MUISTISAIRAS VANHUS JA KIITOLLISUUS

Keskustelu asioista, joista vanhus tuntee kiitollisuutta edistää hänen psyykkistä hyvinvointiaan ja vähentää stressiä. Kiitollisuudella on tutkitusti positiivinen vaikutus myös fyysiseen terveyteen ja sosiaalisiin suhteisiin.

Kiitollisuutta ei voi tuntea tyhjiössä. Joku toinen on aina vastuussa siitä, olipa kyse läheisestä, ventovieraasta tai jostain suuremmasta voimasta. (Ruch 2008.)

Mitä kiitollisuus on?            

Kiitollisuus on myönteinen tunne ja voimavara, jolle on annettu monia määritelmiä. Sitä voidaan pitää esimerkiksi asenteena, tunteena, tapana tarkastella elämää, persoonallisuuden piirteenä ja selviytymiskeinona.

Kiitollisuus voidaan määritellä elämänasenteeksi ja tavaksi suhtautua itseen, ihmisiin ja elämään, Sitä voidaan pitää myös luontaisena taipumuksena, jota joillakin ihmisillä on enemmän kuin toisilla.

Kiitollisuutta voidaan kuvata selviytymiskeinona tai vastalääkkeenä negatiivisille tunteille, kuten kyynisyydelle, katkeruudelle ja kateudelle. Kiitollinen ihminen ei ota asioita itsestään selvyyksinä ja osaa arvostaa sitä, mitä hänellä on. (Emmons 2007.)

Sansone ja Sansone (2010) toteavat, että käytännön hoitotyöhön sopiva määritelmä on: ”Kiitollisuus on sen arvostamista, mitä ihminen pitää itselleen arvokkaana ja merkityksellisenä.”

Mistä kiitollisuus syntyy?       

Kiitollisuusuuden tunne syntyy ihmiselle tapahtuvien tai tapahtuneiden hyvien asioiden ja häneen kohdistuneiden hyvien tekojen huomaamisesta ja arvostamisesta. Se syntyy esimerkiksi silloin, kun ihminen ymmärtää toisen henkilön toimivan tarkoituksella hänen hyväkseen.

Hoitaja kuunteli muistisairaan vanhuksen lohdutonta ja sanatonta itkua, häneen keskittyen ja itsekin surullisen näköisenä. Noin tunti tapahtuneen jälkeen he kohtasivat käytävällä. Vanhus osoitti hoitajaa sormella ja sanoi vieressään kulkevalle potilastoverille: ”Hän välittää!”

Emmonsin (2007) mukaan kiitollisuus on positiivinen tunnetila, joka syntyy ihmisen ottaessa vastaan jonkin vapaaehtoisesti annetun lahjoituksen tai teon. Kiitollinen voi olla esimerkiksi toisen ihmisen antamasta ajasta tai keskustelusta hänen kanssaan.

Kiitollisuuden ”mekanismin” tutkijat sanovat sen koostuvan kolmesta eri osatekijästä: järjestä, vapaaehtoisuudesta ja tunteista. Ihminen ymmärtää hyväntekijän teon lahjana, haluaa vapaaehtoisesti osoittaa kiitollisuutensa siitä ja arvostaa hyväntekijän tekoa. (Emmons 2007.)

Kiitollisuutta voivat herättää mukavien muistojen ja hyvien tekojen lisäksi esimerkiksi esineiden, musiikin tai maisemien kauneus. Samoin oma elämä kaikkine kokemuksineen.  

Rouva T. oli osaston kesäretkellä meren rannalla. Hoitaja vei hänet aivan vesirajaan, jolloin tämä alkoi itkeä. Hoitaja huolestui, mutta sai rouva T:ltä kauniin hymyn ja selityksen: ”Minä kuulen laineiden äänen.”

Kiitollisuus ei synny vain helposta elämästä. Se voi syntyä myös vaikeuksista ja kohdistua suoraan vastoinkäymisiin. Ikäville kokemuksille voidaan olla kiitollisia niiden tarjoamista oppimisen ja ihmisenä kehittymisen mahdollisuuksista. 

Kiitollisuuden hyödyt     

Kiitollisuudesta tehdyt lukuisat tutkimukset ovat osoittaneet, että sillä on merkittäviä positiivisia vaikutuksia ihmisen hyvinvointiin ja terveyteen. Kytkös on olemassa riippumatta siitä, miten kiitollisuus määritellään. (Mm. Ruch 2008; Sansone & Sansone 2010; Wood & muut 2010.)

Kaiken ikäiset ihmiset voivat hyötyä kiitollisuuden tunteesta. Hörder ja muut (2013) tutkivat 77–90-vuotiaita henkilöitä, jotka olivat päättäneet olla kiitollisia asioista, joita heillä oli. Nämä henkilöt eivät käyttäneet aikaansa suremalla sitä, että heistä on tulossa vanhoja ja hauraita. ”Jos he eivät voineet muuttaa jotain asiaa, he valitsivat kiitollisuuden ja päättivät keskittyä asioihin, jotka olivat hyvin.”  

Muistisairauksien aiheuttamat vauriot mm. aivoissa saattavat viedä osan kiitollisuuden tuomista hyödyistä. Sen harjoittelu ja tukeminen ei kuitenkaan ole koskaan turhaa ja kannattaa jatkaa niin kauan kuin suinkin mahdollista. On hyvä myös muistaa, että muistisairaat vanhukset yllättävät usein kyvyillään.

Kiitollisuutta voidaan myös käyttää väärin, esimerkiksi hankalien tunteiden välttelyyn, sivuuttamiseen, kieltämiseen, vähättelyyn tai tukahduttamiseen. Kielteiseksi kiitollisuus muuttuu myös, jos se muuntuu tai muunnetaan kiitollisuudenvelaksi.

Psyykkisiä hyötyjä     

Vuonna 2003 julkaistussa Emmonsin ja McCulloughin tutkimuksessa ennakoitiin, että kiitollisuuden mahdollisia psyykkisiä hyötyjä ovat mm. optimistisuuden ja positiivisten tunteiden lisääntyminen sekä kasvanut halu auttaa muita. Heidän löytönsä ovat saaneet vahvistuksen myöhemmissä tutkimuksissa.

Kiitollisuus johtaa parempaan hyvinvointiin, positiiviseen elämänasenteeseen ja levolliseen oloon, rauhoittaa, lisää itsearvostusta ja auttaa vaikeina hetkinä. Kiitollisuus vähentää stressin oireita, vahvistaa itsetuntoa, parantaa tyytyväisyyttä elämään ja saa sen tuntumaan merkitykselliseltä.

Wood ja kumppanit (2010) esittelivät kiitollisuudesta laajemman mallin, johon sisältyy sekä toisilta saadun avun seurauksena nouseva kiitollisuus, että elämän myönteisten puolten arvostaminen. Myös he tulivat siihen tulokseen, että kiitollisuudella ja hyvinvoinnilla on vahva yhteys.

• Jokapäiväisessä elämässä kiitollisuus auttaa vastoinkäymisistä selviämisessä ja lisää tyytyväisyyttä siihen mitä ihmisellä juuri nyt on.

Omanarvontunne vahvistuu ja itsen vertailu muihin ihmisiin vähenee, jolloin myös kateus ja masennusoireet vähenevät. Kiitollisuus vähentää myös vihaa, katkeruutta, paheksuntaa, katumusta ja ahneutta.

Fredrickson (2004) summaa kiitollisuuden hyvät puolet toteamalla, että kiitollisuus on mahdollisesti yksi merkityksellisistä osatekijöistä, kun puhutaan ihmisten täyden potentiaalin esiintuomisesta – kukoistamisesta.

Fyysisiä hyötyjä        

Useiden tutkimusten mukaan kiitollisuudella on yllättävän paljon vaikutusta ihmisen kehon toimintaan ja hyvinvointiin.

• Kiitollinen asenne ja ajattelu auttavat ihmistä pysymään terveenä ja toipumaan nopeammin sairauksista.

Kiitollisuuden aiheet arjessa voivat olla pieniä, mutta niiden havaitsemisella on iso positiivinen vaikutus elämään. On todistettu, että kiitollisuus voi lisätä pitkäiäisyyttä ikääntyneillä aikuisilla. Se näyttää suojaavan kaikilta määritellyiltä kuolinsyiltä, eniten sydän- ja verisuonitaudeilta. (Chen & muut 2024.)

Kiitollisuuden tunne aktivoi aivojen hypotalamusta, joka säätelee mm. ruokahalua, kehon lämpötilaa ja aineenvaihduntaa. Se parantaa immuunijärjestelmää ja kolesteroliarvoja ja sillä on havaittu yhteys myös munuaisten toimintaa kuvaavan kreatiniinitason ja sydänsairauksiin liittyvän c-reaktiivisten proteiinien laskuun.

Kiitollisen ihmisen unen laatu on parempi kuin muilla, nukahtamisaika lyhyempi ja unen kesto pidempi (Wood & muut 2010). Kiitollisuuden osoitukset vapauttavat suuria määriä dopamiinia, hyvinvointihormonia, joka lievittää kipua ja motivoi ihmistä huolehtimaan itsestään.

Kiitollisuuden vaikutuksesta korkeaan verenpaineeseen tehty tutkimus osoitti merkittävää laskua koehenkilöiden verenpaineessa – ja tulokseen riitti, että koehenkilöt miettivät kerran viikossa asioita, joista he olivat kiitollisia.

Sosiaalisia hyötyjä        

Muistisairaus laittaa vanhuksen ihmissuhteet koetukselle, niin kotona kuin hoitopaikassakin. Kaikkien muiden keinojen ohessa hoitajan on hyvä muistaa kiitollisuudentunteen monipuoliset hyödyt ja käyttää kaikki mahdolliset tilaisuudet sen tukemiseen.

• Jos hoitajasta tuntuu siltä, että jokin asia ilahduttaa vanhusta, siihen kannattaa tarttua.   

Kiitollisuus ei vaikuta vain kiitollisuutta tuntevaan ihmiseen. Se vaikuttaa hänen toimintaansa ja siten myös muihin ihmisiin. Kiitollisuus lisää prososiaalista käyttäytymistä, auttamishalua ja empatiaa muita kohtaan. Mm. Emmonsin ja Fredricksonin (2002) tutkimukset ovat osoittaneet, että kiitollinen elämänasenne vahvistaa sosiaalisia siteitä ja parantaa ihmissuhteita.  

Rouva N. ja neiti B. istuivat joka päivä hetkisen päiväsalin sohvalla. He keskustelivat hymyilleen, vilkkaasti nyökkäillen ja aivan eri asioista puhuen. Keskustelun päätteeksi he erosivat hyvää päivän jatkoa toivotellen.

Kiitollisuudella on iso merkitys elämän tärkeimpien ihmissuhteiden muodostamisessa ja ylläpitämisessä. Se kehittää sosiaalisia taitoja ja tekee yhteistyöstä muiden ihmisten kanssa helpompaa. Joidenkin tutkimusten mukaan kiitollisuutta tuntevien ihmisten ihmissuhteet ovat parempia, läheisempiä ja kestävämpiä kuin muilla.

Kiitollisuus omaa elämää kohtaan voi kehittää myös taitoa ilmaista kiitollisuutta muille ihmisille. Kiitollisuuden osoitukset herättävät arvostusta ja saattavat jopa palata vastavuoroisina kiitollisuuden osoituksina.

• Kiitollisuus, tyytyväisyys, elinvoima ja toivo lisääntyvät niissä ihmisissä, jotka myös ilmaisevat kiitollisuuttaan.

Kiitollisuuden osoittaminen on yksi voimakkaimmista keinoista luoda kestäviä ihmissuhteita. Se saa toisen ihmisen tuntemaan itsensä arvokkaaksi ja nähdyksi. Toisilleen kiitollisuutta osoittavat ihmiset antavat myös helpommin anteeksi ja ajattelevat vähemmän itsekeskeisesti.

Algoe (2012) on esittänyt ”etsi-muistuta-ja-sido” -teorian (Find, remind and bind) sosiaalisia suhteita vahvistavasta toimintamekanismista. Sen ajatuksena on, että kiitollisuuden tunne ajaa ihmisen

• etsimään sosiaalista vuorovaikutusta,  

• muistuttaa häntä pitämään yhteyttä tuttuihin ja ystäviin ja

• sitoo ihmisen tiukemmin sosiaaliseen verkostoonsa.

Tutkijoiden kiinnostus kiitollisuuden tunteita kohtaan on perinteisesti keskittynyt sen rooliin sosiaalisessa vaihdossa. Uudet todisteet viittaavat Algoen (2012) mukaan kuitenkin siihen, että kiitollisuudella on vielä tärkeämpi rooli sosiaalisessa elämässä. Hänen mukaansa se palvelee jopa ihmiskunnan kehittymistä, evoluutiota.

Kiitolliset ihmiset huomaavat ja osaavat arvostaa muiden ihmisten tekoja ja läsnäoloa. Tutkimusten mukaan kiitollisuutta aktiivisesti harjoittavat ihmiset ovat keskimääräistä tyytyväisempiä elämäänsä.

Kiitollisuutta voi harjoitella ja kehittää    

”Tein 1970-luvun alussa opinnäytetyön vanhusten tyytyväisyydestä kunnalliskodin tarjoamaan hoitoon. Hyvin monet vanhukset toivat silloin esiin kiitollisuutensa asioista, joihin liittyi lämpö, esimerkiksi lämpimistä huoneista, vaatteista ja aterioista. Eräs vanhus kertoi, että kotona hänen hiuksensa olivat yön aikana jäätyneet kiinni tuvan seinään.” – Sairaanhoitaja.  

Kiitollisuuden aiheiden ei aina tarvitse olla näin suuria. Kiitollinen voi olla myös toisen ihmisen antamasta ajasta, pienestä juttutuokiosta, kupillisesta kahvia tai kukkaan puhjenneesta joulukaktuksesta. Mitä lähempänä vanhuksen arkea kiitollisuuden aiheet ovat, sitä helpompi ne on huomata.

• Vanhuksen osoittama kiitollisuuden tunne antaa hoitajalle viitteitä siitä, miten hänelle voi osoittaa arvostustaan esimerkiksi eleiden, kosketuksen, sanojen tai huolenpidon avulla.

Vaikka Emmonsin (2007) mukaan noin 90 prosenttia menneisyyden muisteluista sisältää positiivisia asioita. Vanhuksen on kuitenkin annettava muistella myös vaikeuksia, joiden yli hän on päässyt. Se auttaa olemaan kiitollinen siitä, miten hyvin asiat nyt ovat.

Vanhuksella on oikeus olla pettynyt siitä, että on kohdannut elämässään vastoinkäymisiä tai epäonnistumisia. Vaikeat asiat tai tunteet on parempi käsitellä kuin tukahduttaa ja on hyvä pysähtyä välillä miettimään myös niitä vastoinkäymisiä, joita on elämän varrella voittanut.

• Kiitollisuus suuntaa huomion epäonnistumisten ja pettymysten sijaan onnistumisiin ja oppimisen kokemuksiin.  

”Ainakin-ajattelu” auttaa vanhusta muistamaan mistä asioista voi kaikesta huolimatta olla kiitollinen, eikä koskaan ole liian myöhäistä saada kiitollisuudesta koituvia hyötyjä. Jos vanhus pystyy löytämään menneisyyden tai nykyisyyden tapahtumista edes pieniä kiitollisuuden aiheita, se toimii myös voimavarana nykyisyyden haasteissa.

Miten kiitollisuutta harjoitellaan?

Wood ja kumppanit (2010) pitävät tärkeänä kiitollisuutta, johon sisältyy aivan tavallinen elämän myönteisten puolten arvostaminen. He tarkastelivat kiitollisuuden lisäämiseen tähtääviä toimia kriittisesti ja totesivat ne lupaaviksi.

Kiitollisuuden harjoittelun voi tehdä juuri itselle sopivimmalla tavalla. Emmons ja McCullough (2003) ovat tutkineet kiitollisuuspäiväkirjan kirjoittamista ja todenneet sen lisäävän tyytyväisyyttä elämään. Muistisairaan vanhuksen kanssa samaan tulokseen pyritään keskustelun, yhdessä tekemisen ja muistelun avulla.

Erilaiset toiminnalliset menetelmät, joissa hyödynnetään esimerkiksi musiikkia, liikettä tai kuvaa voivat herättää muistisairaassa vanhuksessa mukavia muistoja elämän tärkeistä hetkistä. Ne voivat myös antaa korvaamattoman arvokkaita onnistumisen kokemuksia.

Neiti W:n aika kävi osastolla pitkäksi ja hoitajat ottivat hänet mukaan viikkaamaan pyyhkeitä. Se ei kuitenkaan häneltä onnistunut. Sisaren mukaan hänen mielipuuhaansa oli ollut neulominen, joten neiti W. lähetettiin kokeeksi sairaalan käsityösaliin.

Ohjaaja antoi neiti W:lle neulottavaksi pitkää kapeaa putkea, joka oli tarkoitus täyttää ja askarrella siitä pehmolelu. Päivän päätteeksi ohjaaja saatteli neiti W:n takaisin osastolle, hymyssä suin. Hän oli vain hetkeksi kääntänyt selkänsä ja neiti W. oli tekaissut kutomukseensa kantapään.    

Vanhusta hoitavien henkilöiden on ymmärrettävä, että osallistuminen vanhuksen mukaviin muistoihin tai mieluisaan tekemiseen on aivan yhtä tärkeää kuin tukeminen ikävien mielikuvien yllättäessä. Vanhuksen ”helppohoitoisuuden” ei saa antaa hämätä.

Osastolla oli vanhus, jolle viikon kohokohta oli sunnuntaiaamun luontodokumentti. Hänelle järjestettiin mahdollisuus nähdä ohjelmansa ja hänen seurakseen pyrittiin istahtamaan, vaikka vain hetkeksikin.    

Pidemmälle edennyttä muistisairautta poteville vanhuksille tarjotaan aina tilaisuuden tullen hyvää mieltä tuottavia asioita. Kiitollisuusharjoittelussa on kyse siitä, että huomio kiinnitetään mahdollisuuksien mukaan hyviin asioihin. Harjoittelun myötä pieniä ilon aiheita alkaa löytyä yhä helpommin, parhaimmillaan aivan itsestään.

Hoitaja oli iltavuoroon tullessaan poiminut kukkia. Hän jakoi niitä vanhuksille, toivotti jokaiselle mukavaa päivän jatkoa ja sai vastineeksi kiitoksia ja kauniita hymyjä.

Emmons (2007) ehdottaa visuaalisten muistut­tajien käyttöä. Hän kehottaa laittamaan esille erilaisia kuvia ja esineitä, jotka muistuttavat asioista, joista vanhus voi olla kiitollinen.

Vieraskirja on mukava muistuttaja silloin, kun vanhuksesta tuntuu, että hänet on hylätty. Omaisia voidaan pyytää kirjoittamaan sinne jotain mukavaa käyntikuittauksensa lisäksi. Omaisille voi myös ehdottaa postikorttien lähettämistä. Ne ovat nykypäivän vanhuksille tuttuja ja mieluisia.

Vanhus voi hyvänä hetkenään kirjoittaa hoitajan avustamana kirjeen omaiselleen. Tällainen teko on tutkitusti herättänyt useita päiviä kestäneen onnen tunteen saajassa ja mahdollisesti myös kirjeen lähettäjässä. (Emmons 2007.) Usein kirje poikii myös vastauksen.  

Muistelen lämmöllä – ja kiitollisena – aiemman työpaikkani askartelunohjaajan ymmärrystä kiitollisuuden vastavuoroisuudesta sekä ideaa ja vaivannäköä sen edistämiseksi.  

Palvelukeskuksen askartelunohjaaja haki muutaman vanhuksen kerrallaan käsityösaliin tekemään joululahjoja omaisilleen. Naisille painettiin ”tupsutustekniikalla” silkkihuiveja ja miesväelle silkkisiä solmioita. Työvälineet askartelunohjaaja oli muotoillut niin, että ne pysyivät kankeimmissakin sormissa.

Lahjat pakattiin kauniisti odottamaan omaisten vierailuja ja joulunpyhinä saatiin nähdä todella yllättyneitä ja liikuttuneita omaisia.        

Vanhuksen ajatusmaailman kääntäminen positiivisempaan suuntaan saattaa vaatia aikaa ja työtä, mutta on sen arvoista. Kiitollisuus voi olla hänelle merkittävä voimavara vaikeissa ja stressaavissa tilanteissa, jotka ovat valitettavan yleisiä hoitoyksiköissä.  

Entä muistisairasta vanhusta hoitava henkilö?

Kun ihminen saa osakseen odottamatonta ystävällisyyttä tai kiitollisuutta antamastaan avusta, hän todennäköisesti laittaa hyvän kiertämään. Eräässä tutkimuksessa havaittiin, että kun ihmistä kiitettiin, se enemmän kuin kaksinkertaisti todennäköisyyden, että hän toimi uudestaan yhtä avuliaasti.

Hoitaja peitteli puhumattoman vanhuksen nukkumaan ja tämä taputti hoitajaa lempeästi käsivarrelle. Tapauksesta on kulunut vuosikymmeniä, mutta hoitaja muistaa sitä lämmöllä vieläkin.    

Psykologinen tosiasia ja kiitollisuuden kyseessä ollen hyvä uutinen on, että tunteet tarttuvat. Kun viettää aikaa kiitollisuutta tuntevien ihmisten kanssa, kiitollisuus kasvaa myös itsessä.  

Hoitajien tunteita ja asenteita herkästi aistivan muistisairaan vanhuksen kanssa asioidessaan hoitajan pitää olla mahdollisimman aito. Hänen pitää siis itse tuntea kiitollisuutta voidakseen tartuttaa sitä hoidettavaansa.

Positiivisen psykologian mukaan kiitollisuuden harjoittelu on hyödyllistä kenelle tahansa. Kun hoitaja pyrkii löytämään ja ottamaan vanhuksen kanssa puheeksi tämän kiitollisuuden aiheita, hoitaja saa kuin huomaamatta harjoitusta oman elämänsä kiitollisuuden aiheiden löytämiseen. Hänellä on myös tilaisuus ottaa oppia vanhuksen kokemasta kiitollisuudesta.

Tietoinen pysähtyminen vanhuksen kiitollisuuden äärelle ei ole vain hyvä tapa. Se synnyttää hoitajassa tunteen, joka voi muuttaa hänen tapaansa nähdä, kokea ja suhtautua omaan työhönsä, hoitotehtävään tai jopa elämään. Myös suhde hoidettavaan voi syventyä.

Omistaja toi vanhan suomenhevosensa tapaamaan vanhainkodin pihalle kokoontuneita asukkaita. Vanhusten joukossa istunut muistisairas ja jo puhumaton sotaveteraani nousi kyyneleet silmissä halaamaan hevosta.   

Jokainen voi oppia löytämään kiitollisuuden aiheita. Kun kiitollisuutta harjoittelee säännöllisesti, siitä tulee luonnollinen osa ajattelutapaa. Melko pian voi myös ymmärtää, että kiitollisuuden ja jopa onnen lähde on koko ajan ollut itsessä.

Jos haluat saada tiedon uusista julkaisuista sähköpostiisi, liity postituslistalle täältä.

Lisätietoa mm.      

Algoe, S. B. (2012). Find, remind, and bind: The functions of gratitude in everyday relationships. Social and Personality Psychology Compass, 6(6), 455–469.

Chen, Y., Okereke, O. I., Kim, E.S., Tiemeier, H., Kubzansky, L. D. & VanderWeele, T. J. (2024). Gratitude and Mortality Among Older US Female Nurses. JAMA Psychiatry. Published online July 03, 2024. doi:10.1001/jamapsychiatry.2024.1687

Emmons, R. A. (2007). Thanks!: How the New Science of Gratitude Can Make You Happier. New York: Houghton Mifflin Company.

Emmons, R. A., & McCullough, M. E. (2003). Counting blessings versus burdens: An experimental investigation of gratitude and subjective well-being in daily life. Journal of Personality & Social Psychology, 84(2), 377–389. https://doi.org/10.1037//0022-3514.84.2.377

Fredrickson, B. L. (2004). Gratitude, like other positive emotions, broadens and builds. In: Emmons, R. A, McCullough ME, editors. The Psychology of Gratitude. New York: Oxford University Press, 145–166. 

Hörder, H. M., Frändin, K. & Larsson, M. E. (2013). Self-respect through ability to keep fear of frailty at a distance: successful ageing from the perspective of communitydwelling older people. Int J Qualitative Stud Health Well-being, 8: 20194–3402.

Ruch, W. (2008). Psychology of humor. In: V. Raskin. The primer of humor research (pp. 17–100). Berlin: Mouton de Gruyter.

Sansone, R. A. & Sansone, L. A. (2010). Gratitude and Well Being: the Benefits of Appreciation. Psychiatry (Edgmont). 2010;7(11):18–22.

Wood, A. M., Froh, J. J. & Geraghty, A. W. (2010). Gratitude and well-being: a review and theoretical integration. Clinical Psychology Review. 2010;30(7):890–905.

Jos asia on mielestäsi tärkeä, jaa kirjoitus tästä: