintaa.
Uudet jäsenet ovat ryhmässä usein hiljaisia heidän opetellessaan ryhmän kulttuuria ja ihmetellessään, mihin ovat ryhtyneet. Behr ja Hearst (2005) painottavat, että työnohjaajan olisi vedettävä uusi tulokas jo ensimmäisellä osallistumiskerralla kysymyksellä tai parilla mukaan ryhmän työskentelyyn ja jatkettava keskustelua hänen kanssaan, mikäli ryhmä ei vielä reagoi uuden jäsenen puheeseen. Käypä ohje on myös huomioida hiljainen ryhmän jäsen, vaikka kysymällä istunnon lopussa, mitä mieltä hän oli tämänkertaisesta keskustelusta.
Yksilölliset tekijät
Jopa lyhytkestoinen hiljaisuus voi Counselman ja Gansin (2010) mukaan tuntua joistakin ryhmän jäsenistä vaatimukselta osallistua, suorittaa, saada jotain aikaiseksi tai jopa tarttua ohjaksiin. Tilanne saattaa johdattaa ryhmäläisen esiintymään tai vaihtoehtoisesti vajoamaan yhä syvempään hiljaisuuteen. Tapa reagoida asiaan on seurausta elämän varrella kertyneistä kokemuksista.
Erityisesti ryhmän uusille jäsenille hiljaisuus saattaa tuntua ajan haaskaukselta. Tällaiset jäsenet ovat ryhmälle sekä etu että rasite. Heidän kyvyttömyytensä sietää hiljaisuutta ja taipumuksensa täyttää se juttelulla voi pitää keskustelun pinnallisena, ellei työnohjaaja huomaa tai osaa käsitellä asiaa. Toisaalta tällaisen jäsenen aktiivisuus voi aktivoida muutakin ryhmää.
Urlicin (2010) lainaamat Schneider Corey ja Corey (1977) ovat kuvanneet ryhmän jäsenissä hiljaisuutta aiheuttavia seikkoja. Jäsen voi olla epävarma osallistumisestaan, pelkää tulevansa torjutuksi, ei halua kuulua ryhmään tai ei luota siihen. Hän saattaa pelätä, että häntä pidetään tyhmänä, naiivina, läpinäkyvänä tai riippuvaisena. Ryhmän jäsen saattaa myös pelätä, että hänellä ei ole tarpeeksi tärkeää sanottavaa, hän ei pidä sopivana puhua itsestään, ei löydä sopivaa tapaa sanoa asiaansa tai hän pelkää ryhmän ohjaajaa tai toista ryhmän jäsentä.
Joillekin hiljaisuus saattaa tuntua suojattomalta, paljastavalta tai jopa haavoittavalta. Ryhmän jäsenellä on tarve tulla ryhmässä nähdyksi ja kuulluksi, mutta toisaalta huomion kohteena olo voi pelottaa ja hiljaisuus koetaan suojakeinona valokeilaan joutumiselle. Aikaa myöden liiallinen hiljaisuus kuitenkin vetää huomiota puoleensa ja saattaa ärsyttää muita ryhmän jäseniä. Ryhmäprosessin edetessä ryhmän jäsenten liiallinen varautuneisuus ja hiljaisuuteen vetäytyminen sekä pelko huomion kohteeksi joutumisesta usein vähenevät. (Counselman & Gans 2010).
Työnohjaajan on hyvä muistaa, että vapaaehtoistyön työnohjausryhmän jäsenellä ei aina ole ihmissuhdealan ammattilaisen valmiuksiin verrattavaa osaamista ja käsitteitä omien tuntemustensa sanallistamiseksi tai teoretisoimiseksi. Hän voi myös valita vaikenemisen ymmärtämättä itse lainkaan, mistä reaktio kumpuaa.
Ryhmän jäsenten välinen vuorovaikutus
Ensivaikutelmat ryhmätovereista, vaikka olisivat vääriä, ovat voimallisia. Ajan mittaan toisesta ryhmän jäsenestä saattaa myös saada ikäviä kokemuksia. Ellei työnohjaaja huomaa ja käsittele asiaa, reaktiona syntynyt hiljaisuus saattaa johtaa ohjattavan eroamiseen ryhmästä.
Hiljaisuutta aiheuttavat myös monet muut ryhmän jäsenten väliset ja varsin yleiset ilmiöt. Ryhmän jäsen voi esimerkiksi sijoittaa tiedostamattaan toiseen ryhmän jäseneen tai työnohjaajaan tunteita, kokemuksia, odotuksia ja asenteita, jotka ovat alun perin kohdistuneet menneisyyden tärkeisiin ihmisiin (transferenssi).
Omien käsitysten tai yllykkeiden sijoittamisesta toiseen ryhmän jäseneen tai työnohjaajaan (projektio) voi syntyä itsensä toteuttava ennuste (projektiivinen identifikaatio). Tällöin projektion kohde alkaa kokea projisoituja tunteita tai yllykkeitä ja muuttaa käyttäytymistään niin, että kuvitelma osoittautuu todeksi.
Horwitzin (1983) mukaan erityisesti projektiivinen identifikaatio, joka hämärtää yksilöiden välisiä rajoja ja vaikuttaa myös muiden ryhmäläisten tunteisiin, voi aiheuttaa hiljaisuutta. Tämä hiljaisuus kuvastaa projektion kohteen hämmennystä, ja muu ryhmä voi tulla vedetyksi siihen mukaan. Varhaisista elämäkokemuksista kumpuavat sisarkateus ja kokemukset vanhempien suosikkijärjestelmästä ovat voimallisia vaientajia. Myös ihastumiset ryhmän jäsenten välillä saattavat aktivoida ryhmän muiden jäsenten torjuntamekanismeja, kyllästyttää tai ärsyttää aiheuttaen hiljaisuutta.
Counselman ja Gans (2010) toteavat, että ryhmissä esiintyy hiljaisuutta vältellystä aiheesta, vaikka sen jäsenet puhuisivatkin. Eräs näistä aiheista on ryhmään muodostuneet alaryhmät. Vaikka alaryhmät saattavat olla ryhmäkokonaisuudelle eduksi ja jäsenet saavat niistä samastumisen kohteita ja tukea, niiden olemassaolo voi joistakin jäsenistä tuntua ikävältä ja aiheuttaa vaikenemista. Myös syntipukin etsintä voi aiheuttaa sen kohteen vaikenemisen ja kiusallisen hiljaisuuden koko ryhmässä.
Ryhmän toimintakyvyn palautuminen on riippuvainen työnohjaajan osaavasta puuttumisesta tilanteeseen. Näiden ilmiöiden käsittely vapaaehtoistyön työnohjauksessa on tärkeää, jotta sekä työnohjaaja että ohjattavana olevat maallikkoauttajat voivat hyödyntää aktivoituneita tunteitaan tiedon lähteinä itsetuntemuksen kasvulle.
Ryhmäprosessi
Ryhmät kehittyvät Counselmanin ja Gansin (2010) mukaan neljän vaiheen kautta: luottamus, valta, läheisyys ja lopettaminen. Taantuminen edeltävään vaiheeseen on tavallista ryhmän kokeman stressin tai merkityksellisen tapahtuman seurauksena. Tällainen tapahtuma voi olla esimerkiksi uuden jäsenen tulo ryhmään.
Luottamuksen vaihe voi olla hyvin merkittävä yksittäisen jäsenen tai ryhmän hiljaisuuden syntymisessä, ja erityisesti ryhmän alkuvaiheessa luottamus- ja turvallisuuskysymykset ovat tärkeitä. Jäsenet ovat haluttomia puhumaan pelätessään, että heidän tarvitsevuutensa paljastuu, he joutuvat hyökkäyksen kohteeksi tai tulevat sivuutetuksi.
Counselmanin ja Gansin (2010) mukaan ”Huomion halu on suuri, mutta estot sen tavoittelemiseksi vielä suuremmat.” Ryhmän varhaisessa vaiheessa liian avoimet ryhmäläiset saattavat pelästyttää muut hiljaisiksi. Tällainen ”pajatson tyhjennys” on vaarana vapaaehtoistyön työnohjauksessa, jossa maallikkoauttajat pääsevät mahdollisesti ensimmäisen kerran rauhassa erittelemään tuntojaan. Työnohjaajan on, myös puheliasta ryhmäläistä suojatakseen, tarpeen vaatiessa puututtava liian avoimiin puheenvuoroihin.
Kuherruskuukauden mentyä ohi ryhmän jäsenten mieleen alkaa nousta kriittisiä ajatuksia. Niiden ilmaiseminen voi tuntua vaikealta ja ohjattava saattaa valita vaikenemisen. Ryhmän jäseniä on rohkaistava työnohjausta tai ryhmän toimintaa koskevien kriittisten mielipiteiden ilmaisuun. Tärkeä keskustelun aihe työnohjausryhmässä on myös kriittisten mielipiteiden ilmaisun vaikeus. Vaikka vapaaehtoistyön työnohjauksen keskiössä eivät ole ryhmän jäsenten väliset suhteet, niiden merkitys on ymmärrettävä. Mikäli ne vaikuttavat vapaaehtoistyön tekemiseen, myös niiden käsittelyyn on varattava aikaa.
Ryhmän kehityksen valta-vaiheessa painottuvat auktoriteettiin ja kontrolliin liittyvät kysymykset. Työnohjaajan kyky käsitellä auktoriteettiinsa kohdistuvia haasteita on hyvin merkittävä ryhmän toiminnalle. Vapaaehtoistyön työnohjauksessa on tavallista, että ohjaajana toimii omasta joukosta työnohjaajan asemaan noussut kollega, joka joutuu kohtaamaan paitsi oman sopeutumishaasteensa myös ryhmästä mahdollisesti nousevat paineet. Esimerkiksi ohjaajan epävarmuus, taipumus kostaa saamansa kohtelu tai osallistuminen syntipukin etsintään saattaa suistaa koko ryhmän puolustautuvaan hiljaisuuteen.
Ryhmän kypsässä, läheisyyden vaiheessa hiljaisuus voi kuvastaa ryhmän saavutusta: tilaa, aikaa ja rohkaisua hiljaiselle itsereflektiolle ja syvenevälle työskentelylle. Jäsenet voivat käyttää hiljaisuutta myös rentoutuakseen ja nauttiakseen toistensa läsnäolosta.
Lopettamisen vaiheessa voi syntyä tarve sanoa ryhmätovereille tärkeitä asioita. Kerätessään rohkeutta näiden asioiden sanomiseen ryhmän jäsenet voivat olla epätavallisen hiljaisia. Lopettamisvaiheessa toisinaan tapahtuvat ennenaikaiset jättäytymiset pois ryhmästä voivat myös aiheuttaa hiljaisuutta ja verottaa ryhmän moraalia.
Ohjaamiseen liittyvät ilmiöt
Ryhmän ohjaajan osoittautuminen epätäydelliseksi, osallistuminen syntipukin etsintään, kyvyttömyys asettaa ryhmälle rajoja tai selviytyä ryhmän asettamista haasteista saa ryhmässä aikaan turvallisuuden tunteen ja luottamuksen heikkenemistä. Ryhmä voi silloin rangaista työnohjaajaa vaikenemalla. Ryhmä saattaa rangaista työnohjaajaa hiljaisuudella myös uuden jäsenen tuomisesta ryhmään. Lisäksi ryhmän hiljaisuus voi johtua siitä, että ryhmä odottaa ohjaajan puuttuvan johonkin asiaan eikä hän tee sitä. Työnohjaajalta odotetaan taitoa sekä sallia hiljaisuus että puuttua siihen.
Lopuksi
Osaava vapaaehtoistyön työnohjaaja ymmärtää ryhmän hiljaisuutta monimuotoisena ilmiönä. Hän ymmärtää pysähtyä pohtimaan ryhmän hiljaisuuden lähteitä, muotoja, käyttöä ja merkitystä ja osaa tarvittaessa puuttua ryhmän toimintaa häiritseviin asioihin.
Lisätietoa mm.
Behr, H. & Hearst, L. (2005). Group-analytic Psychotherapy. A Meeting of Minds. London: Whurr Publishers.
Counselman, E. F. & Gans, J. S. (2010). Silence in group therapy: A powerful communication. In J. S. Gans (2010). Difficult Topics in Group Psychotherapy (147–166). London: Karnac Books.
Horwitz, L. (1983). Projective identification in dyads and groups. International Journal of Group Psychotherapy 33, 259–279.
Urlic, I. (2010). The Phenomenon of Silence: A Group-Analytic Exploration of Meanings in Psychotherapy and in Everyday Life. Group Analysis 43(3), 337–353.
