MUKAUTUVA VUOROVAIKUTUS
Mukautuvan vuorovaikutuksen (Adaptive Interaction) avulla hoitava henkilö voi kommunikoida muistisairaan vanhuksen kanssa. Se auttaa saamaan yhteyden pitkälle edennyttä muistisairautta potevaan ja jo puhekykynsä menettäneeseen vanhukseen.
Mukautuva vuorovaikutus kehitettiin intensiivisestä vuorovaikutuksesta, joka on Yhdistyneessä kuningaskunnassa 1980-luvulla kehitetty opetus-/oppimislähestymistapa ihmisille, joiden katsottiin olevan "vaikeasti tavoitettavissa" (Astell & muut 2022).
Mukautuva vuorovaikutus -menetelmässä ja validaatioterapiassa on paljon samaa.
Mitä mukautuva vuorovaikutus on?
Mukautuva vuorovaikutus on sanaton ja tavoitteellinen vuorovaikutustekniikka. Sen avulla omainen tai hoitaja voi muodostaa yhteyden ja kommunikoida jo pitkälle edennyttä muistisairautta potevan vanhuksen kanssa – molemmille osapuolille mielekkäällä tavalla. Mukautuva vuorovaikutukseen sisältyy esimerkiksi vanhuksen eleiden peilaaminen (Astell & Ellis 2011).
Kun muistisairaan vanhuksen kyky tuottaa puhetta vaikeutuu ja vähitellen katoaa, hoitajat voivat tehdä vääriä johtopäätöksiä. He saattavat olettaa, että vanhuksella ei ole enää mitään annettavaa tai että hän on menettänyt halunsa osallistua sosiaaliseen elämään.
Omanlaista sanatonta vuorovaikutusta hoitajien kanssa virittävää vanhusta ei aina ymmärretä. Hänet saatetaan jättää huomiotta ja sivuuttaa kommunikointiyritys "haastavana käytöksenä". Vuorovaikutus vanhuksen kanssa voi lopulta typistyä vain hoitorutiineihin liittyvään kommunikointiin. (Ellis & Astell 2017.)
Vaikka muistisairas vanhus ei enää pysty sanalliseen vuorovaikutukseen, hänellä on edelleen tarve kommunikoida muiden ihmisten kanssa.
Mukautuva vuorovaikutus tukeutuu samoihin kommunikoinnin perusteisiin kuin puheen oppiminen. Niitä ovat esimerkiksi katse, tunneilmaisu ja liikkeet, havainnointi ja jäljittely.
Muistisairas vanhus ei kuitenkaan ole lapsi, eikä häntä ole tarkoitus opettaa. Säännöllisten kohtaamisen hetkien seurauksena vanhukselle ja hoitavalle henkilölle voi kuitenkin vähitellen muodostua yhteinen sanaton ”kieli”. Toimiva vuorovaikutussuhde ja mahdollisuus tunteiden ilmaisuun.
Ellis ja Astell (2017) perustelevat menetelmänsä nimeämistä mukautuvaksi vuorovaikutukseksi ja toteavat, että vuorovaikutuksen muistisairaan vanhuksen kanssa on tapahduttava ilman, että vanhuksen odotetaan muistavan aiempia tapahtumia tai kohtaamisia.
Hoitavan henkilön on sopeuduttava vanhuksen kommunikaatiossa tapahtuviin muutoksiin ja oltava valmis aloittamaan aina alusta.
Kiusallista tai loukkaavaa?
Yli 90 % kaikesta ihmisten välisestä vuorovaikutuksesta on sanatonta, mutta siihen ei juuri kiinnitetä huomiota. Sanattomaan vuorovaikutuksen keskittyminen tai sen harjoittelu voikin tuntua kiusalliselta ”näyttelemiseltä”.
Sanatonta vuorovaikutusta voidaan myös pitää vanhusta loukkaavana tai hänen aliarvioimisenaan. Kaiken vuorovaikutuksen on luonnollisesti oltava äärimmäisen tahdikasta ja oikein tehtynä se myös on sitä.
Mukautuva vuorovaikutus ei ole outoa eikä vaikeaa. Se on huomion kiinnittämistä ihmisen luonnolliseen tapaan kommunikoida ja sen hyödyntämistä.
Mukautuva vuorovaikutus käyttää kommunikoinnin apuna – tarkoituksella ja tavoitteellisesti – peilaamista, ääniä, katseita ja kosketusta. Niiden on oltava muistisairaiden hoidossa arkipäivää ja käytössä kaikissa kohtaamisissa vanhuksen kanssa. Samoja keinoja voivat käyttää kaikki vanhuksen kanssa tekemisissä olevat henkilöt, niin ammattilaiset kuin ”maallikotkin”.
Peilaaminen
Yksi mukautuvan vuorovaikutuksen ydinkäsite ja menetelmä on peilaaminen. Sen ei saa olla pelkkää ”teknistä mimiikkaa”, vaan siitä on välityttävä myös aito tunne.
Vanhukselle merkitsee paljon, miten hänen tunteensa heijastetaan hänelle takaisin katseilla, äänensävyillä, ilmeillä ja vartalon liikkeillä. Vastaamalla vanhukselle tutuilla ja merkityksellisillä tavoilla, on mahdollista rakentaa ja ylläpitää sanatonta, mutta silti läheistä ihmissuhdetta vanhukseen.
Ellis ja Astell (2017) vakuuttavat, että tilanteeseen sopivan reagoinnin avulla hoitaja voi syventää vuorovaikutusta vanhuksen kanssa ja saavuttaa hänen luottamuksensa. Vuorovaikutus kehittyy ja syvenee, kun hoitava henkilö ja vanhus tottuvat toisiinsa ja kehittävät yhteistä ”kieltä”.
Kosketus
Kosketus on tärkeä kommunikointikeino, erityisesti kun lauseiden tuottaminen ja puheen ymmärtäminen on muistisairaalle vaikeaa.
Mukautuva vuorovaikutus -teorian käsityksiä tukee mm. Packheiserin ja muiden (2024) tutkimus. He analysoivat 212 kosketuksen terveysvaikutuksia käsittelevää tutkimusta ja totesivat, että kosketuksen tarve ja sen hoitava vaikutus eivät katoa iän myötä. Kosketuksen fyysiset ja psyykkiset terveyshyödyt olivat myös yhtä suuret riippumatta siitä, oliko koskettaja ammattilainen vai esimerkiksi hoidettavan läheinen.
Packheiser ja muut (2024) vahvistivat myös aikaisempien tutkimusten tulokset, joiden mukaan hieronta ja muut kosketusinterventiot, kuten lempeä koskettaminen tai silittäminen vaikuttavat yhtä hyvin.
Parhaat terveysvaikutukset koskettamisesta saadaan, kun se on toistuvaa ja säännöllistä. Yksittäisten kertojen pidentämisestä ei Packheiserin ja kumppaneiden (2024) mukaan ole hyötyä, mahdollisesti jopa haittaa. Tarpeettoman pitkä kosketusaltistus vähentää myös kosketuksen kokemista miellyttävänä.
Eniten hyötyä kosketuksesta on kivun, masennuksen ja ahdistuksen hoidossa.
Tutkittua
Mukautuvan vuorovaikutuksen tutkimus on paljastanut syvästi muistisairaiden vanhusten ei-verbaalisen "kielen". Se sisältää runsaan äänivalikoiman, esimerkiksi naurun sekä katseita, liikkeitä ja ilmeitä.
Muistisairaasta vanhuksesta voi saada mukautuvan vuorovaikutuksen avulla reagoivan vuorovaikutuskumppanin, joka pystyy olemaan jopa aloitteellinen (Ellis & Astell 2017).
Jokaisella pitkälle edennyttä muistisairautta potevalla vanhuksella on yksilöllinen ja ainutlaatuinen kommunikaatiorepertuaari. Se sisältää tietyn joukon sanattomia käyttäytymismalleja. (Astell & muut 2022.)
Puhekykynsä jo menettäneiden vanhusten kyky itsenäiseen liikkumiseen on usein heikentynyt, ja he ovat hoitajien tai omaisten tarjoaman vuorovaikutuksen varassa. Hoitavien henkilöiden on ymmärrettävä ja opittava huomaamaan sanaton vuorovaikutus, luotettava sen voimaan ja tehtävä siitä osa jokapäiväistä hoitotyötä.
Kun mukautuvia vuorovaikutustapoja käytetään, vanhus heijastaa niitä takaisin hymyllä, jäljittelemällä tai toistamalla ääntä tai rytmiä. Vuorovaikutustavasta voi kehittyä vanhuksen ja hoitajan tai vanhuksen ja omaisen välistä sanatonta keskustelua (Barber 2007, sit. Astell & muut 2022).
Puhumattoman vanhuksen vastaus hoitavalle henkilölle voi olla vain silmien räpäytys, mutta se on vastaus (Ellis & Astell 2019). Vastaus voi olla myös taputus käsivarrelle tai otteen tiukkeneminen hoitavan henkilön kädestä tämän tehdessä lähtöä.
Mukautuva vuorovaikutus on hyödyksi myös hoitajille
Sosiaalisen vuorovaikutuksen puute saa muistisairaan vanhuksen vetäytymään sisäiseen maailmaansa. Vähäisellä vuorovaikutuksella on negatiivinen vaikutus myös hoitajiin.
Jos muistisairasta vanhusta hoitavat henkilöt pitävät emotionaalisen yhteyden kriteerinä vain sanallista vuorovaikutusta, puhekykynsä menettäneet vanhukset tuntuvat tavoittamattomilta. Hoitajien halu luovuttaa saa myös vanhuksen antamaan periksi ja luopumaan vuorovaikutusyrityksistä. (Ellis & Astell 2017.)
Hoitavien henkilöiden ymmärtämättömyydellä, välinpitämättömällä asenteella ja työskentelyn muuttumisella rutiinitehtävien suorittamiseksi on useiden tutkijoiden mukaan havaittu olevan yhteys työssä uupumiseen.
Vaihtoehtoisen lähestymistavan, eli mukautuvan vuorovaikutuksen omaksuminen parantaa sekä vanhusten elämänlaatua, että hoitajien jaksamista ja työtyytyväisyyttä. (Bowie & Mountain 1993, sit. Astell & muut 2022.)
Jos haluat saada tiedon uusista julkaisuista sähköpostiisi, liity postituslistalle täältä.
Lisätietoa mm.
Astell, A. & Ellis, M. (2011). The Challenges Of Equipping Care Home Staff Whith Psychological Skills: Reflections From Developing A Novel Approach To Communication. PSIGE Newsletter 117, 26–32.
Astell, A.J., Shoaran, S. & Ellis, M.P. (2022). Using Adaptive Interaction to Simplify Caregiver’s Communication with People with Dementia Who Cannot Speak. Front. Commun. 6:689439. doi: 10.3389/fcomm.2021.689439
Packheiser, J., Hartmann, H., Fredriksen, K. Gazzola, V., Keysers, C. & Michon, F. (2024). A systematic review and multivariate meta-analysis of the physical and mental health benefits of touch interventions. Nat Hum Behav 8, 1088–1107 (2024). https://doi.org/10.1038/s41562-024-01841-8
Ellis, M., & Astell, A. (2017) Communicating with people living with dementia who are nonverbal: The creation of Adaptive Interaction. PLoS ONE 12(8): e0180395. https://doi.org/10.1371/journal.pone.0180395
Ellis, M. & Astell, A. (2018). Adaptive interaction and dementia: How to communicate without speech. Jessica Kingsley Publishers, London.
Ellis, M. & Astell, A. (2019). Implementing Adaptive Interaction in everyday care. Australian Journal of Dementia Care. August/September Vol 8 No 4, 26–28.
Jos asia on mielestäsi tärkeä, jaa kirjoitus tästä:
