MUISTISAIRAS VANHUS RYHMÄSSÄ

Muistisairaiden vanhusten hoitopaikassa, päiväsalissa tai muussa ohikulkevien ihmisten seuraamiselle otollisessa tilassa kokoontuu päivittäin asukasryhmä. Ryhmä on alttiina monenlaisille ryhmäilmiöille ja kehittyy kohti mukavaa, tai huomiotta jätettynä varautunutta ja riitaisaa yhteiseloa.  

Ryhmissä tapahtuu aina paljon vaikeasti havaittavia, näkymättömiä ja tiedostamattomia asioita olipa kyseessä vapaamuotoinen päiväsaliryhmä tai ohjattu toiminnallinen ryhmä.

Ryhmä

Ryhmä on joukko ihmisiä, jotka tietävät kuuluvansa yhteen. Hoitopaikkaan muuttaessaan vanhus yleensä ymmärtää olevansa yksi ryhmän jäsenistä, mutta tunne voi muistisairauden etenemisen myötä hävitä. Siihen ei kuitenkaan kannata tuudittautua.

• Muistisairaan vanhuksen mielenkiinto ympäristön tapahtumia ja ihmisiä kohtaan vaihtelee.

Myös pitkälle edennyttä muistisairautta potevan vanhus on ajoittain hyvin tarkka seuransa suhteen, ja hän kiinnittää erityisesti huomiota ihmisiin, joilla on jonkinlainen kosketuspinta hänen omaan elämäänsä. Kyseessä voi olla aikojen saatossa tutuksi tullut tai symbolihenkilöksi sopiva ihminen.

Muistisairas ilmaisee tunteensa pidäkkeettömästi ja tavatessaan menneisyydestä muistuttavan henkilön hän toimii niin kuin toimi alkuperäisessä tilanteessa, tai olisi halunnut toimia. 

Hoitaja on osa ryhmää

Hoitaja ei voi vain seurata ryhmän tapahtumia ulkopuolisena, hän on itse osa ryhmää ja ryhmän tapahtumat herättävät tunteita myös hänessä. Epäonnistumisen kokemukset, ärsyyntyminen ryhmän jäseneen tai ikävä palaute voivat lannistaa hoitajan ja saada hänet unohtamaan oman vastuunsa tapahtumista. 

• Ryhmässä voidaan elää lämpimissä tai koleissa tunnelmissa.

Hoitajan on tarkkailtava päiväsalin tunnelmaa ja kannettava huolta erityisesti niiden vanhusten voinnista, jotka on tuotu sinne “vain silmän alle”. Saavatko esimerkiksi puhumattomat vanhukset yhtä paljon huomiota osakseen kuin muut?

Entä hoitajan oma toiminta? Huomaako hän ryhmässä tapahtuvan syrjinnän, pilkkaamisen tai kiusaamisen? Ohjaako hän vanhuksia tutustumaan toisiinsa? Mieltääkö hoitaja työnteoksi sen, että istahtaa vanhusten joukkoon ja puhuu heidän kanssaan? Onko päiväsali hänelle vain läpikulkupaikka vai vanhusten olohuone, johon tullessa vanhukset huomioidaan (monen monta kertaa päivässä) ja josta poistuttaessa huikataan hei?

• Muistisairaan vanhuksen mielialaa voi kohentaa pienillä eleillä, arvostavalla katseella, hymyllä tai kosketuksella.

Ryhmissä toimimisen perusta rakentuu lapsuudessa

Vastasyntyneen ensimmäinen ryhmä on perhe, jossa saadut kokemukset ovat kauaskantoisia. Ne muovaavat ihmisen suhtautumista ryhmiin, eivätkä myöhemmät ryhmäkokemukset juuri kykene muuttamaan sitä.

Elämän varrella kertyneet uudet ryhmäkokemukset saattavat muistisairauden myötä myös väistyä, ja ihminen astelee ryhmiin lapsuudenkokemustensa ohjaamana joko luottavaisena tai epäluuloisena ja valmiina suojautumaan.

• Asenne ryhmiä kohtaan syntyy ryhmissä ja ryhmissä se myös aktivoituu.

Ikääntyneiden ihmisten muodostamassa ryhmässä on valtava määrä elämänkokemusta, tietoja, taitoja – ja tunteita. Jokainen vanhus tulee ryhmään niillä tunnetaidoilla, jotka hän on elämän varrella oppinut. Hän ei kadehdi ketä tahansa eikä ärsyynny kenen tahansa puheista, vaan sen, joka herättää tunteita muistuttamalla isää, äitiä, veljeä tai muuta tärkeää henkilöä. Usein pahiten ärsyttävä henkilö muistuttaa omaa itseä.

Sosiaalista toimintaa ohjaavat ydinmotiivit

Fiske (2004) on tutkinut ihmisten välisen vetovoiman, auttamisen, ennakkoluulojen, aggression ja muun käyttäytymisen taustalla olevaa motivaatiota. Hän pyrkii ymmärtämään, miten ihmiset toimivat tietyissä tilanteissa ja miten todelliset tai kuvitellut ”muut” vaikuttavat ihmisen ajatuksiin, tunteisiin ja tekoihin.

• Fisken (2004) sosiaalista toimintaa ohjaavien ydinmotiivien mallin pohjana on mm. evoluutiopsykologia, humanistinen psykologia ja sosiaalipsykologia.

Mallin mukaan ihmiset kukoistavat, kun heillä on vahva yhteenkuuluvuuden tunne ja he luottavat instituutioihin ja asiantuntijoihin. Kukoistusta tukee myös, jos ihmiset kokevat olonsa hyväksi ja heillä on mahdollisuuksia henkilökohtaiseen kasvuun ja kehittymiseen.

• Sosiaalista toimintaa ohjaavia ydinmotiiveja (Core Social Motives) ovat kuuluminen, ymmärtäminen, hallitseminen, itsearvostus ja luottamus muihin. (Fiske 2004)

Nämä viisi perustavanlaatuista motiivia ohjaavat ihmisten tekoja, ajatuksia ja tunteita sosiaalisissa tilanteissa. Kukin niistä voi joko parantaa tai pahentaa kollektiivisen toiminnan ongelmia. (Fiske 2004, North & Fiske 2013.)

1. Kuuluminen (Belonging) 

Sosiaalisuus on ihmisen psykologinen perustarve, joka liittyy yhteenkuuluvuuden tunteeseen, merkityksellisyyteen ja selviytymiseen. Muut ihmiset tarjoavat yksilölle emotionaalista tukea, sosiaalista vuorovaikutusta ja apua. 

• Ihmisen ydintarve on kokea olevansa arvokas osa jotakin ja olla hyödyksi myös muille.

Yhteys muihin ihmisiin syntyykin usein vastavuoroisesti. Tämä universaali vastavuoroisuuden laki on ohjelmoitu aivojen palkitsemisjärjestelmään, ja se on toiminut ihmisillä aina ja kaikkialla maailmassa. (Junttila & Salovuori 2025.)

• Kuulumis-ydintarpeen toteutumattomuudesta on kyse, kun puhutaan yksinäisyydestä, osattomuudesta, riittämättömyydestä, häpeästä, huonommuudesta, hylätyksi tulemisesta, syrjäytymisestä, ulkopuolisuudesta, merkityksettömyydestä, yhteydettömyydestä, rakkaudettomuudesta, kiusaamisesta, eriarvoisuudesta sekä muusta ulossulkemisesta ja arvottomuuden kokemuksesta. (Junttila & Salovuori 2025.)

Greiger ja Brick (2023) lainaavat useita tutkijoita ja toteavat, että kuulumisen motiivi kertoo halusta saada muiden hyväksyntä. Se lisää esimerkiksi taipumusta mukauttaa omaa ajattelua ja käyttäytymistä ryhmän normeihin, odotuksiin ja käyttäytymismalleihin sopivaksi.

Osallisuus

Kuulumisen motiiviin liittyy ajatus osallisuudesta. Se on kokemuksellinen tunne yhteenkuulumisesta ja sitä voidaan kuvata myös konkreettisena mahdollisuutena osallistua, toimia ja vaikuttaa.

• Osallistumisella on myönteinen vaikutus kaikkiin ikääntyneen hyvinvoinnin ulottuvuuksiin eli fyysiseen, psyykkiseen ja sosiaaliseen ulottuvuuteen.

Osallisuuden kokemus edistää ikääntyneiden elämänhallinnan kokemusta, vähentää kuolleisuutta, toimintavajeen kehittymistä ja kognitiivisen kykyjen heikentymistä. Se parantaa myös ikääntyneiden omaa arviota terveydestään. (mm. Nurmela 2012, Pynnönen 2006.)

• Vanhuksen aistien häiriöt ja kielellisen vuorovaikutuksen vaikeudet voivat hankaloittaa osallistumista, sosiaalinen esteettömyys puolestaan tukee sitä.

Sosiaali- ja terveysministeriön (2013) laatusuosituksessa sosiaalisella esteettömyydellä tarkoitetaan toimintaympäristöä, jossa jokainen voi turvallisesti olla oma itsensä.

Osallistuminen epäviralliseen tai ohjattuun ryhmätoimintaan tuo sisältöä muistisairaan vanhuksen elämään ja vähentää yksinäisyyden kokemusta, toimettomuutta ja tarkoituksettomuutta. Samalla se tarjoaa mahdollisuuden luoda sosiaalisia kontakteja ja ystävyyssuhteita.

Rouva N. ja neiti B. istuivat joka päivä hetkisen päiväsalin sohvalla. He hymyilivät ja keskustelivat keskenään vilkkaasti nyökkäillen – ja eri asiasta puhuen.

Puhumattomuus ei ole osallistumisen este

Ihmiset voivat kommunikoida keskenään ilman, että itse edes tiedostavat sitä. Takalan (2013) mukaan ryhmän jäsenet lukevat herkeämättä muiden ruumiinkieltä ja tiedostamattaan kysyvät silloin, välitetäänkö minusta ja olenko minä tärkeä.

• Sanattomalla viestinnällä voi osoittaa samanmielisyyttä, välittämistä, arvostusta ja ottaa toisen ihmisen mukaan ryhmään.

Ryhmän jäsenten tunteet näyttäytyvät puheen lisäksi ilmeinä, eleinä ja liikkeinä, aggressio voi näkyä mm. haukotuksina, silmien sulkemisena, häiritsevänä puuhasteluna tai selän kääntämisenä (Takala 2013). Motoriikka tulee jopa ennen aikomusta ja sanoja.

Muistisairasta vanhusta voidaan syrjiä ryhmässä hänen puhevaikeuksiensa vuoksi. Hoitajan velvollisuus on tarjota vanhukselle mahdollisuus osallistua rauhassa, kiireettä ja kykyjensä mukaan, myös sanoitta, ilmein ja elein.  

• Muistisairasta vanhusta hoitavan henkilön on myös itse viestittävä sanojen lisäksi monipuolisin sanattomin keinoin, multimodaalisesti.

Myös pidemmälle edennyttä muistisairautta potevan vanhuksen mielipidettä voi kysyä, kunhan kysymys on muotoiltu niin, että vastaukseksi riittää ilme tai ele. Muistisairaan vastauksia on tulkittava muulle ryhmälle toteamalla esimerkiksi, että: ”Rouva Nieminen näyttää olevan samaa mieltä.”

Ulkopuolisuus  

Ihmisten suurimpia pelkoja ovat tavallisesti yksin ja yhteisön ulkopuolelle jääminen sekä häpeä oman epävarmuuden ja puutteellisuuden paljastumisesta. Ulkopuolisuus satuttaa, sairastuttaa ja saa ihmisen varuilleen.

Ryhmästä ulkopuoliseksi ja sosiaalista toimintaa ohjaavista ydinmotiiveista osattomaksi jäävä kärsii irrallisuudesta, avuttomuudesta ja itsetunnon horjumisesta. Ryhmästä ulossuljettu ei ymmärrä ryhmän toimintaa, kokee epäluottamusta sitä kohtaan ja voi myös osoittaa sen käytöksellään. (North & Fiske 2013.)

Useat tutkimukset ovat osoittaneet, että koetulla syrjinnällä on kielteisiä vaikutuksia hyvinvointiin. Syrjinnän kohteeksi joutuminen voi kuitenkin lisätä omaan sisäpiiriin samaistumista, jolla on myönteisiä vaikutuksia ihmisen hyvinvointiin. (Mm. Branscombe & muut 1999, sit. Branco & muut 2024.)

Neiti I. istui päiväsalissa aina saman rouvan vieressä ja kuiskutteli hänelle kuuluvasti ikäviä kommentteja ohi kulkevien potilastovereiden ja hoitajien vaatetuksesta, liikakiloista ja hiuksista.

2. Ymmärtäminen (Understanding)    

Ihmiset haluavat ymmärtää maailmaa, jakaa sen muiden kanssa. Kun he kokevat, että maailma ei ole järkevä ja ennustettavissa, he tuntevat olonsa vieraantuneeksi ja turhautuneeksi. (Henriques 2024.)

Muistisairas vanhus tuntee olonsa turhautuneeksi myös silloin, kun hän ei osaa tehdä saamaansa tehtävää, ei ymmärrä tilannetta, jossa on tai sitä, miten häntä kohdellaan.

Herra E. ohjattiin wc-käynnin jälkeen käsien pesulle. Kun kädet oli pesty, hoitaja ojensi herra E:lle paperisen käsipyyhkeen – jonka tämä asetteli lavuaarin yläpuolella olevalle peilihyllylle. Hoitaja ojensi toisen käsipyyhkeen, jonka herra E. jälleen laittoi peilihyllylle. Hoitaja ojensi kolmannen käsipyyhkeen ja sanoi: ”Voitte kuivata kädet tähän.” ”Jaa!” totesi herra E. tiukasti, ”En ymmärtänyt vai?”

Ihmiset pyrkivät etsimään tietoa, joka tukee eikä ole ristiriidassa heidän ajattelumalliensa kanssa. He myös tulkitsevat monitulkintaisen tiedon omien ajatusmalliensa tueksi. Ihmiset haluavat ymmärtää maailmaa tavalla, joka tuntuu turvalliselta ja vähentää ahdistusta. (Greiger & Brick 2023.)

Muistisairauden edetessä kielelliset vaikeudet lisääntyvät. Sanoja on entistä vaikeampi palauttaa mieleen ja vanhus ymmärtää ne konkreettisemmin.

• Hoitaja katseli ikkunasta ulos ja totesi rouva K:lle, että siellä sataa solkenaan. Rouva K. tuli myös katsomaan ja sanoi, että hän ei näe yhtään solkea.   

3. Hallitseminen (Controlling)  

Greigerin ja Brickin (2023) mukaan ihmiset haluavat kokea olevansa päteviä ja tehokkaita ja voivansa vaikuttaa omaan maailmaansa. Vallan tavoittelu on keino, jolla ihminen voi yrittää parantaa sosiaalisen ja luonnollisen ympäristön ennustettavuutta.

Rouva K. vaati, että hoitajat syöttävät häntä, koska muitakin syötetään.

Pahimmillaan kontrollin halu voi ilmetä ryhmän muita osallistujia häiritsevänä manipuloivana ja jopa käskyttävänä käytöksenä. (Greiger & Brick 2023.)

Muistisairas rouva K. ei sietänyt sitä, että muut vanhukset eksyivät hänen huoneeseensa. Kun niin kävi, rouva K. säntäsi käytävälle ja huusi hoitajia auttamaan ”kun se hullu tuli minun huoneeseeni”. Hän vaati myös, että “hullujen hyysäämisen on loputtava”.

Kun muistisairas vanhus muuttaa hoitopaikkaan, häntä kuormittavat olosuhteiden muutos ja kaikki uusi tieto, jota voi olla vaikea ymmärtää. Kontrollin tunne häviää ja vanhus on altis kokemaan merkityksellisyyskriisin.

4. Itsearvostus (Enhancing Self)

Henriques (2024) kirjoittaa, että ihmiset ajattelevat itseään mielellään niin positiivisessa valossa kuin vain pystyvät perustelemaan. Monilla ajatus hyvästä elämästä kytkeytyy jollain tavalla muihin ihmisiin ja haluun olla tärkeä ja arvostettu. Ihmiset haluavat tuntea, että heillä on väliä ja että he kelpaavat. Tärkeä on myös kokemus merkityksellisyydestä ja siitä, että on tärkeä osa jotakin itseä suurempaa.

Neiti N. muisti aina mainita, että hän oli tehnyt elämäntyönsä toimistoapulaisena nimismiehen kansliassa.

Ihmisen kokemus olemassaolosta syntyy toisen toimesta nähdyksi tulemisen ja tuon toisen kasvoista havaitsemisen eli peilaamisen kautta. (Winnicott 1962, sit. Takala 2013.)

Neiti S. söi lounaan haarukalla ja veitsellä ja mulkoili potilastovereitaan, jotka eivät enää osanneet. Syötyään hän nousi pöydästä, meni vessaan, otti telineestä paperisen käsipyyhkeen, kastoi sen wc-pöntössä – ja pyyhki sillä suunsa.

Muistisairauden edetessä hoidon tavoitteena on ensisijaisesi vanhuksen arvokkuuden ja turvallisuudentunteen tukeminen sekä luottamuksen tavoittelu. Merkityksettömiltä ja hieman isommiltakin virheiltä suljetaan silmät.

Vanhuksen on tuskallista ajatella itseään heikkona, tyhmänä tai muita huonompana. Hyväksi ihminen tuntee olonsa silloin, kun hänellä on tunne, että hän kasvaa, kehittyy ja antaa panoksensa maailmalle positiivisella tavalla. Loistava esimerkki itsearvostuksen tukemisesta on muistisairaiden kuorotoiminta.  

Greigerin ja Brickin (2023) lainaamat Anderson ja muut (2015) muistuttavat tutkimuksesta, jonka mukaan sosiaalisen aseman halu on perustavanlaatuinen ihmisen motiivi. He lainaavat myös Greenbergiä ja kumppaneita (1993), jotka toteavat, että koettu yhteiskunnallisen arvon lasku laukaisee epämiellyttävältä tuntuvan itsetunnon laskun, kun taas koetulla yhteiskunnallisen arvon nousulla on päinvastainen vaikutus.

Rouva B. muisteli usein insinöörimiestään, kaunista kotiaan, pukujaan ja korujaan. Hänen tunteensa vaihteli ilosta suruun, kun hän välillä muisti, miten oli leskeksi jäätyään menettänyt sen kaiken.

Ihmisellä on tarve ylläpitää positiivista minäkuvaa ja vahvistaa itsetuntoa. Itsetunnon nousut ja laskut ovat signaaleja, jotka osoittavat, pitäisikö ihmisen ylläpitää vai muuttaa käyttäytymistään. Ihmiset voivat kuitenkin vahvistaa itsetuntoaan myös hylkäämällä tarjolla olevan uhkaavan tiedon. (Greenberg ja muut 1993. sit. Greiger & Brick 2023).

5. Luottamus muihin (Trusting Others)

Luottamuksen motiivi kuvaa pyrkimystä nähdä maailma pohjimmiltaan hyväntahtoisena ja uhkaamattomana paikkana. Siihen liittyy toisen ihmisen hyvyyden arviointi ja parhaimmillaan jopa ”halukkuus hyväksyä oma haavoittuvuus”. Luottamus helpottaa vuorovaikutusta ja tarjoaa tietoa siitä, miten edetä vieraissa tilanteissa. (Greiger & Brick 2023.)

Herra S. alkoi kaataa pöytiä ja tuoleja, ja löi vastaan tullutta potilastoveriaan. Hoitajien rauhoitteluyritykset kaikuivat kuuroille korville, mutta uuden hoitaja tultua paikalle herra S. huokaisi: ”Hyvä kun sää tulit.” Hoitajan kysyessä, tunteeko vanhus hänet, tämä vastasi: ”Joo, sää olet mun serkku.” Kun hoitaja ei oikaissut vanhuksen väärää mielikuvaa, vaan kysyi, mitä täällä tapahtuu, herra S. alkoi kertoa, miten vihollinen hyökkäsi.

Ihmisellä on tarve uskoa oman sisäpiirinsä luotettavuuteen ja hän tarvitsee myös auktoriteetteja, joita hän voi arvostaa ja pitää luotettavina.

Rouva I. ei halunnut käydä pesulla. Mitään ongelmaa ei kuitenkaan ollut, kun hoitaja L. ilmestyi huoneen ovelle ja ilmoitti hymyillen, että rouvan kylpyhuone on valmiina ja odottaa häntä.

Ihmiset haluavat elää ympäristöissä, joissa he tuntevat voivansa luottaa muihin ja joissa heihin itseensä luotetaan. Ryhmän, johon he kuuluvat, on oltava rehellinen, ennustettava ja kohdeltava heitä oikeudenmukaisesti. (Henriques 2024.)

Jokaisen muistisairaita vanhuksia hoitavan henkilön on pyrittävä kaikin keinoin luomaan vanhuksille emotionaalisesti turvallinen ympäristö ja olemaan heille hoitaja, jota vanhukset voivat pitää hyvänä, luotettavana ja osaavana ihmisenä.

Jos haluat saada tiedon uusista julkaisuista sähköpostiisi, liity postituslistalle täältä.

Lisätietoa mm.

Branco, C., Ramos, M. & Hewstone, M. (2024). Exploring the interaction between negative and positive intergroup contact among disabled people. Group Processes & Intergroup Relations, 1–26.

Fiske, S. T. (2004). Social Beings: A Core Motives Approach to Social Psychology. Hoboken, NJ: John Wiley.

Henriques, G. (2024). The BUC(k)ET Model of Core Social Motives. The five motives are belonging, understanding, control, enhance self, and trust. https://bit.ly/4qX2PTa

Junttila, N. & Salovuori, E. (2025). Laumavietti ohjaa ihmisyyden toteutumista. Teoksessa A. Junttila & E. Salovuori. Miksi ihminen tarvitsee toisia? (s. 7–9). Jyväskylä: Santalahti-kustannus.

North, M. S. & Fiske, S. T. (2013). Driven to Exclude: How Core Social Motives Explain Social Exclusion. Teoksessa C. N. DeWall (toim.), The Oxford Handbook of Social Exclusion (p. 31‒42). New York: Oxford University Press.

Nurmela, T. (2012). Sosiaalisen osallisuuden ilmeneminen ikääntyneiden arjessa. Pro gradu -tutkielma. Lapin yliopisto, yhteiskuntatieteiden tiedekunta, sosiaalityö.

Pynnönen, K. (2006). Sosiaalinen aktiivisuus kotona asuvana selviytymisen ennustajana ikääntyvillä ihmisillä. Pro gradu -tutkielma. Jyväskylän yliopisto, liikunta‐ ja terveystieteiden tiedekunta, gerontologia ja kansanterveys.

Sosiaali- ja terveysministeriö (2013). Laatusuositus hyvän ikääntymisen turvaamiseksi ja palveluiden parantamiseksi. Sosiaali- ja terveysministeriön julkaisuja 2013:11. Helsinki.

Takala, O. (2013). Olemassaolevaksi ryhmässä. Psykoterapia 2013, 32(4), 250–263.

Jos asia on mielestäsi tärkeä, jaa kirjoitus tästä: