VUOROVAIKUTUS MUISTISAIRAAN VANHUKSEN KANSSA
Ihmiset hyödyntävät erilaisia keinoja tullakseen ymmärretyiksi ja ymmärtääkseen muita. Uudehko termi multimodaalisuus viittaa vuorovaikutuksen monimuotoisuuteen, joka rakentuu erilaisten viestintäkeinojen käytöstä ja niiden yhteisvaikutuksesta.
Mitä multimodaalisuus on?
Multimodaalisuus on kahden viime vuosikymmenen aikana kehitetty käsite, joka ottaa huomioon kaikki keinot ja kanavat, joita ihmisten välisessä viestinnässä käytetään.
Ihminen havainnoi maailmaa moniaistisesti: näkee, kuulee, koskettaa, haistaa ja maistaa. Hän aistii kehollisesti myös mm. liikettä, painetta, lämpöä ja kipua. Maailma koetaan eri aistikanavien yhdistelmän avulla, eli tarkastelemalla moniulotteisesti kaikkea, mitä ympärillä on. (Kóbor-Laitinen 2024.)
Viestin merkitys syntyy samaan aikaan eri kanavilta vastaanotettujen osaviestien summana.
Multimodaalisuus on luonnollinen tapa havainnoida maailmaa. Sosiaalisessa vuorovaikutuksessa multimodaalisuus rikastaa viestintää, tekee siitä monipuolisempaa ja auttaa ymmärtämään pelkkien sanojen lisäksi ilmeiden ja kehonkielen merkityksen.
Multimodaalinen vuorovaikutus
Vuorovaikutuksen multimodaalisuudessa on kysymys jokapäiväisestä sosiaalisesta vuorovaikutuksesta ja siitä, miten eri keinoin ihminen pyrkii tulemaan nähdyksi, kuulluksi ja ymmärretyksi (Kóbor-Laitinen 2024).
Kallio (2022) tarkastelee vuorovaikutusta ilmiönä, jossa merkitys rakentuu sanojen, äänenpainojen, ilmeiden, eleiden ja monien muiden vuorovaikutuksen osatekijöiden varaan.
Yleisimpiä multimodaalisen vuorovaikutuksen keinoja ovat minimipalautteet.
Minimipalautteella tarkoitetaan sanattomia ja sanallisia viestejä, jotka vaikuttavat toisen osapuolen käyttäytymiseen. Ne ovat yleensä lyhyitä lausahduksia, kuten ”hmm”, ”niin” tai ”joo”. Minimipalautteita voivat olla myös lyhyet tarkentavat kysymykset tai toteamukset, pään nyökkäykset tai pudistaminen, käsien eleet ja kasvojen ilmeet. (Krauss & muut 1977, sit. Pironetti 2019.)
Koska sanaton viestintä on enimmäkseen tiedostamatonta, se kertoo usein enemmän kuin puhe ja on vaikeampi piilottaa. Sanatonta viestintää voidaan käyttää myös tiedostaen ja harkiten.
Eri tavoin epäsymmetriset vuorovaikutustilanteet, esimerkiksi muistisairaan vanhuksen ja hänen hoidostaan vastaavan henkilön välillä ovat mielenkiintoisia ja hyvin vaativia.
Muistisairaan kanssa toimivan on hyvä pitää mielessä, että vuorovaikutuksessa eivät vaikuta vain sanat, vaan myös asenne, jolla toinen ihminen kohdataan. Hyvään vuorovaikutukseen kuuluu kunnioitusta ja myötätuntoa.
Jaakkolan (2023) lainaamien useiden tutkijoiden mukaan merkityksellistä vuorovaikutuksessa on sen vaikutus osallistujien käyttäytymiseen niin, että ensimmäisen toiminta säätelee toisen tulevaa toimintaa ja toisin päin. Vuorovaikutus on siis reagointia toisen ihmisen kommunikaatioon.
Monipuoliset vuorovaikutustavat auttavat ymmärtämään ja tuottamaan viestejä monipuolisesti.
Vuorovaikutuksessa on puheen lisäksi huomion kohteena aina myös sanaton viestintä, eli kaikki ne toiminnot, jotka eivät ole puhtaasti kielellisiä (Jaakkola 2023). Sanattoman viestinnän keinojen, kuten ilmeiden, eleiden ja katseiden lisäksi vuorovaikutukseen kuuluvat myös esimerkiksi pukeutuminen, kehon koristelu ja erilaiset statusesineet (Kallio 2022).
Vuorovaikutus muistisairaan vanhuksen kanssa
Myös muistisairaalla vanhuksella on oikeus päästä osalliseksi vuorovaikutuksesta ympäristön ihmisten kanssa!
Vuorovaikutuksen tukeminen, ylläpito, edistäminen ja usein myös sen aloittaminen on hoitavan henkilön vastuulla. Se on yllättävän helppoa ja tehokasta, kun kaikki vuorovaikutusta tukevat keinot otetaan käyttöön.
Onnistunut vuorovaikutus muistisairaan vanhuksen kanssa edellyttää, että hoitava henkilö toimii rauhallisesti. Vanhukselle on annettava aikaa sisäistää viesti ja aikaa rauhassa vastata siihen.
Muistisairaan viestiä ei ole aina helppo ymmärtää. Hän voi siirtyä asiasta toiseen aivan yllättäen ja sanat voivat olla sekaisin tai puuttua kokonaan.
Jos vanhuksella on vaikeuksia ilmaista itseään sanoin, keholliset keinot, kuten katse, eleet ja ilmeet saattavat olla ainoa yhteinen kieli ja tapa päästä sisään hänen maailmaansa. Niiden avulla voi vahvistaa vanhuksen kokemusta osallisuudesta ja siitä, että hän tulee kuulluksi ja ymmärretyksi.
Katseita, eleitä ja ilmeitä voidaan käyttää myös sen tarkistamiseen, ymmärtääkö vanhus sanotun.
Toisinaan vuorovaikutus muistisairaan vanhuksen kanssa onnistuu vain menneisyydestä kumpuavien muistikuvien ehdoilla. Ne nousevat pintaan ja vaativat käsittelyä ennakoimattomasti ja pidäkkeettömästi.
Vanhuksen spontaanit mielikuvat sanelevat sen, mitä asiaa on käsiteltävä, miten, milloin, missä ja kuinka kauan. Asian käsittely aloitetaan, kun vanhus aloittaa ja lopetetaan silloin kun hän lopettaa.
Rouva L. lähti hoitokodista ja nuori hoitaja kiirehti perään. Hän tavoitti vanhuksen kadunkulmassa ja tiedusteli mihin tämä on menossa. Vanhus alkoi kiihtyneenä kertoa olevansa myöhässä töistä “eikä siitä kunnian kukko laula”. Seuraavaksi rouva ehdotti, että ”Eiköhän mennä takasi, kun täällon niin kylymäki.”
Hoitaja kertoi hymyillen olleensa hieman pettynyt, kun hyvin alkanut yhteinen muistelun hetki päättyi niin lyhyeen.
Toisen ihmisen ymmärtäminen voi joskus olla mahdotonta ilman kehollisia keinoja. Niitä voidaan käyttää sanotun tehostamiseen silloin, kun osallistujilla ei ole yhteistä kieltä. Kieli onkin vain yksi toimeentulokeino muiden joukossa.
Validaatioterapian kehittäjä Naomi Feil kävi muistisairaan suomalaisvanhuksen kanssa pitkän ja molempien ilmeistä päätellen mukavan keskustelun. Vanhus puhui suomea ja Feil englantia.
Kasvojen ilmeet ja katseet
Kasvoja voidaan pitää sanattoman viestinnän merkittävimpänä kanavana ja niillä ajatellaan olevan erityinen rooli vuorovaikutuksessa.
Kasvojen ilmeet voivat olla joko tahattomia tai tarkoituksellisia ja niitä on vaikea tulkita. Jaakkolan (2023) lainaaman Ekmanin (2003) mukaan kasvojen ilmeiden avulla on mahdollista ilmaista kuutta erilaista perustunnetta – iloa, surua, vihaa, inhoa, yllättyneisyyttä ja pelkoa.
Pironettin (2019) mukaan kasvonilmeiden tutkimukselle on ollut tyypillistä keskittyminen siihen, mitä tunteita ilmeet välittävät ja mitä ne kertovat ihmisen mielensisäisitä tiloista. Toiset tutkijat pitävät niitä kuitenkin ”vain” sosiaalisina ja vuorovaikutuksellisina välineinä.
Rouva H:n olkapää oli kovin kipeä. Hän irvisti aina paitaa puettaessa ja saattoi hermostua hoitajalle. Yhteistyö rouvan kanssa sujui hieman paremmin, kun hoitaja osoitti omalla tuskaisella ilmeellään ymmärtävänsä vanhusta.
Kallion (2022) mukaan kasvojen ilmeiden avulla voidaan korjata ongelmatilanteita ja pitää yllä tai palauttaa yhteisymmärrys nopeammin kuin puheella. Ilmeiden vaikutus voi olla myös päinvastainen, joten niiden käyttämisessä on oltava varovainen.
Ilmeet vaikuttavat vuorovaikutussuhteeseen. Esimerkiksi samanaikainen hymyily voi tuoda ihmisiä lähemmäs toisiaan, kun taas ilmeettömyys saattaa etäännyttää. (Peräkylä 2016, sit. Jaakkola 2023.)
Muistisairaan vanhuksen kasvojen ilmeisiin ei aina voi ”luottaa”.
Vanhus ei ehkä enää voi hallita ilmeitään ja tarkoituksettoman ilmeen peilaaminen saattaa osoittautua pahaksi virheeksi. Muistisairasta vanhusta on aina havainnoitava kokonaisuutena.
Herra S. kävi joka ainoa päivä katsomassa vaimoaan, joka istui pyörätuolissa eikä pystynyt enää puhumaan tai hallitsemaan kasvojensa ilmeitä. Kun herra S. tuli käymään omana syntymäpäivänään, hoitaja onnitteli häntä – ja halasi. Halatessaan hoitaja tavoitti vaimon tuskaisen katseen ja tajusi tilanteen. Hän riensi halaamaan myös vaimoa ja onnitteli häntä upeasta miehestä.
Katseet
Kallion (2022) lainaama Kendon (1990) esittää, että katseella on kaksi toisiinsa kietoutunutta tehtävää: katseella tarkkaillaan keskustelukumppania ja sitä, miten sanoma otetaan vastaan. Samalla katse tarjoaa keinon ilmaista omia aikomuksia.
Omassa maailmassaan olevan muistisairaan vanhuksen katseen joutuu toisinaan “herättämään” kosketuksella.
Suora kohdistettu katse on muistisairaalta vanhukselta usein ”keskustelunavaus”, johon hoitavan henkilön on reagoitava ja otettava selvää, mistä on kysymys.
Hoitaja auttoi puhumattoman rouva H:n aamulla ylös vuoteesta. Vanhus jäykistyi, puristi kätensä nyrkkiin ja tuijotti hoitajaa suoraan silmiin. Katsoessaan rouva H:ta myös selän puolelta, hoitaja näki kivusta vavahtelevan pakaran.
Muistisairas vanhus voi pitää katseella yllä myös sanatonta vuorovaikutussuhdetta ja osallisuutta.
Vanhus vietti päivänsä seuraten hoitajia, silmiin katsoen ja hymyillen. Aina sopivan tilaisuuden tullen vanhus tuli aivan hoitajan kylkeen kiinni ja vaikutti hyvin tyytyväiseltä nojatessaan tähän.
Suoraa katsetta pidetään yleensä avoimena, rehellisenä ja turvallisena. Se voi tuntua myös uhkaavalta. Erityisesti muistisairauden alkuvaiheessa vanhuksesta saattaa tuntua, että hieman tavallista intensiivisemmin suoraan silmiin katsova henkilö voi nähdä epävarmuuden ja ”alkavan hulluuden”. Katseella voi saada toisen ihmisen jopa pelkäämään.
Herra P. istui aina yksin, vakavana ja ryhdikkäästi selkä suorana. Toisinaan hänet saattoi yllättää katselemasta ympärilleen, vain silmäkulmastaan ja päätään kääntämättä. Muut asukkaat eivät ottaneet häneen minkäänlaista kontaktia.
Kääntämällä katseen voi välttää toisen ihmisen kohtaamisen tai keskeyttää meneillään olevan vuorovaikutuksen.
Puhe ja ääni
Hoitavan henkilön on osoitettava vanhukselle, että kuuntelee tätä. Aktiivisen kuuntelemisen osoittamiseksi voidaan antaa vanhusta myötäilevää minimipalautetta. (Stevanovic 2016, sit. Jaakkola 2023.)
Esimerkiksi naurahduksia tai yhdessä nauramista voidaan käyttää osoittamaan samanmielisyyttä ja yhteenkuuluvuutta sekä lievittämään ongelmallisia tilanteita (Kallio 2022).
Hoitavan henkilön on kuitenkin oltava erityisen tarkkana ja todella tahdikas.
Jos vanhuksen humoristisen kommentin takana on aistittavissa hitusenkin noloutta, nauramista on syytä välttää. ”Perinteisen” kasvatuksen saanut vanhus voi olla hyvin allerginen naurun kohteeksi joutumiselle ja loukkaantua syvästi.
Vanhainkodissa kuntoutusjaksolla ollut herra Kuivanen pysäytti käytävällä vastaan tulleen hoitajan. Hän naurahti, osoitti kastunutta paitaansa ja totesi, että: ”Herra Kuivanen on nyt herra Märkänen.”
Prosodia
Puheesta voidaan tarkastella sanojen lisäksi myös prosodiaa eli puheen painotuksia, melodiaa, rytmiä, nopeutta, taukoja, äänen voimakkuutta ja korkeutta tai huokauksia.
Asia voidaan sanoa monella eri tavalla. Tietyllä äänensävyllä sanottu asia voi antaa täysin eri käsityksen kuin sama asia toisella äänensävyllä sanottuna.
Sanojen valinta
Myös sanavalinnat ovat erittäin tärkeitä, ne voivat näyttää jopa yhden sanan voiman.
Pojanmaalta kotoisin olevaa vanhusta tuntui selvästi ilahduttavan, kun hoitaja sanoi: ”Mää laitan tän tohon tuolin sarjalle.”
Mikäli osaa tehdä sen tahdikkaasti, hoitava henkilö voi käyttää vanhuksen omia ja erikoisempiakin sanoja loukkaamatta tätä.
Vanha herra voivotteli mieskuntonsa menetystä ja kertoi, että ”hiiappi” ei enää toimi. Hoitaja käytti sujuvasti vanhuksen sanaa jatkaessaan keskustelua hänen kanssaan.
Kysymykset
Kysymysten muotoiluun on kiinnitettävä erityistä huomiota. Ne on esitettävä muistisairaalle vanhukselle ilman vaihtoehtoja. Jos vaihtoehto tarvitaan, se on esitettävä erillisenä kysymyksenä. Muistisairaalta vanhukselta ei myöskään kannata kysyä tarkkoja faktoja. Ei siis ”kuinka monta niitä oli?”, vaan ”oliko niitä monta?”. Ei ”kuinka kauan se kesti?”, vaan ”kestikö se kauan?”.
Vanhus oli hoitajan kanssa valmistelemassa iltapalaa. Eräs vanhuksen tyttäristä oli juuri ollut vieraana ja hoitaja kysyi, mikä tyttären nimi on. Vanhus yritti muistaa nimen ja kun se ei onnistunut, häneltä pääsi itku.
Muistisairaalta vanhukselta ei kannata myöskään kysyä ”miksi”. Vastaaminen edellyttää syy-seuraussuhteen hallitsemista, ja muistisairas vanhus ei siihen aina kykene.
Kuvat ja musiikki
Puhutun kielen tukemiseksi tai täydentämiseksi voidaan vanhukselle näyttää tarkoitusta varten tehtyjä selkeitä kuvia. Niitä voi tehdä itse tai noutaa esimerkiksi Papunetin sivuilta.
Musiikin on osoitettu herättävän tunnepohjaisen inhimillisen yhteyden. Vastaanottavaisuus musiikille on kyky, joka säilyy kognitiivisten kykyjen heikkenemisestä huolimatta muistisairauden myöhäisvaiheisiin asti. (Pace & muut 2011.)
Pitkälle edennyttä muistisairautta potevat henkilöt näyttäisivät hyötyneen musiikki-interventioista. Hyöty on ollut nähtävissä lisääntyneenä sosiaalisena osallistumisena ja yleisenä hyvinvointina.
Kehon asennot ja liikkeet
Keholla ja sen asennoilla voi viestiä. Jaakkolan (2023) lainaaman Peräkylän (2016) mukaan kehon asento ja suunta määrittävät sitä, kenen kanssa henkilö on vuorovaikutuksessa.
Useiden tutkijoiden mukaan peruslähtökohta vuorovaikutukselle on olla kasvokkain. Poispäin kääntyneen vartalonasennon viesti on, että kohtaaminen on vain väliaikainen ja puhekumppanin pääasiallinen huomio on muualla. (Kallio 2022.)
Muistisairaan vanhuksen reagointi kumpuaa herkästi jopa kaukaa lapsuudesta ja menneestä kulttuurista. Esimerkiksi se, että hoitava henkilö nostaa leukaansa ja laittaa kätensä ”tanakasti lanteille” voi muistuttaa vanhusta hetkestä, jolloin häntä odotti “Koivuniemen herran puhuttelu”.
Eleet
Käsien eleillä on tärkeä merkitys vuorovaikutustilanteissa. Ne voivat korvata puheen kokonaan, rytmittää, painottaa tai havainnollistaa sanottua ja pitää yllä puhekumppanin huomiota. Osoittavia eleitä voi yleensä ymmärtää myös ilman puhetta ja ihmisillä on tapana katsoa puhekumppanin osoittamaan suuntaan. (Pironetti 2019.)
Jaakkola (2023) lainaa useita tutkijoita ja toteaa mm., että eleiden avulla voi ilmaista asioita nopeammin ja välittää enemmän tietoa kuin pelkällä puheella. Eleillä voidaan osoittaa tai pyytää ja ilmaista tunteita tai asenteita.
Hoitajat käyttävät usein aivan vaistomaisesti eleitä tukemaan sanallista viestiään. Usein he myös reagoivat vanhuksen eleisiin ja ilmeisiin sanallistamalla havaintonsa ja tarjoamalla oman tulkintansa niiden tarkoituksesta (Kurhila & Lindholm 2016, sit. Latvakoski 2019).
Hoitaja sanoi vanhukselle: ”Sinun huulesi ovat ihan viivana, minä näen, että tämä harmittaa sinua nyt paljon” (Jensen 2025).
Kosketus
Kosketus vahvistaa sanallista viestintää esimerkiksi vanhuksen liikkumista ohjattaessa ja häntä rauhoiteltaessa tai kannustettaessa.
Kosketuksella on aivan erityinen merkitys vanhuksen kokemaan turvallisuuden ja hyväksytyksi tulemisen tunteen kannalta. Kosketuksen aikana hoitajan on hyvä asettautua vanhuksen kanssa samalle tasolle ja luoda häneen suora katse.
Rouva V. istui pyörätuolissa. Hän ei enää puhunut ja oli enimmäkseen omissa maailmoissaan. Kun hoitaja tai omainen istui hänen vierelleen, kosketti häntä, katsoi suoraan silmiin ja kysyi mitä kuuluu, rouva V. Vastasi hymyllä ja silittämällä kysyjän käsivartta.
Myös muistisairas vanhus voi käyttää kosketusta sanojen sijaan tai niiden tehostamiseksi, ja hämmästyttävän usein hänen viestinsä on aivan selvä.
Hoitaja peitteli puhumattoman vanhuksen nukkumaan ja tämä taputti hoitajaa lempeästi käsivarrelle. Tapauksesta on kulunut vuosikymmeniä, mutta hoitaja muistaa sitä lämmöllä vieläkin.
Tilan käyttö
Tilan käytöllä voidaan viestiä erilaisia merkityksiä. Tila, jossa muistisairas vanhus kohdataan voi vaikuttaa muun muassa siihen, miten hänen kanssaan puhutaan, mistä puhutaan ja miten puhe ajoitetaan.
Myös sillä, miten rivakasti tai huomaamattomasti hoitava henkilö liikkuu tilassa tai miten hän asettautuu hoidettavaan nähden, on merkitystä vuorovaikutuksen onnistumiseen.
Kosketusta voidaan käyttää läheisyyden luomiseen. Jokaisella ihmisellä on kuitenkin ympärillään henkilökohtainen tila, Feilin (1993) mukaan noin puoli metriä.
Tila on yksityinen ja saattaa olla vahvasti varjeltu, joten se on otettava huomioon vuorovaikutuksessa. Tähän tilaan muut ihmiset astuvat esimerkiksi kätellessä ja hoitajat tehdessään toimenpiteitä.
Rikkoessaan muistisairaan vanhuksen henkilökohtaisen tilan rajat, hoitavan henkilön on osattava olla rauhallinen ja tahdikas. Tärkeintä on luoda tilanteeseen luottamuksen ilmapiiri.
Jos haluat saada tiedon uusista julkaisuista sähköpostiisi, liity postituslistalle täältä.
Lisätietoa mm.
Feil, N. (1993). The Validation Breakthrough. Simple Techniques for Communicating with People with ”Alzheimer’s-Type Dementia”. New York, Pennsylvania USA: The Maple Press Company.
Jaakkola, J. (2023) Multimodaalisen vuorovaikutuksen rakentuminen moniammatillisessa ja sensitiivisessä keskustelussa – Näkökulmia ammattilaisten vuorovaikutuksesta. Pro gradu -tutkielma. Itä-Suomen yliopisto, Yhteiskuntatieteiden laitos.
Jensen, H. (2025). Vaikka sanat katoavat keho muistaa. Kinestetiikka 2/2025, 21–25.
Kallio, A. (2010). Kertojat, kuulijat, katseet. Keskusteluanalyyttinen tutkimus. Pro gradu -tutkielma. Tampereen yliopisto, Sosiaalitutkimuksen laitos, sosiaalipsykologia.
Kóbor-Laitinen, Z. (30.12.2024). Monimuotoisuus ja multimodaalisuus ihmisten kohtaamisissa. https://bit.ly/4oLqkws
Latvakoski, T. (2019). Kohti sujuvampaa kommunikaatiota. Multimodaaliset resurssit hoitajan ja puhehäiriöpotilaan välisessä vuorovaikutuksessa. Opinnäytetyö, Humanistinen ammattikorkeakoulu, viittomakielen ja tulkkauksen koulutus.
Pace, V., Treloar, A. & Scott, S. (2011). Dementia: From advanced disease to bereavement. Oxford: Oxford University Press.
Pironetti, I. (2019). Vuorovaikutuksen multimodaalinen rakentuminen kriisityössä – Yhteisymmärryksen ja vuorovaikutuksen sujuvuuden rakentaminen kriisivastaanotolla. Pro gradu -tutkielma. Itä-Suomen yliopisto, Yhteiskuntatieteiden laitos, sosiaalipsykologia.
Jos asia on mielestäsi tärkeä, jaa kirjoitus tästä:
