OIVALLUSTA ILMAN SANOJA

Muistisairasta vanhusta hoitaessa saa päivittäin todistaa sanattoman vuorovaikutuksen arvon. Se ei vain täydennä sanallista viestintää, vaan voi jopa korvata sen. Puhumattomuus ei ole vanhukselle menneisyyden tapahtumien käsittelyn, korjaavien kokemusten saamisen ja inventaarion teon este.

Validaatioterapian® lähtökohtana on muistisairaan maailma

Realiteeteissa pitäytyminen ei Feilin (1989, 1992, 1993) mukaan ole vanhuksen hyvinvoinnin mitta. Mielikuvat, joissa vanhus elää, ovat hänen sisäinen todellisuutensa ja henkilökohtainen näkemyksensä maailmasta. Validaatioterapiassa tätä näkemystä pidetään validina ja uskotaan, että kukaan ei voi pakottaa toista kohtaamaan todellisuutta vastoin tahtoaan.

Validaatiomenetelmän teoreettiset taustaoletukset perustuvat behavioristisen, analyyttisen ja humanistisen psykologian perusperiaatteisiin, erityisesti Erik H. Eriksonin psykososiaaliseen kehitysteoriaan (Feil 1989, 1992, 1993).

Validaatioterapian tavoitteita ovat – ja niitä voi edistää mm.

• Omanarvontunteen palauttaminen – muistisairas kohdataan ja häntä kohdellaan aina aikuisena ja arvokkaana ihmisenä.

• Stressin vähentäminen – huolehditaan, että vanhuksen ei tarvitse pelätä tai säikkyä, eikä vaadita häneltä sellaista, mihin hän ei enää kykene, esimerkiksi kertomaan ja keskustelemaan menneisyyden tapahtumista.

• Oman olemassaolon oikeutuksen tunteen saavuttaminen – vanhukselle pyritään osoittamaan, että hänen elämänsä on ollut ja on edelleen merkityksellinen.    

• Työskentely menneisyyden ratkaisemattomien konfliktien ratkaisemiseksi – vanhukselle sallitaan menneisyyden ratkaisemattomien kiistojen ja käsittelemättömien tapahtumien eläminen uudelleen ja tuetaan häntä siinä.

• Kemiallisen ja fyysisen sitomisen tarpeen väheneminen – estelyä ja rajoittamista vaativia tilanteita vältetään ymmärtämällä ja sallimalla muistisairauteen liittyviä ”oudompiakin” toimintatapoja

• Verbaalisen ja nonverbaalisen kommunikaation lisääminen – vanhuksen seurassa ollaan, hänelle puhutaan paljon ja häntä pysähdytään kuuntelemaan. Vuorovaikutussuhteen ylläpitämisen myötä saatu harjoitus ylläpitää vanhuksen kykyä ja halua kommunikoida muiden kanssa, sanoin tai sanoitta.

• Sairauden etenemisen ja kykyjen taantumisen estäminen sekä liikuntakyvyn ja fyysisen hyvinvoinnin lisääminen – vanhukselle tarjotaan monipuolisia mahdollisuuksia kykyjensä ylläpitämiseen, liikkumisesta kädentaitoihin.   

Validaatioterapian tavoitteet on mahdollista saavuttaa ilman tietoista sanallista käsittelyä ja loogista päättelyä.

Oivallusta tapahtuu tietoisuuden eri tasoilla

Feil mielsi psykoterapian kapea-alaisesti vain sanalliseksi työskentelyksi ja tietoiseksi oivaltamiseksi. Hänen uskonsa sen soveltuvuuteen vaikeasti muistisairaiden vanhusten hoitoon ei ollut erityisen vahva.

”Psykoterapian sanallistamiseen perustuvan perusluonteen vuoksi se ei sovi pidemmälle disorientoituneille potilaille, jotka eivät halua kehittää sisäistä näkemystään. -- Validaatio hyväksyy ihmisten käytöksen Resoluutiossa, eikä yritä muuttaa heidän selviytymiskeinojaan tarjoamalla heille insightia. -- Ajan tajun hämärtymisen- ja Toistuvien liikkeiden vaiheessa olevat potilaat eivät hyödy psykoterapiasta, koska ovat menettäneet kykynsä reflektoida. Lisäksi he eivät kykene kommunikoimaan sanallisesti.” (Feil 1993.)

Nykykäsitys psykoterapiasta on huomattavasti laaja-alaisempi ja niin määriteltynä validaatio soveltuu hyvin myös jo puhekykynsä menettäneiden muistisairaiden hoitoon. Shore (2008) väittää, että:

”Lähes yksinomainen keskittyminen tutkimaan kielellisiä ja kognitiivisia psykoterapeuttisia tapahtumia ei-verbaalisten ja affektiivisten tapahtumien kustannuksella on vakavalla tavalla rajoittanut ymmärtämystämme dyadisesta terapiaprosessista”.

Stern (2004) toteaa, että implisiittiset prosessit ovat aina mukana ihmisten välisissä kohtaamisissa ja että ”menneisyys vaikuttaa nykyhetkeen ja nykyisyys menneeseen.”

Shore (2008) ilmaisee tyytyväisyytensä siitä, että on alettu keskittyä suoraan nonverbaalisiin mekanismeihin, ”jotka ovat implisiittisen prosessin perustassa ja siis vahvasti psykoanalyyttisen kohtaamisen keskiössä”, ja tarkentaa ajatustaan nonverbaalisen viestinnän sisällöstä:

”Monet sosiaalisen vuorovaikutuksen ilmentymät ovat ei-verbaalisia ja koostuvat kasvojen ilmeiden hienovaraisista muutoksista, jotka määrittävät vuorovaikutuksen sisällön sävyn. Terapeutin ruumiin asennot ja liikkumisen tavat -- voivat myös ilmaista tunnetiloja, kuten kiistämistä, tukemista, huumoria ja pelkoa.

Äänen sävy ja voimakkuus, verbaalisen viestinnän tavat ja nopeus sekä katsekontakti sisältävät subliminaalisen viestinnän rakennusaineita sekä, muun ohella -- terapeutin käyttäytyminen auttaa turvallisen, parantavan ympäristön tiedostamattomassa luomisessa --. Ruumiilliset ilmaisut sisältävät tärkeitä viestejä, jotka määrittelevät potilaan ja terapeutin -- vuorovaikutuksen luonteen.”

Ulric (2010) kuvaa sanallisen kommunikaation rajallisuutta ja sanattoman viestinnän universaalisuutta.

”Terapiassa ja jokapäiväisessä elämässä voi jatkuvasti nähdä sanattoman viestinnän tai ennalta tuntemattoman kommunikaation arvon. Ne eivät vain täydennä sanallista viestintää, vaan voivat jopa korvata sen. Hiljaisuus pitää sisällään arkkityyppisen, puhetta edeltävän kommunikaation. Se peittää ja paljastaa merkityksiä, tarpeita, toiveita, pyrkimyksiä ja koko skaalan emotionaalisia tiloja”.

Hiljaisuutta ei pidä luulla psykologiseksi passiivisuudeksi, se on merkittävää kommunikaatiota (Urlic 2010).

Shore (2008) viittaa Knoblauchin (2005) väitteeseen, jonka mukaan analyyttinen tarkkaavuus suhteessa ruumiillisesti ilmaistuun kokemukseen on terapeuttisessa toiminnassa keskeistä. Hän kytkee sen yhteen Shawn (2004) päätelmän kanssa:

”Psykoterapia on sisäisesti ilmaistu prosessi. Jos psykoterapia on asiakkaan ja terapeutin intersubjektiivisen tilan tutkimusta, meidän on ammatissamme otettava ruumiilliset reaktiot paljon vakavammin kuin tähän asti sillä -- ruumis on ’ihmisen subjektiivisuuden perusta’.”

Jos haluat saada tiedon uusista julkaisuista sähköpostiisi, liity postituslistalle täältä.

Lisätietoa mm.

Feil, N. (1989). V/F Validation®. The Feil Method. How To Help Disoriented Old-Old. Cleveland, Ohio: Edward Feil Productions.

Feil, N. (1992). V/F Validation®. The Feil Method. How To Help Disoriented Old-Old. Cleveland, Ohio: Edward Feil Productions.

Feil, N. (1993). The Validation Breakthrough. Simple Technigues for Communicating with People with ”Alzheimer´s-Type Dementia”. Baltimore, Maryland: Health Professions Press.

Porkka, S-T. (2013). Ryhmäanalyyttinen näkökulma muistisairauden vuoksi disorientoituneen vanhuksen psykoterapiaan. Ryhmäanalyysi, erityistason (ET) koulutus.

Shore, A. N. (2008). Neuropsykoanalyyttinen näkökulma. Psykoterapia (2008), 27(1), 2-8.

Stern, D. N. (2004). The present moment: In psychotherapy and everyday life. NY, London: W. W. Norton & Company.

Ulric, I. (2010). The Phenomenon of Silence: A Group-Analytic Exploration of Meanings in Psychotherapy and in Everyday Life. Group Analysis 43(3), 337-353.

Jos asia on mielestäsi tärkeä, jaa kirjoitus tästä: