VIERASKYNÄ – Vuorovaikutuksen haasteita
Kesän kolmannen Vieraskynä-tekstin kirjoittaja on Tuija Uusitalo.
Validaatiokouluttaja, työnohjaaja, ratkaisukeskeinen lyhytterapeutti, Reteaming-valmentaja.
Ymmärrämmekö toisiamme?
Miten suhtaudut sellaiseen ihmiseen, jonka puhetta et ymmärrä? Oletko ihmeissäsi, miten pitäisi toimia vai ajatteletko, että yritetään vaikka käyttämällä elekieltä, vai oletko kiukkuinen, kun et ymmärrä häntä ja ohitat hänet? Oman kokemukseni mukaan uskon, että muistisairaat ihmiset eivät aina ymmärrä meidän puhetta. Puhumme liian nopeasti tai käytämme liian vaikeaselkoisia sanoja, tai puhumme liian kovaa/hiljaa.
Puhumme sellaisista asioista, jotka eivät kiinnosta muistisairaita. Jos he eivät ymmärrä mitä sanomme, emme voi myöskään odottaa, että he vastaisivat tai toimisivat niin kuin toivoisimme.
Tiedämme myös, että heillä on laaja-alaisia vaurioita aivoissa, joka tuo omat haasteensa vuorovaikutukseen.
Itseäni olen aina muistuttanut siitä, että muistisairaalla kestää huomattavasti pidemmän aikaa vastata minulle. En voi kiirehtiä ja minun on hyväksyttävä hiljaiset hetket keskusteluissa.
Lyhyesti sanottuna, meidän on puhuttava sellaista kieltä, mitä muistisairaat ihmiset ymmärtävät saadaksemme heihin yhteyden. Meidän on kuunneltava heitä ja meidän on annettava heidän vastata rauhassa, meidän on käytettävä selkokieltä ja oltava kiinnostuneita siitä, mistä he haluavat kertoa. Meidän on kysyttävä heiltä avoimia kysymyksiä, toistettava avainsanoja ja yhteenvetoja. Ennen kaikkea meidän tulee välittää heille arvostamista ja kunnioittamista.
Mielestäni ikävintä mitä voimme tehdä on se, että ohitamme hänen sanomansa asian ja alamme puhua omista asioistamme. Tällä viestitämme hänelle, että en arvosta sinua, sinun asiasi ei ole tärkeä.
Voisi kysyä, että miltä meistä tuntuu silloin, kun meitä (joilla ei muistisairautta ole) ei kuunnella? Silloin kun haluamme kertoa jotain todella tärkeää ja meitä ei oteta vakavasti, vaan meidät ohitetaan?
Tuttuus, arvostus ja kunnioitus
Silloin kun muistisairas ihminen ei pysty tuottamaan sellaista puhetta, jota ymmärtäisimme, meidän on käytettävä sellaisia keinoja, joilla voimme yrittää ymmärtää mitä hän tarvitsee. Toisinaan meitä voi auttaa se, että olemme saaneet tutustua häneen jo aiemmin, kun hän pystyi kertomaan itsestään. Ehkä tiedämme mitkä asiat ovat olleet hänelle tärkeitä, millaisia toiveita ja tottumuksia hänellä on. Ehkä läheiset ovat kertoneet hänestä.
Tärkeintä muistisairaiden ihmisten kohtaamisessa on kuitenkin aina se, että kohtaamme heidät aikuisina henkilöinä, arvostamme ja kunnioitamme heitä, huolimatta siitä missä vaiheessa muistisairautta he ovat.
Ehkä vaikein vaihe on sairauden loppuvaihe, jolloin muistisairas on jo vetäytynyt omaan maailmaansa. Hänellä on useammin silmät kiinni ja liikkeet ovat spastisia tai tahattomia. Aiemmin sanottiin, että ihminen on ns. sikiövaiheessa. Hän ei aina tunnista omia läheisiään. Hän tarvitsee kaikissa arjen toiminnoissa toisen ihmisen apua selviytyäkseen.
Vaikka muistisairas on tässä viimeisessä vaiheessa, se ei tarkoita, ettei hän kokisi ja tuntisi asioita. Oman kokemukseni mukaan juuri se, miten olemme läsnä tilanteissa ja miten hoidamme häntä, on varsin merkityksellistä.
Validoivassa vuorovaikutuksessa on muutamia keinoja, joiden on todettu sopivan juuri tähän vaiheeseen. Otan tähän omasta mielestäni ne tärkeimmät, ja joita itsekin olen käyttänyt.
Voimme käyttää kosketusta. Ehkä kosketamme häntä äidin alueelle, poskien ulkosyrjään. Kun kosketamme häntä viestimme, että olen tässä sinua varten, olet turvassa.
Kun hoidamme häntä, meillä on lempeät kädet, jotka eivät halua satuttaa häntä. Ne viestittävät välittämistä.
Musiikin on todettu olevan erittäin merkityksellistä ja tärkeää. Sen avulla voimme lisätä energiaa ja hyvää oloa. Sen avulla voimme myös lohduttaa.
Copyright Tuija Uusitalo
Jos haluat saada tiedon uusista julkaisuista sähköpostiisi, liity postituslistalle täältä
