TUNTEITA JA VASTATUNTEITA

Ihmisen elämähistorian tiedostamattomat muistot, tunteet, asenteet, odotukset ja mielikuvat vaikuttavat kaikissa vuorovaikutussuhteissa. Jokainen, niin vanhus, omainen kuin hoitajakin tuo tunnehistoriansa myös vanhusten hoitopaikkaan.

Muistisairaita hoitavat henkilöt, jotka ovat tutustuneet symbolihenkilö-ilmiöön, ovat yleensä hyvin tietoisia mistä tunteensiirrossa on kysymys. Usein vieraampi, mutta ehdottomasti ymmärtämisen arvoinen ilmiö on vastatunne, joka on muistisairasta hoitavan henkilön alitajuinen ”vastaus” tunteensiirron kohteeksi joutumiseen.

Tunteensiirtoa tapahtuu ja vastatunteita syntyy niiden kohteena olevan henkilön ulkonäöstä, iästä, sukupuolesta ja muista ominaisuuksista riippumatta. Pieni vihje menneisyyden tunnekokemuksesta riittää, esimerkiksi henkilön tapa liikkua tai puhua.

• Tunteensiirtoilmiöiden ymmärtäminen on erityisen tärkeää, kun hoidetaan muistisairasta vanhusta.

Tunteensiirto

Tunteensiirto (transferenssi) on yleismaalimallinen ilmiö, osa arkielämää ja sitä tapahtuu kaikissa ihmissuhteissa.

Sirviö (2018) lainaa useita asiantuntijoita ja kirjoittaa, että tunteensiirrolla tarkoitetaan reagointia, jossa ihminen siirtää menneisyyden ja jopa lapsuuden merkittäviin ihmissuhteisiin liittyviä tunteita, odotuksia, asenteita ja muistoja toiseen ihmiseen. Kyseessä on yleensä täysin tiedostamaton muistamisen muoto.  

Jo lapsen ensimmäisissä hoivasuhteissa syntyy tunnepitoisia muistikuvia, jotka luovat perusvirityksen myöhemmille ihmissuhteille. Se täydentyy kanssakäymisessä uusien ihmisten kanssa ja vaikuttaa ihmissuhteisiin liittyviin toiveisiin, odotuksiin ja pelkoihin. (Lindberg & Mustonen 2015.)

• Muistisairas vanhus reagoi nykyhetken ihmisiin tunnetasolla ikään kuin he olisivat aiempaan elämään kuuluneita henkilöitä. 

Tunteensiirrosta puhutaan usein silloin, kun kuvataan menneisyyden ongelmien toistamista. Se voi kuitenkin olla myös positiivista ja ongelmatonta kun tunteensiirto toistaa aiempia myönteisiä kokemuksia.

Rouva N. ilahtui suuresti tyttärensä saapumisesta osastolle. Hän riensi hakemaan villatakkiaan, koska ”äiti tuli hakemaan”.

Menneisyyden mukavien ja turvallisten ihmissuhteiden tuomista nykypäivään – tämän päivän ihmisten ja tunteensiirron avulla – voidaan pitää myös vanhuksen pakona nykyisyyden stressistä ja turhautumisesta.

Auttamissuhteissa tunteensiirtoilmiöt ovat paljon yleisempiä kuin muissa ihmissuhteissa, sillä sairauden vuoksi ”kyvyiltään heikko ja tarvitseva” muistisairas vanhus voi tuoda menneisyytensä hyvin estoitta mukaan hoitosuhteeseen.

Menneisyyden tapahtumien toistumisen kautta hoitaja voi saada vanhuksesta tietoa, jota hän ei millään muulla keinolla voisi saada. Saadun tiedon perustuminen tosiasioihin on kuitenkin vain ”suhteellisen totta”.  

Pidemmälle edennyttä muistisairautta poteva vanhus on täysin tunteidensa vietävissä ja hoitajan kohtaaminen voi aiheuttaa hänessä monenlaisia reaktioita. Tunteensiirto voidaan Poikolaisen (2005) mukaan jakaa viiteen tyyppiin. Ne ovat: 

• vihainen ja vaativa,

• ahdistunut ja huolehtiva,

• luottavainen ja avoin,

• välttelevä ja epävarma ja

• seksualisoitunut.

Hoitavaan henkilöön kohdistetut tunteet voivat olla vahvoja, eikä niiden vastaanottaminen ole koskaan aivan yksinkertaista.

Rouva H. vihasi erästä hoitajaa ja pyrki käymään häneen käsiksi. Selitykseksi rouva H. sanoi, että: ”Tuo vie mun Heikkini.”

Mielikuva toisesta ihmisestä  

Muistisairas vanhus, kuten me muutkin, muodostaa mielikuvan toisesta ihmisestä aiempien kokemustensa perusteella, salamannopeasti ja jo ennen kuin on vaihtanut sanaakaan tämän kanssa. Rantakokon (2023) mukaan selitykseksi tarjotaan intuitiota, vaistoa tai yksinkertaisesti sitä, että on jonkun kanssa samalla aaltopituudella.

Tunne on todellinen ja muistisairaalle vanhukselle täyttä totta. Se ei kuitenkaan perustu toisen ihmisen tuntemiseen vaan ensivaikutelmaan. 

• Hoitajan on varauduttava siihen, että hän voi olla muistisairaalle uusi tuttavuus kauan ja mahdollisesti jopa useita kertoja päivässä.

Kohtaamisia muistisairaan vanhuksen kanssa ei ole viisasta aliarvioida ja niihin kannattaa panostaa. Vanhus on tarkka aistimaan toisen ihmisen tunteita ja asenteita ja hänen mielikuvansa hoitajasta tarkentuu tutustumisen ja erityisesti hänestä saatujen kokemusten perusteella.

Vuorovaikutuksen hetket pidemmälle edennyttä muistisairautta potevan vanhuksen kanssa ovat usein hyvin lyhyitä, mutta Hull ja Hull (1984) ovat osoittaneet, että hoitajan ja hoidettavan välinen viestintä ja vuorovaikutus eivät ole vähämerkityksellisiä lyhyessäkään kontaktissa.

Vanhus voi kertoa hoitajalle itsestään, elämäntapahtumistaan tai ajatuksistaan sanallisesti. Suuri osa muistisairaan vanhuksen viestinnästä tapahtuu kuitenkin sanattomasti. Hoitajan on tärkeää kuulla myös vanhuksen sanomatta jättämisten, eleiden, ilmeiden, tunnelmien, asentojen, äänensävyjen, puhetavan ja toiminnan kertomat viestit. (Syvänperä 2014.)

Tunteensiirto vanhuksen palveluksessa

Luostarisen (2008) lainaama Freud jakoi tunteensiirron positiiviseen ja negatiiviseen. Positiivinen kannattelee ja auttaa hoitoprosessia, negatiivinen puolestaan auttaa purkamaan aikaisempiin vuorovaikutussuhteisiin liittynyttä epäuskoa, pettymystä ja kiukkua.

• Muistisairas vanhus tarvitsee molempia menneisyyden tapahtumien läpielämiseen.

Tunteensiirto ei ole vain virhe tai väärä tunne väärässä paikassa ja vääriin henkilöihin kohdistettuna. Se kertoo menneisyyden vaillejäämisistä tai pettymyksistä, mutta myös mukavista muistoista. Se voi antaa vanhukselle mahdollisuuden hengähtää hetken ja unohtaa nykypäivän haasteet.

Positiivinen tunteensiirto  

Tunteensiirto ei ole vain jotakin purettavaa ja läpielettävää. Se voi tarjota hoitosuhteeseen myös lämpöä ja keveyttä tai mahdollisuuden nauttia pienen hetken turvallisuuden ja läheisyyden tunteesta.  

Herra H. sai vaimonsa hämmentymään painamalla päänsä tämän rinnalle ja pyytämällä: ”Äiti, silitä mun tukkaa.”

Positiivinen tunteensiirto, jossa vanhus suhtautuu hoitavaan henkilöön ystävällisesti ja odottaa saavansa tältä ymmärtävää kohtelua, voi olla erittäin rakentavaa hoitosuhteelle. (Kuhanen & muut 2013.)

Tilanne osastolla kärjistyi ja vanhus katsoi paikalle tullutta hoitajaa huokaisten: ”Hyvä kun sää tulit.” Hoitajan kysyessä, tunteeko vanhus hänet, kuului vastaus: ”Joo, sää olet mun serkku.” Vanhus tunsi olevansa ”serkkunsa” kanssa turvassa ja alkoi kertoa, mitä tapahtui.

Kun vanhuksella on tarve puhua jostain tärkeästä asiasta, tai elää tärkeä tapahtuma uudelleen, hän turvautuu luotettavaksi kokemaansa hoitajaan. Vanhus kohdistaa toiveensa, pelkonsa ja muut tunteensa hoitajaan ja tekee tästä sillä hetkellä itselleen erittäin tärkeän henkilön.

Positiiviset tunteet hoitajaa kohtaan antavat vanhukselle rohkeutta puhua vaikeistakin asioista. Hän uskaltaa itkeä ja päästää tuskan ulos, olla levoton ja manata kohtaloaan.

Negatiivinen tunteensiirto

Kun tunteensiirto on negatiivinen hoitaja herättää vanhuksessa muiston epämiellyttävästä henkilöstä ja synnyttää hänessä pelkoa, vihaa, surua, epäluuloa, pettymystä tai ahdistusta.

Rouva N:n lapsenlapsi Mari kertoi isoäidin syyttäneen häntä kiukkuisesti kantelemisesta. Vaikka hän oli yrittänyt vakuuttaa isoäidille olevansa tämän lapsenlapsi, isoäiti oli vain myrkyllisesti todennut, että: ”Väität vain olevasi.”

Negatiivisen tunteensiirron hyöty on siinä, että se tuo esiin piileviä ja tukahdutettuja tunteita, joita vanhus pääsee purkamaan. (Kuhanen & muut 2013.)

• Tunteensiirrosta johtuvan (vaarattoman) käytöksen salliminen tarjoaa vanhukselle mahdollisuuden elää uudelleen ja saada käsitellyksi menneisyyden ihmissuhteiden kipuilua.

Tunteensiirtoa tapahtuu myös hoitajalta hoidettavaan

Tunteensiirto ymmärretään usein vain tunteiden siirroksi vanhukselta häntä hoitavaan henkilöön. Yhtä todennäköistä kuitenkin on, että hoidettava joutuu hoitajansa tunteensiirron kohteeksi. Sen ymmärtäminen on hoitajan vastuulla ja onnistuu vain tarkkailemalla rehellisesti omia tunteitaan ja niistä johtuvaa käytöstään. 

Hoitaja tunsi syvää vastenmielisyyttä erästä miesvanhusta kohtaan. Hän ihmetteli tunnettaan, koska ymmärsi, että mies ei ollut tehnyt hänelle mitään pahaa ja ”vika” oli hänessä itsessään. Eräänä päivänä jokin miehen ele nosti hoitajan mieleen muiston lapsuuden kodin naapurissa asuneesta häijystä miehestä ja tunne sai selityksen.  

Hoitavan henkilön on osattava tehdä omasta tunteensiirrostaan huomioita, oivalluksia ja johtopäätöksiä.

Hoitaja pohti pitkään, miksi eräs vanhus on ensikohtaamisesta alkaen herättänyt hänessä poikkeuksellisen lämpimiä tunteita. Syy selvisi hoitajalle, kun hän kerran kiinnitti huomiota vanhuksen profiiliin ja tajusi, että se nostaa esiin muiston hänen omasta äidistään.

Tunteensiirron kohteeksi joutuminen synnyttää vastatunteen

Vastatunteessa (vastatransferenssissa) on Schaefferin (2014) mukaan kysymys varhaisista tunteista ja asenteista, jotka kumpuavat esiin, kun ihminen joutuu tunteensiirron kohteeksi.

Vastatunteita liittyy jokaiseen kohtaamiseen hoitotyössä ja hoitavan henkilön on oltava jatkuvasti valppaana tunteensiirron ja vastatunteiden kehittymisen suhteen.

• Vastatunteet vaikuttavat hoitaja-hoidettavasuhteeseen aivan kuten tunteensiirtokin.

Hoidettavan tunteensiirto voi herättää hoitavassa henkilössä alitajuisia vastatunteita. Aivan sama reaktio voi tapahtua toiseen suuntaan ja hoitajan tunteensiirto synnyttää hoidettavassa vastatunteen. 

Hoidettavan vastatunteet

Hoitajan on osattava tunnistaa tunteet, joita hän kohdistaa hoidettaviin. Hänen on myös ymmärrettävä niiden vaikutus hoidettavassa syntyviin vastatunteisiin, niin positiivisiin kuin negatiivisiinkin.

Hoitaja tuli iltavuoroon väsyneenä. Hän yritti toimia aivan samoin kuin aina ennenkin, mutta vanhukset vaistosivat hänen kärsimättömyytensä. Yöhoitajille hoitaja kertoi, että nekin vanhukset, joiden kanssa iltatoimet normaalisti sujuivat hyvin, olivat sinä iltana laittaneet kaikin tavoin hanttiin.   

Agassin (2002) mukaan vastatunteen ymmärtäminen on erityisen tärkeää. Hoitajan epäonnistuminen esimerkiksi omien negatiivisten tunteidensa tunnistamisessa ja käsittelyssä vaikuttaa hänen toimintaansa. Se tekee asiat vaikeammaksi myös hoidettaville ja synnyttää vastatunteen.  

Hoitajan vastatunteet

Syvänperä (2014) lainaa Malcolmia (1986) ja painottaa, että hoidettavan ymmärtäminen ei rajoitu vain vanhuksen havainnointiin, hoitajan on tarkkailtava myös omia reaktioitaan. Hänen on kyettävä erottamaan toisistaan omat tunteensa ja hoidettavan tunteiden hänessä aktivoimat tunnetilat.

Vastatunteet nousevat hoitajassa hoidettavan sanallisen ja sanattoman viestinnän pohjalta. Ne syntyvät, kun hoitajan ja vanhuksen kokemukset sekä niihin liittyvät tunteet yhdistyvät.

Hoitajan on tunnistettava oma alttiutensa ja tapansa reagoida hoidettavan tunteisiin. Niiden osittainenkin ymmärtäminen helpottaa hoitajan omaa jaksamista ja edistää hoitotyön tuloksellisuutta.

Muita ihmisiä pilkkaava herra R. ärsytti suunnattomasti erästä hoitajaa. Tämä osasi kuitenkin yhdistää herra R:n käytöksen synnyttämän tunteen omiin lapsuuden kokemuksiinsa. Tunne säilyi, mutta ymmärrys esti hoitajaa antautumasta sen vietäväksi.     

Onnistunut hoitosuhde suorastaan edellyttää hoitajalta vastatunteita. Ne ovat hoitajan työväline, jonka avulla hänen on mahdollista saada tietoa hoidettavasta – ja itsestään. Edellytyksenä on, että hoitaja osaa erottaa, mitkä tunteet nousevat hoidettavasta ja mitkä hänestä itsestä.

Negatiivisiin vastatunteisiin kuuluvat mm. välinpitämättömyys, kärsimättömyys, tuomitsevuus, ärtymys sekä määräilyn, neuvomisen ja toisen hallitsemisen halu.

Positiivisille vastatunteille ovat ominaisia esimerkiksi luottamuksen, arvostuksen, hyväksymisen sekä sympatian, kiintymyksen ja lämmön kokemukset.

Vaatii paljon, mutta palkitsee

Muistisairaiden vanhusten hoito ei koskaan suju ilman yllätyksiä, jotka liittyvät ihmisten kokemusmaailman erilaisuuteen ja hoitoympäristöön. Hoitajan haasteena on monimutkaisten asioiden ja sosiaalisista säännöistä poikkeavan käyttäytymisen kohtaaminen.

Kun muistisairaan vanhuksen terveys heikkenee, yhdessäolo ja huolenpito lisääntyvät ja hoitajan tunnekuorma kasvaa. Ristiriitaisten tunteiden sietäminen on yksi hoitotyön keskeisistä haasteista. Jos myös kiire ja väsymys lisääntyvät, hoitajan tunteet voivat nousta pintaan ja yllättää.

• Hoitavan henkilön on osattava tunnistaa oma osuutensa vuorovaikutussuhteen tunneilmapiirissä.  

Hoitavan henkilön pitää olla tietoinen omista muistoistaan ja haavoittavista kokemuksistaan sekä niiden vaikutuksesta ammatillisuuteen. Haaste on hoitajalle kuitenkin suuri, sillä se vaatii sekä vanhuksen empaattista ymmärtämistä, että oman suhtautumistavan tarkistamista.

• Tunteensiirron ja vastatunteiden vaikutus on sitä suurempi mitä tiedostamattomampia ne ovat. Niiden jäljille pääsee usein vain tarkkailemalla epämääräisiä tunteita ja kehon tuntemuksia.

Tiedostamis- ja ymmärtämisprosessi on työläs ja vaatii harjoittelua, mutta se on välttämätöntä ammatillisen kehityksen kannalta (Ojanen 2009, sit. Suihkonen 2020).

Schaeffer (2014) varoittaa vastarinnasta omien tunteiden tiedostamiseen. Tunteiden arvon ja merkityksen kieltäminen vääristää hoitajan käsityksiä, hämärtää harkintakykyä ja tekee hoitotyöstä kaavamaista ja kalseaa.

• Tunteensiirron ja vastatunteiden torjuminen tai epäonnistunut vastaanotto voi olla merkityksellistä hoidon onnistumisen kannalta.

Hyvä itsetuntemus ja hyvät tunnetaidot ovat perusedellytys hoitotyölle ja oman toiminnan arvioinnille. Kun hoitaja tuntee itsensä, hän kykenee paremmin tarkastelemaan ja kyseenalaistamaan toimintaansa sekä ajattelutapaansa. (Sinkkonen 2020.)

Apu voi löytyä työnohjauksesta, jossa hoitotyön tilanteita pohditaan paitsi vanhuksen käytöksen myös hoitajan toiminnan kannalta. Hoitaja voi saada työnohjausryhmässä arvokasta tietoa ja tukea työtovereiltaan.

• Työssä kehittymisen tavoitteena ei ole täydellinen, vaan yksittäisen ihmisen tilanteeseen eläytymään kykenevä hoitaja. 

Omien kokemusten analysointi selkiyttää mistä tunteet tulevat, mihin niiden tulkinta perustuu ja miksi ne käynnistävät tiettyjä toimintatapoja. Tämä lisää hoitajan ymmärrystä itseä ja erilaisia ihmisiä kohtaan. Kasvanut itsetuntemus ja joustavuus antavat myös keinoja hallita tilanteita. (Keski-Luopa 2001, sit. Suihkonen 2020.)

Tunteensiirtoilmiöt saattavat asettaa koetukselle omaisten, hoitajien ja koko työryhmän osaamisen ja jaksamisen. Yhteinen tietopohja sekä yhtenevät ja kestävät asenteet ovat tärkeitä. Työntekijät saavat siihen tukea työnohjauksessa, omaiset ja omaishoitajat omaistenryhmissä.

Jos haluat saada tiedon uusista julkaisuista sähköpostiisi, liity postituslistalle täältä.

Lisätietoa mm.

Agass, D. (2002). Countertransference, supervision and the reflection process. Journal of Social Work Practice, Vol.16, No.2. 125–133.

Hull, F. M. & Hull, F. S. (1984). Time and the general practitioner: the patients view. J R Coll Gen Pract 34: 71–75.

Kuhanen, C., Oittinen, P., Kanerva, A., Seuri, T. & Schubert, C. (2013, 3. painos). Mielenterveyshoitotyö. Helsinki: Sanoma Pro.

Lindberg, M. & Mustonen, K. (2015). Transferenssista ja vastatransferenssista. Teoksessa: M. Lindberg, O. Louheranta, K. Mustonen, O. Salo & J. Stenius.  Psykoterapeuttinen hoito suhde. Helsinki: Duodecim.

Poikolainen, K. (2005). Transferenssin viisi tyyppiä. Duodecim 2005;121(12):1295.

Rantakokko, P. (31.3.2023). Transferenssista transitionaalitilaan. Mielen tiloja. Psykoanalyyttistä ajattelua arkisesti. https://bit.ly/4fszCcj

Schaeffer, J. (2014). Double-Edged Swords: Understanding Transference and Countertransference in Non-analytic Therapy. https://www.socialworkcoursesonline.com/active/courses/course077.php

Sinkkonen, M. (2020). Vapaaehtoistyön työnohjaajan itsetunto. Teoksessa S-T. Porkka, T. Tenhunen & T. Mäenpää (toim.), Vapaaehtoistyön työnohjauksen moninaisuus (s. 11–21). Helsinki: MIELI Suomen Mielenterveys.

Sirviö, P. (2018). Transferenssi ja vastatransferenssi sosiaalityössä. Pro gradu -tutkielma. Itä-Suomen yliopisto, Yhteiskuntatieteiden laitos, Sosiaalityö.

Suihkonen, S. (2020). Transferenssi-ilmiöt vapaaehtoistyön työnohjauksessa. Teoksessa T. Tenhunen & S-T. Porkka (toim.), Vapaaehtoistyön työnohjauksen teoriaa ja käytäntöä (s. 143–152). Helsinki: MIELI Suomen Mielenterveys.

Syvänperä, M. (2014). Tässä ja nyt – Betty Josephin jalanjäljillä transferenssitulkinnassa. Psykoterapia (2014), 33(1), 3–15.

Jos asia on mielestäsi tärkeä, jaa kirjoitus tästä: