EPÄVARMUUDEN SIETÄMINEN

Epävarmuus on epämiellyttävä ja hermostuttava tunne, jota ihmiset pyrkivät välttämään. Se syö voimavaroja ja voi jopa lamaannuttaa toimintakyvyn. Sekä muistisairaat vanhukset, että heidän hoitajansa kokevat epävarmuutta hoitotyön arjessa.

Mitä epävarmuus on?

Peters ja muut (2017) toteavat, että ihminen tuntee olonsa epävarmaksi silloin, kun hän enteilee jonkin asian lopputuloksen olevan jotain muuta kuin hän odottaa – eikä pysty välttämään sitä. Petersin ja McEwenin (2015) mukaan epävarmuus = stressi.

Saarikivi (2022) lainaa Tanovicia ja kumppaneita (2018), joiden mukaan epävarmuudensietokyky on suhteessa koettuun stressin määrään ja Carletonia (2016), joka on ehdottanut, että epävarmuus on yleisin ja pääasiallinen ahdistuksen syy.

Epävarmuus on tunne, jonka taustalla on muita tunteita. Esimerkiksi tunne turvallisuuden heikkenemistä, merkityksettömyydestä tai arvottomuudesta. Ihminen voi pelätä myös hylätyksi tulemista tai kontrollin menettämistä.

Subjektiivista, eli henkilökohtaiseen tunteeseen tai käsitykseen perustuvaa epävarmuus on silloin, kun ihminen on hämmentynyt, eikä tiedä ”missä mennään” ja mitä pitäisi tehdä. Faktiseksi, eli tosiasioihin perustuvaksi epävarmuutta kutsutaan, kun ihminen ei voi vaikuttaa tilanteeseen ja tapahtumat etenevät muiden ehdoilla.

• Molemmat, niin subjektiivinen kuin faktinenkin epävarmuus ovat tuttuja sekä muistisairaille vanhuksille, että heidän hoitajilleen.

Epävarmuus ei kuitenkaan ole vain pahasta. Vaikka se on tutkimusten mukaan stressaavaa, sosiaalisia suhteita yksipuolistavaa ja jopa haitallista terveydelle. Epävarmuus saattaa uusimman tiedon mukaan saada ihmiset myös arvostamaan elämän pieniä asioita. (Peters & muut 2017.)

Epävarmuus kannattaa nähdä normaalina elämään kuuluvana asiana ja muistaa, että siinä piilee mahdollisuuksia, jotka voi kääntää voimavaroiksi. Se voi mm. lisätä ihmisten yhteenkuuluvuuden tunnetta vastavuoroisen auttamisen myötä, auttaa löytämään uusia ratkaisumalleja ja tarkastelemaan asioita uudesta näkökulmasta.

Eräs epävarmuuden tärkeimmistä ominaisuuksista on, että se on pelastanut ihmiskunnan monilta vaaroilta pitämällä ihmiset valppaina.

Mistä epävarmuus kumpuaa?

Epävarmuudentunteen juuret voivat olla lapsuuden turvattomuudessa, tai se voi syntyä myöhemmin elämän varrella, esimerkiksi traumaattisten tapahtumien seurauksena.

Epävarmuuden syyt voivat olla fyysisiä, kuten sairaudet, kivut tai unen puute. Ne voivat olla myös sosiaalisia, esimerkiksi ongelmat ihmissuhteissa, tai psyykkisiä, kuten uupumus, negatiivisuus tai mielialahäiriöt.

Epävarmuutta voivat aiheuttaa myös uudet haasteet, ennakoitavissa olevan tulevaisuuden ja odotusten välinen ristiriita, voimattomuuden tai kyvyttömyyden tunne, epäjohdonmukaisuuden havaitseminen tai muiden asettamat odotukset omien arvojen vastaisesta toiminnasta.  

• Epävarmuus ei aina vaadi järkevää syytä. Se voi olla vain epämääräinen tunne riittämättömyydestä.

Työntekijöiden ammatillinen epävarmuus kumpuaa useimmiten itselle asetetuista korkeista odotuksista, vaikeudesta pyytää apua ja pelosta arvostelun kohteeksi joutumisesta.

Mitä epävarmuuden tunteesta seuraa?

Se, miten ihminen sietää epävarmuutta ja millaisissa tilanteissa epävarmuuden pelko aktivoituu, on Meunierin (2023) mukaan yksilöllistä ja osittain luonnekysymys. Tiettyjen tilanteiden välttely, jatkuva varmistelu ja liika ajattelu paljastavat ihmisen olevan epävarmuusalueellaan.

Epävarmuus aiheuttaa jonkinasteista haittaa aivan jokaiselle. Useat tutkimukset ovat osoittaneet, että koettu epävarmuus heikentää terveyttä esimerkiksi kuluttamalla energiaa, lisäämällä psykologista stressiä ja fyysisiä oireita.

Fyysisiä seurauksia

Epävarmuus aktivoi Saarikiven (2022) mukaan erityisesti aivojen merkityksen, pelon ja ahdistuksen kokemukseen liittyviä alueita. Aivot pyrkivät ratkaisemaan epävarmuuden mahdollisimman nopeasti, koska ihminen tarvitsee käsityksen tulevasta voidakseen valita tilanteeseen sopivan toimintatavan.

Epävarmuuden vähentäminen vaatii paljon energiaa ja aivot ottavat sen muualta ihmisen kehosta. Jos aivot kaikesta huolimatta eivät pysty hillitsemään epävarmuutta, on mahdollista, että kehittyy jatkuva aivojen energiakriisi. Se kuormittaa yksilöä ja edistää systeemisiä ja aivojen toimintahäiriöitä. Seurauksena voi olla kognitiivisia häiriöitä, diabetes tai korkea verenpaine, jopa sydäninfarkti tai aivohalvaus. (Peters & Mc Ewen 2015, Peters & muut 2017.)

Myös Hannan (2014) mukaan krooninen stressireaktio ilmenee monin eri tavoin. Elimistön kortisolin tuotanto lisääntyy, verenpaineen ja sykkeen vaihtelu on jatkuvaa, rasvaa alkaa varastoitua kehoon ja tulehdukset lisääntyvät.

Eri ihmiset reagoivat stressiin eri tavoin, mutta pitkittyessään stressi vaikuttaa kaikkiin haitallisesti ja stressin oireita voi olla useita yhtä aikaa.

Psyykkisiä ja sosiaalisia seurauksia

Ihmiset kokevat epävarmuuden eri tavoin ja reagointiin vaikuttavat yksilölliset ominaisuudet, esimerkiksi temperamentti, persoonallisuuden piirteet ja kokemukset ihmissuhteista. Toisista voi tulla hiljaisia, toisista esillä oloon pyrkiviä, itsevarmoja tai yliaktiivisia.

Epävarmuuden kokemisen taso vaihtelee paljon, ja joillekin ihmisille se voi olla sietämätöntä. Epävarmuudesta kärsivä henkilö voi tuntea pakottavaa tarvetta tehdä jotain, jotta tunne hellittäisi otettaan. Moni myös peittää epävarmuutensa viimeiseen asti, pahimmillaan jopa terveytensä kustannuksella ja selviytymisestä voi tulla elämän tärkein sisältö.

• Epävarmuus voi ilmetä monessa eri muodossa ja keskeistä on sen kesto, hallittavuus ja mittakaava.

Epävarmuus aktivoi käyttäytymistä, jonka tarkoituksena on palauttaa turvallisuuden, hallinnan ja hyväksytyksi tulemisen tunteita. Lopputulos ei kuitenkaan aina ole toivotun kaltainen. Epävarmuuden torjunnan ilmenemismuodot voivat olla myös hyvin ikäviä, esimerkiksi toista ihmistä alentavaa ja itseä korostavaa käytöstä, haastavista tilanteista pakenemista tai ylireagointia.  

Kun ollaan tekemisissä toisen ihmisen kanssa, on ymmärrettävä ja hyväksyttävä hänen kiistaton vapautensa itse valita mitä ja miten hän ajattelee. Hoidettavan ajattelun autonomisuus on ehtymätön epävarmuuden lähde hoitajalle, eikä apu löydy toisen ihmisen ajattelutavan ”korjaamisesta”.

Hoidettavan ajattelun ja tekojen synnyttämään epävarmuuteen on tartuttava tutkimalla omaa ajattelua. On arvioitava rehellisesti, miten itse kestää epävarmuutta ja miten yrittää hallita sitä. Mitä epävarmuus itselle tarkoittaa sekä millaisissa tilanteissa ja miten se näkyy?

• Kun ymmärrys kasvaa riittävästi, voi siirtyä reagoinnista tarkasteluun ja olemassa olevien asioiden hyväksymiseen.

Itsen arviointi ei välttämättä ole helppoa ja prosessiin voi sisältyä mm. kieltämistä, sovittelua, masennusta – ja onnistumisen myötä myös hyväksymistä. Epävarmuus kohtuullisessa määrin koettuna saa ihmisen pysymään valppaana ja on osa ihmisenä olemista.

Jos hoitava henkilö turvautuu epävarmuutta aiheuttavien tilanteiden välttelyyn, hän päätyy välttelemään myös epävarmuuden tunnetta ”aiheuttavia” muistisairaita hoidettaviaan. Kypsempi tapa toimia on kääntyä työtovereiden puoleen tilanteen arvioimiseksi ja hallitsemiseksi.

Työyhteisössä on voitava – kohtuullisessa määrin – pyytää työtovereilta varmistusta omille mielipiteilleen. Ellei se onnistu työyksikön arjessa kysymykset voi tuoda työnohjaukseen ryhmän pohdittaviksi. Siellä voi saada tukea myös sen hyväksymiselle, että muistisairaiden hoitotyö ei parhaimmistakaan yrityksistä huolimatta voi aina onnistua täydellisesti.

• Epävarmuutta ja omia virheitä voi oppia sietämään, kun uskaltaa kohdata asioita, joita ei voi tietää ja tilanteita, joita ei voi täysin hallita.

Virheet ja epäonnistumiset eivät ole todiste hoitajan huonoudesta, vaan osa työtä. Ne eivät myöskään tee hoitajasta huonoa työntekijää, vaan ihmisen.

Muistisairaan vanhuksen epävarmuus

Muistisairaan vanhuksen epävarmuus voi olla hyvin kokonaisvaltaista. Se voi olla epävarmuutta ajasta ja paikasta, puhekumppanista sekä siitä mitä on tapahtunut tai tapahtumassa.

Herra E. ohjattiin wc-käynnin jälkeen käsien pesulle. Kun kädet oli pesty, hoitaja ojensi herra E:lle paperisen käsipyyhkeen – jonka tämä asetteli lavuaarin yläpuolella olevalle peilihyllylle. Hoitaja ojensi toisen käsipyyhkeen, jonka herra E. jälleen laittoi peilihyllylle. Hoitaja ojensi kolmannen käsipyyhkeen ja sanoi: ”Voitte kuivata kädet tähän.” ”Jaa!”, totesi herra E. tiukasti, ”En ymmärtänyt vai?”

Muistisairauden edetessä hoidon tavoitteena on ensisijaisesi vanhuksen arvokkuuden ja turvallisuudentunteen tukeminen sekä luottamuksen tavoittelu. Merkityksettömiltä ja hieman isommiltakin virheiltä suljetaan silmät. Myös vanhuksen mahdollinen kiukku ja ”häijyydet” otetaan vastaan loukkaantumatta ja ymmärretään ne uhattuna olemisen tunteen ja pahan olon aiheuttamaksi.

Jäätyään muutaman kerran kiinni ”oudosta” käytöksestä, vanhus saattaa varmuuden vuoksi pitää hieman etäisyyttä muihin ihmisiin. Jokainen reagoi epäonnistumisiin omalla tavallaan, suuttumalla tai vetäytymällä vuorovaikutuksesta.

Kumpikin vaihtoehto on muistisairaalle yhtä ikävä. Suuttumisesta seuraa konflikteja läheisten tai henkilökunnan kanssa – mikäli he eivät ymmärrä mistä on kysymys. Vetäytyminen puolestaan aiheuttaa vanhukselle mielialan laskua ja edistää sairauden etenemistä. Viisainta on, että nolojen tilanteiden silminnäkijät ymmärtävät olla sopivasti sokeita ja kuuroja.

• Muistisairaan vanhuksen hallitsematon epävarmuuden tunne voi ilmetä epäonnistumisen tunteen lisäksi jopa raivonpuuskina, katkerana kateutena tai kauhukokemuksina.

Vuorovaikutus epävarman vanhuksen kanssa vaatii ymmärrystä sekä empaattista ja myötätuntoista lähestymistä. Aktiivinen kuunteleminen ja vanhuksen ilmaisemien tunteiden validointi auttavat kanssakäymisessä.

Muistisairas vanhus on kohdattava arvostaen ja niin, että hänelle ei jää paha mieli hankalistakaan tilanteista. Tunteiden vapaan ilmaisun tukeminen auttaa ja saa hänet vakuuttuneeksi siitä, että hän on tullut kuulluksi, ymmärretyksi ja hyväksytyksi omana itsenään.

Epävarmuuden aiheuttaman epämukavuuden välttämiseksi muistisairas vanhus voi toimia siten, mitä Fox (2022) kutsuu turvallisuuskäyttäytymiseksi. Se näkyy esimerkiksi jatkuvana asioiden tarkistamisena tai varmuuden etsimisenä muilta ihmisiltä. Valitettavasti tällaisen käytöksen taustaa ei aina ymmärretä ja siitä aiheutuu hoitavan henkilön ja vanhuksen välille ongelmia.

Vanhus: Onko [insuliini]piikki kahdeksalta?

Hoitaja: On.

Vanhus: Onko piikki kahdeksalta?

Hoitaja: On, juurihan mä sen sanoin.

Vanhus: Onko piikki kahdeksalta?

Hoitaja: On, juurihan mä sen sanoin. Se on joka ilta samaan aikaan.

Vanhus: Onko piikki kahdeksalta?

Hoitaja: On, juurihan mä sen sanoin. Se on joka ilta samaan aikaan. Kyllä sun se jo pitäis tietää.

Vanhus: Onko piikki kahdeksalta?...       

Hoitajan mielestä muistisairas vanhus oli erittäin väsyttävä. Hoitaja olisi kuitenkin päässyt paljon vähemmällä, jos hän olisi ymmärtänyt, että vanhus ei kysynyt: ”Joko sinä sen sanoit, onko piikki joka ilta samaan aikaan ja pitäisikö minun se jo tietää?”

Epävarmuuden tunne sai vanhuksen toivomaan vastausta ”on”. Se olisi riittänyt vahvistamaan, että asia on kunnossa.

Muistisairasta hoitavan henkilön epävarmuus

Muistisairaan vanhuksen toiminta saattaa herättää hoitavassa henkilössä niin myönteisiä kuin kielteisiäkin tunteita. Ne kannattaa kohdata ymmärtäen, että tunteiden syntyyn vaikuttaa vahvasti hoitavan henkilön oma kokemushistoria.

• Oma tunne kannattaa hyväksyä sellaisenaan, mutta sen ei saa antaa viedä.

Jos haluaa tutustua itseensä paremmin, voi hieman spekuloida tunteen taustoja. Kun kiinnittää huomiota siihen, mitä omassa mielessä liikkuu, ulkoiset ärsykkeet eivät vie yhtä helposti mukanaan. Hoitaja voi silloin kohdata muistisairaan vanhuksen niin kuin tämä ansaitsee tulla kohdatuksi, maltillisesti ja ennakkoluulottomasti.  

Muistisairasta vanhusta hoitaessa ei voi koskaan olla aivan varma mistä on kysymys. Tämä tosiasia on hyväksyttävä siitä huolimatta, että se voi aiheuttaa hoitajassa turvattomuuden ja voimattomuuden tunteita.

Epävarmuuden tunne häiritsee, vie energiaa, ja sen aktivoima dopamiiniryöppy houkuttelee etsimään yksinkertaisia selityksiä ja ratkaisuja. Se on hyvä ymmärtää ja olla pitämättä omia johtopäätöksiään totuutena.  

Epävarmuuden yllättäessä, hoitaja voi verrata itseään työtovereihin. Se ei ole viisasta, sillä vertailu perustuu vain mielikuviin ja useimmiten se kasvattaa omaa huonommuuden tunnetta.

• Epävarmuuden tunteen hyväksyminen ja toimiminen siitä huolimatta vievät eteenpäin ja ovat osoitus rohkeudesta.

Epävarmuutta herättävä tilanne tulkitaan yleensä vahingolliseksi tai uhkaavaksi, jos se horjuttaa hyvinvointia tai saa olon tuntumaan epämukavalta. Positiivisena haasteena sitä voidaan pitää, jos sen arvellaan tuovan hyötyä tai sitä pidetään mahdollisuutena menestyä, oppia ja kehittyä. (Skinner & Brewer 2002.)

Muistisairaan vanhuksen hoitaminen on vaativaa ja omistautumista edellyttävä tehtävä. Jos siihen asennoituu niin, että ei salli itselleen oppimista yrityksen ja erehdyksen kautta, tehtävä saattaa käydä ylivoimaiseksi.

• Kyky elää epävarmuuden kanssa on eräs muistisairaita hoitavan henkilön parhaista ominaisuuksista.

Meunier (2023) painottaa, että jokaisen on hyvä tunnistaa ne tekijät ja tilanteet, jotka saavat hänet kokemaan epävarmuutta. Näin on helpompi myös ymmärtää itseään ja muuttaa käytöstään.  

Miten epävarmuuden kanssa pärjää?

Synnynnäiset ominaisuudet ovat perusta ihmisen kyvylle sietää epävarmuutta, mutta siihen voi vaikuttaa myös itse. Epävarmuuden sietämistä voi opetella ja oppia.

Epävarmuutta ei kannata vältellä. Jokainen voi, ja jokaisen on hyvä kohdata epävarmuutensa sellaisenaan ja pysähtyä miettimään sen syitä. Keskittymällä syihin ne voi saada näkyviksi ja epävarmuuden hieman paremmin hallintaan.

• Aika ajoin kannattaa miettiä myös, mikä epävarmuuden tunteen vastakohta itselle on. Onko se varmuus vai luottamus, turvallisuus, ennakoitavuus tai jokin muu?

Epävarmuus naamioituu toisinaan kärsimättömyyteen, kiukkuun tai vaikka halveksuntaan. Hälytyskellojen pitää soida silloin, kun oman epävarmuutensa kohdistaa toiseen ihmiseen ja nimittää sitä joksikin muuksi tunteeksi.  

Pärjäämisen alku on epävarmuuden tunnistaminen epävarmuudeksi. Se on vain tunne. Sen voi antaa tulla ja halutessaan voi toimia vaikka päinvastoin kuin epävarmuuden välttäminen edellyttäisi.

Epävarmuuden tunnetta voi ehkäistä konkreettisin teoin, vaikuttamalla niihin asioihin, joihin voi vaikuttaa. Myös tiedon kerääminen epävarmuutta aiheuttavasta asiasta on hyväksi havaittu selviytymiskeino, kunhan tietoa etsii luotettavista lähteistä. Ei kuitenkaan kannata luottaa siihen, että tieto tarjoaisi täydellisen suojan epäonnistumisilta ja ikäviltä kokemuksilta. Ne on vain hyväksyttävä ihmisyyden peruskokemuksina.

• Epävarmuuden sietämistä opettaa parhaiten sen kohtaaminen ja kohtaamisista oppiminen.

Kohtaamiset voivat kerryttää onnistumisen kokemuksia, tai opettaa uutta ”epäonnistumisten” kautta. Harjoittelu vahvistaa itseluottamusta ja pärjäämisen kokemusta.

Sinä riität

Omaishoitajien ja hoitotyön ammattilaisten joukossa tapaa usein ihmisiä, jotka ovat osaavia ja taitavia tehtävässään, mutta he eivät näe sitä itse. Jatkuvaa kehittymistä korostava kulttuuri ruokkii riittämättömyyden tunteita ja epävarmuutta omasta osaamisesta.

• Uuden oppiminen tuo mielekkyyttä työhön ja on tärkeää, mutta on hyvä oppia tunnistamaan myös se, mitä jo osaa.

Siefenin (2024) pitää valitettavana sitä, että ”riittävän hyvää” osaamista väheksytään ja toteaa, että osaaminen ja ammattitaito ilmenevät usein tapoina, käytäntöinä ja tuntemuksina, joita on vaikea eritellä. Rutiinisuoritus on joskus huippusuoritus.

Osaamisen kartuttaminen toki lisää työn mielekkyyttä, mutta itsetunnon kannalta on tärkeää tehdä sen rinnalla asioita, jotka tietää jo hallitsevansa hyvin.

Huono ammatillinen itsetunto kuormittaa Siefenin (2024) mukaan ihmisiä turhaan ja ruokkii epävarmuuden tunnetta. Siitä on kuitenkin mahdotonta päästä kokonaan eroon – eikä pidäkään. On annettava itselleen lupa olla tietämättä ”kaikkea” sekä etsiä ja ihmetellä. Epävarmuus tekee meistä ihmisiä.

Virheetkin ovat osa työtä. Jos keskittyy vain pyristelemään epävarmuudesta eroon, tuhlaa energiaansa. Epävarmuus on ja pysyy, ja sen pitääkin pysyä. Se ei ole ongelma, vaan osa ihmisenä olemista. Ripaus epävarmuutta pitää ihmisen valppaana ja elossa. Vasta yliannos lamaannuttaa.

Jos haluat saada tiedon uusista julkaisuista sähköpostiisi, liity postituslistalle täältä.

Lisätietoa mm.

Fox, E. (2022). Switchcraft. UK: Hodder & Stoughton.

Hanna, H. (2014). Voiko stressi tappaa? Helsinki: Minerva Kustannus.

Meunier, J. (2023). Mielen jumeista joustavuuteen – kuinka tulla toimeen epävarmuuden kanssa. Jyväskylä: Atena.

Peters, A. & McEwen, B. S. (2015). Stress habituation, body shape and cardiovascular mortality. Neuroscience & Biobehavioral Reviews, 56, 139–150.

Peters, A., McEwen, B. & Friston, K. (2017).  Uncertainty and stress: Why it causes diseases and how it is mastered by the brain. Progress in Neurobiology, Vol 156, September 2017, 164–188.

Saarikivi, K. (8.6.2022). Katri Saarikiven kolumni: Epävarmuus voi ahdistaa enemmän kuin tieto synkästä tulevaisuudesta. https://bit.ly/4fze4eh

Siefen, H. (2024). Tiedä mitä osaat. Osaamisen tunnistamisen psykologia.  Jyväskylä: Tuuma

Skinner, N., Brewer, N. (2002). The dynamics of threat and challenge appraisals prior to stressful achievements events. Journal of personality and social psychology, 83, 678–692.

Jos asia on mielestäsi tärkeä, jaa kirjoitus tästä: