TÄSSÄ JA NYT - SIELLÄ JA SILLOIN

Menneisyyden tapahtumien läpielämisen hetki ei ole muistisairaalle vanhukselle vain muistelua. Palattuaan menneeseen hän on ”siellä ja silloin”. Tapahtumien eläminen uudelleen ei ole mitenkään outoa, eikä oireellista, se on muistisairaan vanhuksen keino tehdä inventaario elämästään.

Käsitys ihmisen toiminnan motiivien pelkästä nykyhetkisyydestä ei saa tukea kehityspsykologiasta eikä muistitutkimuksesta. Ne ulottuvat menneisyyden eri tasoilta nykyhetken kautta tulevaisuuteen. (Ihanus 2019.)

Nuorempien ihmisten mielenkiinto keskittyy usein menneeseen tai tulevaan ja nykyhetki unohtuu. Muistisairaalla vanhuksella moniaikaisuuden tulevaisuusulottuvuus on sivuroolissa, ja hän keskittyy selviytymään nykyisyydestä tai käsittelemään menneisyyden tapahtumia.

Mistä moniaikaisuudessa on kysymys?        

Muistaminen on toimintaa, jossa jotkin piirteet ihmisen aikaisemmasta toiminnasta kertautuvat nyky-ympäristössä (Järvilehto 1994, sit. Raudaskoski 2001).

Menneisyyden tapahtumat vyöryvät muistisairaan vanhuksen mieleen varoittamatta ja jopa yllättävien ärsykkeiden laukaisemina. Ne imaisevat vanhuksen hetkeksi tapahtumiin ”siellä ja silloin”. 

Herra P. oli aikoinaan ollut vastuullisessa asemassa ja vastannut esimerkiksi isoista rahasummista. Eräänä päivänä hän alkoi ravistella osaston ulko-ovea ja vaati päästä lähtemään. Hoitaja kysyi mitä tapahtuu. ”Tuolla ne ryyppäävät niitä rahoja”, herra P. vastasi ja osoitti rappukäytävään. Yhtäkkiä hän lopetti oven ravistelun, kääntyi hoitajan puoleen ja kysyi: ”Missä se poika on?” Hämmästynyt hoitaja kysyi mikä poika ja sai vastaukseksi; ”No se oli juuri tässä”. Oli. Herra P:n poika oli ollut osastolla käymässä noin puoli tuntia aiemmin. ”Hän lähti jo” sanoi hoitaja tajuttuaan mistä oli kysymys – ja herra P. kääntyi jatkamaan oven ravistelua.

Vanhuksen äkilliset palaamiset nykyhetkeen voivat yllättää ja niihin on hyvä varautua. Keskustelun on edettävä vanhuksen ehdoilla ja hoitajan on vain seurattava häntä asiasta ja ajasta toiseen.

Muistisairas vanhus tekee inventaariota ”tässä ja nyt” sekä ”siellä ja silloin”  

Ihmiset kantavat tietoisesti tai tiedostamattaan mukanaan monenlaisia menneisyyden taakkoja: häpeää, katkeruutta, surua, vihaa… Niihin on lopulta palattava.

• Jokaisen ihmisen on tehtävä elämästään inventaario ja punnittava kokemuksia ja ratkaisuja, tehtyjä tai tekemättömiä.

Olisi viisasta kohdata menneisyyden muistot ja niiden nostamat tunteet vähitellen, aina kun käsittelyä vaativasta kokemuksesta on kulunut sen verran aikaa, että siihen pystyy palaamaan. Yksin tai toisen ihmisen tuella.

Rouva F. kertoi, että hän jäi yksinhuoltajaksi, kun perheessä oli vastasyntynyt ja kaksivuotias lapsi. Yksin jäätyään hänellä ei ollut muuta mahdollisuutta kuin jaksaa. Kun nuorempi lapsista oli muutaman vuoden ikäinen, rouva vei lapset viikonlopuksi hoitoon ex-anopille. Rouva irrotti puhelimen töpselin seinästä, väänsi ovikellon irti, veti verhot eteen ja asettautui sohvalle itkemään. Vuosikymmeniä myöhemmin hän kertoi hoitajalle, että: ”Ei se valmiiksi tullut, mutta oli hyvä alku.”   

Ihmiset ovat psyko-fyysis-emotionaalis-sosiaalisia olentoja ja tunteet ovat olennainen osa kokonaisuutta. Niitä ei kannata vähätellä ja ohittaa, sillä torjuttu tunne ei häviä. Ennen pitkää ihmisellä on oltava halua, kykyä ja uskallusta pysähtyä ja katsoa kokemaansa.

Vanhainkodin johtaja meni hakemaan ”Iidaa” virkistystilaisuuteen. Iida makasi kyljellään sängyssä ja sanoi, että hän ei nyt ehdi. Perusteluksi hän sanoi, että: ”Mun tarttee muistella sisartani.” ”No sitten sinä et ehdi”, vastasi johtaja ja painoi huoneen oven kiinni. 

Muistinsa säilyttänyt vanhus tekee inventaarion arkisten tapahtumien lomassa ja tietää mitä tekee. Muistisairaan vanhuksen kyky suunnitella ja toteuttaa menneisyyden haasteiden kohtaaminen harkiten ja maltillisesti on rajallinen. 

Tapa, jolla vanhus reagoi palattuaan menneeseen, riippuu hänen henkilökohtaisista ominaisuuksistaan. Toinen voi kohdata vaikeatkin asiat tyynenä, mutta toisen ne saavat suunniltaan. Paluu menneisyyteen on joka tapauksessa tarpeellinen ja siihen pitää suhtautua vanhuksen senhetkisenä totuutena, ymmärryksellä ja kunnioittaen. 

Rouva L. lähti hoitokodista ja nuori hoitaja kiirehti perään. Hän tavoitti vanhuksen kadunkulmassa ja tiedusteli mihin tämä on menossa. Vanhus alkoi kiihtyneenä kertoa olevansa myöhässä töistä “eikä siitä kunnian kukko laula”.

Muistisairaalta vanhukselta tunteiden purkaminen ei aina onnistu rakentavasti. Sosiaaliset säännöt ovat jo saattaneet menettää merkityksensä ja käyttäytyminen muuttua pidäkkeettömäksi. Ympäristö ihmisten voi olla vaikea hyväksyä vanhuksen tunnepitoista ja joskus jopa äärimmäisyyksiin menevää käytöstä.

Vanhus kaatoi ruokasalin pöytiä ja tuoleja, eivätkä hoitajat saaneet häntä rauhoittumaan. Tapahtuman osaton toisesta solusta nähnyt hoitaja kiirehti paikalle ja kysyi vanhukselta mitä nyt tapahtuu. Vanhus katsoi paikalle tullutta hoitajaa ja huokaisi: ”Hyvä kun sää tulit.” Hoitajan kysyessä, tunteeko vanhus hänet, kuului vastaus: ”Joo, sää olet mun serkku.” Hoitaja ei oikaissut vanhuksen väärää mielikuvaa, vaan kysyi uudestaan, mitä täällä tapahtuu. Vanhus tunsi olevansa ”serkkunsa” kanssa turvassa ja alkoi kertoa, miten vihollinen hyökkäsi.

Vanhuksen reagointiin on osattava suhtautua oikein. Rajun käytöksen vahingot pitää estää tai minimoida, mutta sitä ei saa leimata tahalliseksi, vääräksi tai sopimattomaksi. Vanhus tarvitsee keinon asioiden kohtaamiseen ja käsittelyyn, ja avukseen myötätuntoisen ja turvalliset puitteet varmistavan tukijan.

• Vanhus kokee, että hänet otetaan todesta, kun hänen kertomaansa ei yritetä muuttaa tai selittää.

Kun hoitaja kuulee, näkee ja ottaa vastaan vanhuksen kertomuksen kunnioittavalla ja myötätuntoisella tavalla, hän todistaa sitä, mitä vanhus on kantanut sisällään. Vanhukselle syntyy kokemus lohdutetuksi ja nähdyksi tulemisesta. (Vrt. Berger 2017.)

• Arkkiatri Risto Pelkosen mukaan ihmisen ymmärtämiseksi ”älyn rinnalle tarvitaan myötätuntoa, tiedon rinnalle tunteita ja järjen kumppaniksi moraalia”.

Shafigullina (2025) kirjoittaa tunnustavasta hoivasta ja toteaa, että se on ”kokonaisvaltainen työote, jossa asiakas kohdataan ainutlaatuisena yksilönä hänen omista tarpeistaan ja lähtökohdistaan käsin”. Vanhuksen hätää on kuunneltava, mutta sitä aiheuttavia asioita ei tarvitse eikä aina voi ”ratkaista”.

Toisen henkilön, tai edes omia kokemuksia ei voi käsitellä tyhjentävästi tai valmiiksi. Niiden täydellinen ymmärtäminen on harhakuvitelma – mikä ei kuitenkaan tee turhaksi kokemusten, halujen, muistojen ja tarinoiden ymmärtämisyrityksiä. Niiden myötä muuttuvat sekä ihmisen kokemustietoisuus että neuraaliset prosessit. (Ihanus 2019.)

Kohtaamalla ja käsittelemällä menneisyyden haastavia asioita, ihminen voi vähitellen saada kevennettyä tunnetaakkaansa ja päästä mahdollisesti kokemaan “seesteisen” vanhuuden ja pääsemään askeleen verran lähemmäksi tavoiteltua eheyttä. 

Auta muistisairasta kulkemaan tunteiden läpi            

Menneisyyden keskeneräiset asiat vaativat ratkaisua nykyisyydessä, ja nykyisyydessä ihminen voi arvioida historiaansa uudelleen. Menneisyyden kohtaaminen vaatii toisen ihmisen läsnä- ja suhteessaoloa, myötätuntoa ja tunnustusta. (Ihanus 2019.)

Ensimmäinen askel menneisyyden tapahtumien käsittelyssä on tunnistaa ja kohdata ne. Se voi olla vaikeaa ja kivuliasta, mutta välttämätöntä jotta läpielämisprosessi onnistuu. Itse tapahtumat eivät aina ole pahin tuskan aiheuttaja, vaan tunteet, joita ne ovat herättäneet. Ei riitä, että tapahtumia muistelee ja ajattelee, tunteet pitää käydä läpi tuntemalla niiden aiheuttama pelko, viha, suru, häpeä, pettymys...  

Muuten hillitty herra E. alkoi eräänä päivänä huutaa apua. Hoitajien kiirehdittyä paikalle, hän osoitti eri kohtia kehossaan ja valitti, että tuohon ja tuohon osui. Herra E:n osoittamissa kohdissa oli arpia.

Pintaan pyrkivät menneisyyden mielikuvat voivat ilmetä ahdistuksena, masennuksena tai erilaisina fyysisinä oireina. Joskus ne tulevat uniin tai ilmestyvät kun ihminen stressaantuu. Ne voivat myös antaa merkkejä itsestään vasta silloin, kun ihmisellä on jokin turvallinen ihmissuhde, johon hän voi tukeutua. (Kalland, sit. Puoskari 2024.)

Rouva V. istui alastomana sängyn laidalla ja tuijotti kauhuissaan ulos ikkunasta. Hoitaja katsoi häntä silmiin yhtä kauhistuneen näköisenä ja kysyi mitä tapahtui. Rouva vastasi: ”Täytyy mennä veteen”. Hoitaja toisti; ”Mennä veteen?” ”Joo”, sanoi rouva, ”lapsi on vedessä.” ”Lapsi vedessä!” hoitaja parahti. Silloin rouvan kauhistunut ilme raukesi, hän katsoi hoitajaa silmiin ja sanoi: ”Ei tartte enää, kiitos.”

Transferenssisuhde toiseen ihmiseen voi tuoda menneisyyden henkilöt ja tapahtumat lähelle, ja vuorovaikutus turvallisuuden tunnetta herättävän ihmisen kanssa voi muuttua merkitykselliseksi kohtaamiseksi. Transferenssi on merkki nykyhetken aktiivisesta pyrkimyksestä jäsentää aiempia kokemuksia toistamalla ”siellä ja silloin” syntyneitä mielikuvia ja fantasioita ihmissuhteista ja tapahtumista. (Ihanus 2019.)

Menneisyydestä kumpuavien muistikuvien ja tunteiden käsittely voi viedä aikaa, tai tapahtua nopeastikin, ja yhden asian käsittelyn päätyttyä on usein seuraava jo odottamassa. Menneisyydestä ei myöskään pääse koskaan täysin eroon. Sen hyvien ja huonojen puolien kanssa voi kuitenkin päästä sinuiksi ja käsittelemällä häiritseviä mielikuvia saavuttaa jopa mielenrauha.

• Läpielämistä saattavat auttaa myös toiminnalliset menetelmät ja musiikki. Ne voivat toimia sekä läpielämisen laukaisijoina että tunteiden purkamisen apuna.

Ihmisen tunteet ovat subjektiivisia ja hänelle itselleen aina tosia. Muistisairaan vanhuksen kanssa muistellessa tärkeintä onkin, että hänen kanssaan ei kilpailla siitä kuka muistaa oikein. Tärkeää on se, mitä hän kokemuksistaan ajattelee ja miltä ne hänestä tuntuvat.

Nostalgian voima     

Nostalgia on menneisyyden kaipuun ja lämpimien muistojen sekoitus. Se on enemmän kuin tunne ja toimii merkittävänä psykologisena resurssina, joka tukee hyvinvointia, vahvistaa yhteenkuuluvuuden tunnetta ja auttaa käsittelemään elämän haasteita. (Sedikides & Wildschut 2018.) Nostalgiassa yhdistyvät ilon ja haikeuden elementit.

• Hyvien asioiden eläminen uudelleen voi lisätä oman elämän merkityksellisyyden kokemusta.

Psykologiassa nostalgiaa pidetään positiivisena ja hyödyllisenä tunteena. Se liittyy usein merkityksellisiin henkilökohtaisiin kokemuksiin, tuo merkitystä elämään ja antaa uskoa myös tulevaisuuteen. Nostalgia lievittää stressiä, vähentää tylsyyttä ja lisää energisyyttä. Se vahvistaa ihmissuhteita tukemalla yhteenkuuluvuuden tunnetta ja lisäämällä empaattisuutta. (Sedikides & Wildschut 2018.)  

Rouva K. heräsi aamulla kankeana ja venytteli itseään. Hän kertoi, että hartiat ovat aivan jumissa, koska on juuri kuorinut ämpärillisen perunoita. ”Niin paljon!” ihmetteli hoitaja. ”Talkoomiesten soppa-aineiksi”, tarkensi rouva ja kertoi olleensa kylän paras muonittaja. Aamutoimetkin sujuivat jouhevasti hyvillä mielin jutustelevan rouvan kanssa.

Moni vanhus kokee, että muistelemalla ja kertomalla menneisyyden tapahtumista voi tavallaan jakaa perintöä. Suurin osa vanhuksista kertookin mielellään omasta elämästään ja muistelee hetkiä, jolloin on ollut onnellinen, onnistunut tai ihastunut.

Nostalgia ei vain yhdistä ihmisiä menneisyyteen, vaan antaa myös voimaa nykyhetkeen (Sedikides & Wildschut 2018).

Jos haluat saada tiedon uusista julkaisuista sähköpostiisi, liity postituslistalle täältä.

Lisätietoa mm.                  

Berger, M. (2017). ”Mitä tapahtui – se tapahtui” – todistaminen ratkaisevana tekijänä sodan vammoista paranemisen prosessissa [suomentaja A. Kauranen]. Ryhmäanalyysiyhdistyksen Jäsenlehti 1/2017, 5–14.

Ihanus, J. (2019), Tässä ja nyt : aukea (Pääkirjoitus), Psykoterapia Vsk 38, Nro 2, 101–102.

Kurkela, K. (2025). Nykyhetkestä, Psykoterapia 1/2025, 65–68.

Puoskari, B. (2014) Ovela muistisi voi kirjoittaa menneisyytesi uusiksi – mitä oikeastaan tapahtui? https://yle.fi/a/3-7258915

Raudaskoski, S. (2001). Mieli ei löydy aivoista. Systeemisen ja diskursiivisen psykologian teorioiden tarkastelua. Tampereen yliopisto, Sosiologian ja sosiaalipsykologien laitos. Pro gradu -tutkielma.

Sedikides, C. & Wildschut, T. (2018). Finding Meaning in Nostalgia. Review of General Psychology 2018, Vol. 22, No. 1, 48–61.

Shafigullina, S. (2025). Tunnustamisen filosofia ikäihmisten kotihoidossa: Kohti tunnustavaa hoitofilosofiaa. Opinnäytetyö. Satakunnan ammattikorkeakoulu, AMK vanhustyö.

Jos asia on mielestäsi tärkeä, jaa kirjoitus tästä: