MUISTISAIRAS JA MERKITYKSELLINEN ELÄMÄ

Korkean iän saavuttaminen pysäyttää ihmisen arvioimaan elettyä elämäänsä ja tekemään siitä inventaarion. Eräs tärkeimmistä kysymyksistä silloin on, onko minun elämälläni ollut merkitystä.

Ihmistä motivoi parhaiten hänen merkityksensä muille ihmisille. Martelan tutuksi tullut määritelmä merkityksestä kuuluukin: ”Elämän merkitys on tehdä itselleen merkityksellisiä asioita siten, että tekee itsestään merkityksellisen muille ihmisille”.  

Mistä merkityksellisyys syntyy?

Steptoen ja kumppaneiden (2014) mukaan ihmisen hyvinvointi muodostuu kolmesta tekijästä: tyytyväisyydestä elämään, onnen, surun, vihan, stressin ja kivun tunteista sekä tunteesta, että elämällä on tarkoitus ja merkitys. Kokemus oman elämän merkityksestä on eräs ihmisen perustavanlaatuisista psykologisista tarpeista.

Merkityksellisen elämän tutkimuksen isän, Victor Franklin (1959/2006) mukaan ihmisen tärkein liikkeelle paneva voima on tarve löytää tarkoitus omalle elämälle. Hän toteaa, että elämän merkityksellisyys syntyy kolmella tasolla:

• Toteuttamalla omaa tarkoitustaan antaen maailmalle jotain itsestään.

• Kokemalla elämyksiä ja yhteyttä johonkin itsen ulkopuoliseen.

• Asennoitumalla elämän rajallisuuteen ja välttämättömään kärsimykseen.

Esfahani Smithin (2018) mukaan ihmiset pitävät elämää merkityksellisenä, kun kolme edellytystä täyttyy; elämä on elämisen arvoista ja osa jotain suurempaa, elämässä on järkeä sekä se, että elämää ohjaa tarkoituksenmukaisuus.

Perinteisten arvojen, kuten kodin, uskonnon ja isänmaan merkitys ei ole sama tai yhtä suuri kuin ennen. Ikäihmisiä hoitavien henkilöiden on kuitenkin hyvä kunnioittaa niiden arvoa ja motivoivaa vaikutusta useimpien hoidettaviensa elämässä.

• Merkityksellinen elämä on omannäköistä elämää. Kun ihminen voi käyttää omia vahvuuksiaan ja elää arvojensa mukaisesti, elämä tuntuu mielekkäältä.

Merkityksellinen elämä ei tarkoita helppoa elämää. Kun omistautuu vaikeille mutta arvokkaille tehtäville, elämä tuntuu merkittävämmältä. Esfahani Smithin (2018) mukaan elämän tärkeimmät osa-alueet vaativat kovaa työtä ja uhrauksia. Vain kohtaamalla haasteet voi löytää merkityksellisyyttä elämässä.

Onnellisuus ei ole sama asia kuin merkityksellisyys

Esfahani Smith (2017) toteaa, että onnellisuus on ohikiitävä ja hetkellinen hyvän olon tila, mutta merkityksellisen elämän rakentaminen luo kestävän hyvinvoinnin tunteen.

Vaikka onnellisuus ja merkityksellisyys ovat osittain samankaltaisia kokemuksia, niillä on erilaiset lähtökohdat. Merkityksellinen elämä yhdistyy antajana olemiseen ja siihen liittyy myös huolta, stressiä ja ahdistusta – toisin kuin onnelliseen elämään. (Baumeister 2013, sit. Esfahani Smith 2018.)

• Metz (2009) painottaa, että tärkein ero onnellisuuden ja merkityksen välillä on, että onnellisuus on suurelta osin subjektiivista ja merkitys objektiivista.

Itsetarkoituksena onnellisuuden tavoittelu voi olla jopa vahingollista ja johtaa merkityksettömään elämään. Onnellisuuden voi tosin saavuttaa merkityksellisen elämän sivutuotteena.

Merkityksellisyyden kokemuksella on fyysisiä ja psyykkisiä vaikutuksia

Merkityksellisyyden kokemus on yksi ihmisen kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin tärkeimmistä tekijöistä. Sillä on muun muassa yhteys parempaan unen laatuun ja vastustuskykyyn, ja sen on todettu madaltavan sydän- ja verisuonitautien sekä ennenaikaisen kuoleman riskiä. (Steptoe & muut 2014.)

Pitkällä aikavälillä merkityksellisyyden tavoittelu edistää myös psykologista terveyttä. Se vaikuttaa esimerkiksi itsetuntoon, elämäntyytyväisyyteen, rakkauden ja ilon kokemiseen sekä optimismiin ja toiveikkuuteen. (Huta & Ryan 2010, sit. Esfahani Smith 2018.)

Myös Aftabin ja kumppaneiden (2020) tutkimuksessa todettiin, että fyysinen ja psyykkinen hyvinvointi korreloi hyvin vahvasti sen kanssa, miten ihminen uskoi elämänsä merkityksellisyyteen.

• Mikäli ihminen kokee, että hänen elämällään ei ole ollut merkitystä, vaikutukset ovat päinvastaisia ja pahimmillaan merkityksellisyyden tunteen puuttuminen ajaa ihmisen masennukseen.

Elämän merkityksellisyys liittyy yhteisöllisyyteen

Ihminen on sosiaalinen olento, jolla on kyky myötätuntoon ja huolenpitoon, ja merkitykselliseen elämään kuuluvat merkitykselliset ihmissuhteet. Merkityksellisyyteen liittyy myös kokemus, että on osa omaa yhteisöään.  

• Merkityksellinen elämä on itsensä tekemistä merkitykselliseksi toisille ihmisille ja hyvä elämä on hyvää elämää yhteisössä.

Haasteen muistisairaiden hoitoyksiön työntekijöille asettaa Esfahani Smithin (2018) toteamus, jonka mukaan kaikilla ihmisillä on tarve tulla muiden ymmärtämäksi, arvostamaksi ja hyväksymäksi sekä tuntea yhteenkuuluvuutta.

Aftabin ja muiden (2020) mukaan merkityksellisyyden kokemus on sosiaalinen tunne siitä, että on ”osa laumaa ja minulla on paikkani siinä”, ja että ihminen ”ammentaa sen sisäänsä toisten ihmisten osoittaman huomion kautta”.

Kun ihminen ajattelee hetkiä, jolloin elämä on ollut erityisen merkityksellistä, hän ajattelee hetkiä, jolloin hän on ollut vahvasti ja myönteisesti läsnä jonkun toisen ihmisen elämässä. (Aftab & muut 2020.)

Merkityksellisyyden kokemus ja ikääntyminen

Oman elämän merkityksen pohtiminen on osa normaalia vanhenemista. Jos ihminen saa vanheta terveenä, pohtiminen tapahtuu arjen askareiden lomassa. 

Vanhainkodin johtaja haki päivälevolla olevaa ”Iidaa” virkistystilaisuuteen. Iida makasi kyljellään sängyssä ja sanoi, että hän ei nyt ehdi, koska hänen täytyy muistella sisartaan. ”No sitten sinä et ehdi”, sanoi johtaja ja painoi huoneen oven kiinni.   

Aftabin ja kumppaneiden (2020) mukaan ihmisten luottamus elämänsä merkityksellisyyteen näyttää olevan suurinta noin 60-vuotiaana ja alkaa sen jälkeen laskea. Elämän merkityksellisyyden pohtiminen kulkee päinvastaiseen suuntaan. Se saavuttaa pohjalukemansa noin 60-vuotiaana ja lähtee sen jälkeen nousuun.

• Korkeaan ikään ehtinyt ihminen voi kohdata inventaariota tehdessään eksistentiaalisen kriisin, tunteen oman elämänsä merkityksettömyydestä.

Steptoe ja Fancourt (2019) toteavat lohduttavasti uskovansa siihen, että ihmisen teoilla on merkitystä ja merkityksellisyyden kokemuksen voi saavuttaa riippumatta siitä, kuinka myöhään sen etsimisen aloittaa.

Miten merkityksellisyyden kokemusta voi lisätä?

Korkean iän eksistentiaalinen kriisi on yksilön kriisi, mutta muistisairas vanhus tarvitsee sen läpikäymiseen toisen ihmisen apua. Oman elämän merkityksellisyyden kokemusta lisää jo se, että saa kertomusten ja kuulijan avulla selvittää kokemuksiaan ja sitä, kuka itse on.

Rouva K. heräsi aamulla kankeana ja venytteli itseään. Hän sanoi, että hartiat ovat aivan jumissa, koska on juuri kuorinut ämpärillisen perunoita. ”Talkoomiesten soppa-aineiksi”, hän tarkensi ja kertoi olleensa kylän paras muonittaja. Aamutoimet sujuivat jouhevasti hyvillä mielin jutustelevan rouvan kanssa.

Muistisairasta vanhusta hoitavan henkilön on ymmärrettävä, että merkityksellisyyden pohdintaan ja kertomuksiin nousee vanhuksen elämästä kokemuksia, jotka voivat olla peräisin menneisyydestä, tulevaisuudesta – tai nykyhetkestä.

Jokaisen vuorovaikutuksen hetken onkin oltava aito pysähtymisen ja vanhukseen keskittymisen hetki. Vanhuksen kertomusta on kuunneltava – ja yritettävä ymmärtää myös sitä, mitä puhekykynsä jo menettänyt muistisairas kertoo käytöksellään.

Neiti T. oli tehnyt elämäntyönsä toimistoapulaisena. Hän keräsi ja lajitteli kaikki käsiinsä saamansa paperit ja kantoi niitä mukanaan. Aina välillä hän tuli esittelemään niitä hoitajille.    

Kertoessaan elämästään sanoin tai sanattomasti, vanhus antaa itsestään ja hänen on saatava hoitavalta henkilöltä vastakaikua. Vain siten hän voi luottaa tulevansa kuulluksi.  

• Tarinankerronta on Fivushin (2022) mukaan yksi merkityksellisen elämän pilareista.

Muistisairas vanhus kertoo itsestään tarinoita, jotka selittävät kuka hän on ja kuinka hänestä tuli sellainen kuin hän on. Esfahani Smith (2017) käyttää McAdamsin (2015) termiä ja nimittää lopputulosta ”kerronnalliseksi identiteetiksi”, joka luo merkityksen elämälle.

Neiti U. oli sodan aikana toiminut pikkulottana kotikaupunkinsa ilmavalvonnassa. Hän koki toimineensa kotimaan kannalta merkittävässä tehtävässä, mutta asiasta ei sodan päättymisen jälkeen juuri voinut puhua. Neiti U. kipuili asian kanssa edelleen.

Muistisairasta hoitavan henkilön on hyvä varautua siihen, että tarinan tai keskustelun kulkua voi olla vaikea seurata ja kokonaisuutta hankala hahmottaa. Hoitajan onkin ymmärrettävä, että kertominen itsessään on vanhukselle pääasia, hänelle tärkeä ja vaikuttava teko.

• Ei ole olemassa täydellistä keskustelua. Hyvään keskusteluun sisältyy pyrkimys huomioida, ymmärtää ja validoida puhekumppanin kertomaa (Smallen 2023).  

Keskustelu muistisairaan kanssa ei aina suju ongelmitta, mutta on tärkeää, että hoitava henkilö kestää epävarmuutta eikä pakene paikalta. Vanhuksen on voitava kokea, että hänen tunteensa tulevat kuulluiksi.

Smallen (2023) ohjeistaa, että vaikka ei pystyisikään täysin samaistumaan kertojan kokemuksiin, voi kunnioittaa hänen emotionaalista kokemustaan. Yksinkertaiset lauseet, kuten ”on ymmärrettävää, että sinusta tuntuu siltä”, edistävät luottamuksen ja yhteyden rakentamista.  

• Ihminen voi myös muuttaa tarinoitaan niin, että ne vahvistavat positiivisia muistoja ja luovat merkitystä ja tarkoitusta elettyyn elämään (Esfahani Smith 2017).

Muistisairaan tarinan muuttuminen edellyttää kuitenkin, että hoitava henkilö osaa kuunnella, myötäillä kertojaa ja vihjeen saatuaan esittää hänelle kysymyksiä esimerkiksi perheestä, vanhemmuudesta tai työstä. ”Perhetarinat kutovat elämään yhteyksiä, merkityksiä ja tarkoitusta” (Fivush 2022).

• Tavoitteena on päästä keskustelussa siihen, mikä on tärkeää, ei vain siihen, mikä tuntuu hyvältä tai mukavalta.

Elämän merkityksellisyyden kokemus syntyy vanhuksen uteliaisuudesta omaa, eikä aina kovin helppoa elämää kohtaan. Mitä vastuksia olen voittanut? Millaisia voimia tarvitsin niiden voittamiseen? Miten muut ihmiset auttoivat minua? Miten minun voimani ovat tehneet muiden ihmisten elämästä parempaa? (Esfahani Smith 2017.)

Rouva K. oli nuorikkona joutunut miehensä kotitilalla muiden miniöiden raa’an kiusaamisen kohteeksi. Hän kesti sen, ja hänestä kasvoi nainen, joka ei koskaan valittanut, eikä sanonut pahaa sanaa muista ihmisistä. Rouva K. oli hoitoon tullessaan suuren perheen rakastama mummo, jonka luona vierailtiin ahkerasti.

Muistisairaus vaikeuttaa loogista päättelyä ja käsiteltäväksi nousee myös asioita vanhuksen tiedostamattomasta. Aftab ja muut (2020) toteavat, että onneksi keskustelukumppaneiden yhteyden pääasiallinen kanava ei ole tietoinen mieli, vaan tunnetaso. Ja sillä tasolla merkitys on löydettävissä myös ilman sanoja.

Muistisairas ja jo puhumaton neiti M. tuli seisomaan aivan hoitajan viereen. Hän vaihteli painoa jalalta toiselle ja näytti hyvin huolestuneelta. Hoitaja kietoi kätensä neiti M:n hartioiden ympäri, keinutteli häntä ja hyräili rauhoittavasti.  

Pienet ystävälliset eleet voivat olla todella merkityksellisiä. Vanhuksen tasolle asettautuminen istumalla alas, katsekontakti ja ystävällinen hymy saavat hänessä aikaan tunteen kiireettömyydestä ja välittämisestä. Vaikutus vanhukseen voi olla suuri ja näitä pieniä hetkiä kannattaa vaalia. 

Esfahani Smithin (2018) raportoima tutkimus osoittaa, että yksinäiset ihmiset pitävät elämäänsä merkityksettömämpänä kuin muut. Muistisairas, jonka yksinäisyyden ja eristäytyneisyyden tunnetta sairaus vielä lisää, on kohdattava kiireettä ja häntä on kohdeltava aina kunnioittavasti. Sen avulla vanhuksella on mahdollisuus saada osakseen arvostusta ja tunteen siitä, että hänellä on merkitystä vielä tänä päivänäkin.

Jos haluat saada tiedon uusista julkaisuista sähköpostiisi, liity postituslistalle täältä.

Lisätietoa mm.

Aftab, A., Lee, E. E., Klaus, F., Daly, R., Wu, T-C., Tu, X., Huege, S. & Jeste, D. V. (2020). Cognitive Function and the Meaning of Life. The Journal of Clinical Psychiatry 2020;81(1). US, Memphis, TN: Physicians Postgraduate Press.

Esfahani Smith, E. (2017). The Power Of Meaning: Finding Fulfillment in a World Obsessed with Happiness. US, New York, NY: Crown Publishing Group.

Esfahani Smith, E. (2018). Merkityksellisyyden voima. [Kääntäjä Kaisa Koskela] Jyväskylä: Tuuma-kustannus.

Fivush, R. (2022). Why Storytelling Is a Pillar of a Meaningful Life. Psyhology Today. Tohttps://www.psychologytoday.com/intl/blog/the-stories-our-lives/202207/why-storytelling-is-pillar-meaningful-life 

Frankl, V. E. (2006, orig. 1959). Man’s Search for Meaning. US, Boston, MA: Beacon Press.

Metz, T. (2009). Happiness and Meaningfulness: Some Key Differences. In L. Bortolotti (ed.), Philosophy and Happiness. US, New York: Palgrave MacMillan, 3–20.

Smallen, D. (2023). Conversation Habits That Lead to More Meaningful Connection. Psychology Today. https://www.psychologytoday.com/us/blog/a-shared-existence/202304/6-conversation-habits-for-more-meaningful-connections

Steptoe, A., Deaton, A. & Stone, A. A. (2014). Subjective wellbeing, health, and ageing. The Lancet Ageing, vol 385 (9968). DOI: https://doi.org/10.1016/S0140-6736(13)61489-0

Steptoe, A., & Fancourt, D. (2019). Leading a meaningful life at older ages and its relationship with social engagement, prosperity, health, biology, and time use. Proceedings of the National Academy of Sciences, 116(4), 1207–1212. doi: 10.1073/pnas.1814723116

Jos asia on mielestäsi tärkeä, jaa kirjoitus tästä: