KOHTELIAISUUS ON TAITOLAJI

Ihmiset odottavat asemansa, ikänsä ja tilanteensa mukaista käytöstä, kohtelua ja kohtaamista. Ajassa ennakoimattomasti liikkuvan muistisairaan vanhuksen vaihtelevat odotukset koettelevat hoitajan tilannetajua ja kykyä vastata niihin.

• Kohteliaisuus on ”toimintaa, joka pohjautuu siihen, miten vuorovaikutuksen toinen osapuoli odottaa itseään kohdeltavan” (Larjavaara 2007).

Muistisairasta hoitavan henkilön on osattava siirtyä joustavasti yhdestä kohteliaisuuden lajista toiseen. Hänen on myös ymmärrettävä, että kohteliaisuus sisältää teot, kielelliset valinnat, sanattoman ilmaisun, käytöstavat ja ihmisen koko käyttäytymisen.

Kohteliaisuus on käsitteenä monimerkityksinen. Larjavaaran (2007) mukaan sillä voidaan tarkoittaa tilanteen vaatimaa tarkoituksenmukaista käyttäytymistä, käyttäytymisen ulkoisia piirteitä tai kohteliaisuutta henkilön ominaisuutena.

Kohteliaisuuden lajit

Arkinen hyvä käytös on muistisairaan vanhuksen kohtaamisessa perustaso ja ehdoton minimi. Sen lisäksi tarvitaan vanhuksen odotusten mukaisia spesifimpiä lähestymistapoja.

Larjavaaran (1999) kuvaamia kohteliaisuuden lajeja muistisairaan hoitoon sovellettuna:

• Peruskohteliaisuus syntyy hoitavan henkilön reaktiona siihen, että vanhus odottaa hoitajalta jonkinasteista sosiaalista huomaamista ja hyväksyntää. Siihen tarvitaan esimerkiksi hoitajan avoin katse, kääntyminen vanhuksen puoleen, hymy tai ystävällinen sana.

• Statuskohteliaisuuteen liittyy vanhuksen ja hoitajan välinen etäisyys, jossa toinen on statukseltaan ylempi ja toinen alempi. Sen oleellisen sisällön muodostaa ylemmän, eli vanhuksen kunnioittaminen.

• Reviirikohteliaisuus on vanhuksen koskemattomuuden ja yksityisyyden kunnioittamista, liian suoruuden tai utelun välttämistä, pidättyvyyttä, hienotunteisuutta ja välimatkan varjelua niin puheessa kuin muussa ilmaisussa. Hoitajan on osattava toimia muodollisen kohteliaasti.

• Kumppanikohteliaisuuteen kuuluu veljellinen tai sisarellinen tuttavallisuus. Vanhusta voi puhutella kuin tuttua niin, että ikä, asema tai muu arvo ei määritä suhdetta.

• Pitämiskohteliaisuus on vastaus jokaisessa ihmisessä vaikuttavaan tarpeeseen olla pidetty, positiivisen tunteen kohde tai ainakin vapaa epämukavasta ja turvattomasta epätietoisuuden tilasta. Pitämistä ilmaistaan muun muassa hymyllä.

Brownin ja Levinsonin (2002) kohteliaisuusteorian mukaan kohteliaisuudella pyritään vastaamaan toisen ihmisen kahdenlaisiin tarpeisiin. Myötätunnon, hyväksytyksi tulemisen ja yhteenkuuluvuuden tarpeisiin vastataan läheisyydellä. Toimintavapauden, yksityisyyden ja itsemääräämisoikeuden tarpeisiin tahdikkaalla etäisyydellä.

Hoitavan henkilön on tärkeää tarkkailla omia tekojaan ja sanojaan sekä niiden vaikutusta vanhukseen. Se mitä ei huomaa, tiedä tai ymmärrä, vie mennessään ja voi aiheuttaa epämukavuutta tai jopa vahinkoa vanhukselle.  

• Olipa kyseessä teko tai kielellinen viesti, tärkeintä on, että muistisairaan vanhuksen ei tarvitse pelätä, säikkyä tai olla varuillaan hoitajan mahdollisen piiloagendan vuoksi.

Muistisairasta vanhusta hoitavan henkilön on hyvä muistaa myös Sokrateen lause: ”Parempi olla kohtelias kuin olla oikeassa.” Sokrates uskoi, että tärkeämpää on kunnioitus toista ihmistä kohtaan.

Kohteliaisuus tekoina

Kohteliaisuus on sidoksissa kulttuuriin, yhteisöön ja aikaan, ja ihmisten odotukset toisiltaan vaihtelevat myös ikäryhmien välillä.

Erilaisiin vuorovaikutustilanteisiin kuuluu erilaisia kohteliaisuusodotuksia. Jokin teko tai ilmaus voi olla sopiva yhdessä tilanteessa mutta outo, epäsopiva tai epäkohtelias toisessa.

Aikuinen mies saattaa tarvita pienen hetken turvallisuutta ja läheisyyttä tavalla, joka on hänelle menneisyydestä tutuin. On kohteliasta suoda se hänelle kyseenalaistamatta ja ihmettelemättä.

Herra H. sai vaimonsa hämmentymään painamalla päänsä tämän rinnalle ja pyytämällä: ”Äiti, silitä mun tukkaa.”

Vanhuksen odotukset vaihtelevat myös voinnin ja jaksamisen mukaan. Esimerkiksi hyvin nukutun yön jälkeen vanhuksen käytökseen voi ilmestyä muistisairauden aikaisempien vaiheiden ominaispiirteitä. Neiti V:llä se ilmeni sairauden alkuaikojen varautuneisuutena ja läheisyyden välttelynä.   

Hoitaja herätti neiti V:n aamupalalle ja halasi häntä, koska tiesi neidin olevan itse kova halailija. Neiti V. antoi hoitajalle kuitenkin kiukkuisen korvatillikan.

Arjessa kohteliaisuus näkyy hyvinä käytöstapoina ja tahdikkuutena. Muistisairaan vanhuksen merkityksettömiltä ja hieman isommiltakin virheiltä suljetaan silmät. Viisainta on, että nolojen tilanteiden silminnäkijät ymmärtävät olla sopivasti sokeita ja kuuroja.  

Neiti S. söi lounaan haarukalla ja veitsellä ja mulkoili potilastovereitaan, jotka eivät enää osanneet. Syötyään hän nousi pöydästä, meni vessaan, otti telineestä paperisen käsipyyhkeen, kastoi sen wc-pöntössä – ja pyyhki sillä suunsa.

Koputatko oveen, kun menet vanhuksen huoneeseen? Entä pidätkö kunnia-asiana huolehtia, että vanhuksen asu, hiukset ja kynnet ovat moitteettomassa kunnossa?

Kohteliaisuus sanoissa ja puheessa

Kohteliaisuuden käsitteellä tarkoitetaan myös kielellisiä ilmaisuja, puhuttelutapaa ja kohteliaisuuksien esittämistä. Suppeasti ymmärrettynä etikettisääntöjä ja kohteliaisuusfraaseja.

Tarjoillessaan vanhuksille ruokaa tai juomaa, iäkäs hoitaja rouva O. muisti aina sanoa jokaiselle vanhukselle ”ole hyvä” tai ”hyvää ruokahalua”. Hän tervehti jokaista erikseen ja hymyili usein. Rouva O. oli vanhusten keskuudessa erittäin pidetty hoitaja.  

Puhe on sosiaalista toimintaa ja jatkuvaa valintojen tekemistä. Sillä on tarkoitus ja tavoitteet. Hoitotyössä on tärkeää ymmärtää olosuhteita ja erilaisia tilanteita ja hallita niihin kuuluva kohtelias puhetyyli.

Kielelliset kohteliaisuuden ilmaisut liittyvät yleensä tervehtimiseen, kiittämiseen ja anteeksipyyntöön, mutta myös kehotuksiin, pyyntöihin ja kysymyksiin.

• Erityisesti kehotukset paljastavat herkästi niiden esittäjän ja vastaanottajan keskinäiset valtasuhteet.

Kommunikointi muistisairaan vanhuksen kanssa painottuu aikaa myöden yhä enemmän sanattomaan vuorovaikutukseen. Sanoilla on kuitenkin koko ihmisen elämän ajan iso merkitys.

Myös pidemmälle edennyttä muistisairautta potevan vanhuksen sisällä asuu ihminen, jolla on vielä valtavasti osaamista, ymmärrystä – ja sanoja. Niiden ilmaiseminen voi olla hänelle vaikeaa, mutta otollisissa olosuhteissa mahdollista.

Rouva M. oli jo menettänyt kasvojensa ilmeiden hallinnan ja pystyi kävelemään vain kahden hoitajan taluttamana. Hän imeskeli sormiaan ja kykeni lausumaan vain kaksi sanaa, jonka jälkeen puhe muuttui yhden tavun toistamiseksi.

Aamupesun jälkeen kuivatellessa rouva M. sanoi hoitajalle, sormella tossupinoa osoittaen: ”Tuosta jos ottais, ei tarvis avojaloin kulkea.”

Vanhus, jonka oletetaan jo menettäneen puhekykynsä, ymmärtää puhetta ja voi yllättää.

Rouva G. ei enää puhunut ja omaisten vierailujen aikana hän keskittyi ”tupsuttelemaan” kaikkea pientä, esimerkiksi nyppimään kuivia lehtiä kukistaan. Omaiset kuitenkin kertoilivat hänelle omasta ja lastensa elämästä, muun muassa siitä, että ”Reetta” lähtee Amerikkaan vaihto-oppilaaksi.

Kului kuukausia ja erään vierailun aikana rouva G. yllätti omaiset kysymällä, joko Reetta oli palannut sieltä Amerikasta.

Muistisairaalla vanhuksella on usein myös hyvä huumorintaju ja siihen on kohteliasta osallistua. Yhteinen tahatonkin leikinlasku voi olla vanhukselle päivän piristys.

Hoitaja sai aivan vahingossa herra K:n ilahtumaan kysyessään tältä: ”Mentäiskö sänkyyn?”

Muistisairas vanhus saattaa itsekin vitsailla.

Vanhainkodissa kuntoutusjaksolla ollut herra Kuivanen pysäytti käytävällä vastaan tulleen hoitajan. Hän naurahti, osoitti kastunutta paitaansa ja totesi, että: ”Herra Kuivanen on nyt herra Märkänen.” 

Muistisairas vanhus ymmärtää erityisesti äänenpainoja ja sen, jos hänen ylitseen epäkohteliaasti puhutaan.

Sekin on hyvä muistaa, että sisäiseen maailmaansa vetäydyttyäänkin muistisairas vanhus tunnistaa hoitajat äänestä ja sen sävystä. Vanhus rentoutuu kuullessaan itseään lempeästi hoivanneen työntekijän puhuvan.

Kohteliaat puhuttelumuodot

Erilaisten puhuttelumuotojen käyttäminen vaatii hoitajalta viitseliäisyyttä. Hänen on otettava selvää mitä puhuttelutapaa kukin vanhus odottaa.

Hoitavan henkilön on lisäksi ymmärrettävä, että on aina toimittava tilanteen ehdoilla. Esimerkiksi rouvittelu on lopetettava, jos vanhus ei sitä tunnista, ja tyydyttävä pelkkään teitittelyyn.

Vanhus ei aina tunnistanut puhuttelumuotoa rouva “Mäkinen” ja vastasi kipakasti olevansa neiti “Nieminen”.  

Puhuttelumuotoina herra, rouva tai neiti alkavat menettää suosiotaan. Mennyttä alkavat olla myös etunimen ja kolmannen persoonan käyttö: ”mitä Maijalle kuuluu?” Samoin miesten puhutteleminen sukunimellä: ”Nieminen, tulkaas tänne”.

Tyypillinen kohteliaisuuskeino suomalaisessa kulttuurissa on Larjavaaran (1999) mukaan persoonailmaisun epäsuoruus. Se tarkoittaa, että puhuttelua ei kohdisteta suoraan kuulijalle: ”Minne sitä ollaan menossa?”

• Teitittely on väistymässä sinuttelun tieltä, mutta se on yhä tärkeä osa status- ja reviirikohteliaisuutta, johon nykyiset vanhukset ovat tottuneet.

Teitittely on hidasta, kankeaa ja ennen kaikkea vaikeaa, koska sitä ei enää opeteta perheissä tai koulussa. Se ei enää tahdo kaikilta onnistua, eivätkä kaikki vanhukset sitä halua.

80-vuotias rouva kertoi mielipiteensä teitittelystä. Hän oli asioinut kaupan lihatiskillä ja ilahtunut suuresti, kun nuori myyjäpoika ojensi pakkaamansa kinkunsiivut ja kysyi nätisti: ”Mitä muuta sulle sais olla?”

Kaunis puhuttelu on oivallinen tilaisuus täyttää vanhuksen odotukset ja tukea hänen itsetuntoaan. Puhuttelumuodon tarkoituksena ei Isosävin (2023) mukaan ole vain osoittaa, kenelle puhe on suunnattu, vaan ilmaista myös sosiaalisia merkityksiä ja suhteita puhujien välillä.  

Vanhus odotti saavansa arvostavaa kohtelua. Hänelle oli tärkeää, että häntä teititeltiin ja käytettiin puhuttelumuotoa insinööri ”Nieminen”.

Vanhusta puhuteltaessa päällimmäisen vaikutelman luovat hoitajan äänenpainot ja -sävy. Pahimmillaan jopa tittelin käyttö saattaa saada ironisen tai piikittelevän sävyn. Toisaalta, jos hoitaja on tilanteeseen nähden liian kohtelias, hänen käytöksensä voidaan tulkita epämukavaksi imarteluksi.

• Puhuttelumuoto voi olla ratkaiseva, sillä yksinkertaisiin sanoihin sisältyy paljon merkityksiä: etäisyyttä, läheisyyttä, kunnioitusta, kumppanuutta, pahimmillaan jopa halveksuntaa (Maamies 1999).

Muistisairas vanhus on todella herkkä huomaamaan ylenkatseen tai välinpitämättömyyden, onneksi myös aidon kiinnostuksen, kunnioituksen ja ystävällisyyden.

• ”Hyvän kielen, kuten ylipäänsä hyvän käytöksen yksi olennainen tekijä on kyky sopeuttaa toimintansa tilanteeseen.” (Maamies 1999.)

Tervehdykset

Tervehdyksistä ja hyvästelyistä on Korhosen (1996) mukaan tullut lähes automaattisia toimintoja ja ”yhteisöllisen kontaktin minimimuotoja”. Niihin liittyy sosiaalisia ja emotionaalisia tarkoituksia, kuten statuksen, tuttavallisuuden ja mielihyvän osoittamista.

• Tervehdyksen tarkoituksena on toisen ihmisen huomion herättäminen, hänen epävarmuutensa tai levottomuutensa poistaminen sekä statuksen osoittaminen (Korhonen 1996).

Muistisairaan vanhuksen tervehtiminen useaan kertaan päivässä on pieni vaiva, samoin se, että panostaa siihen aina annoksen kunnioitusta ja ystävällisyyttä. Hyvästelyt ovat tapaamisten päättämisiä ja niistä kiittämistä. Hyvästelyjäkään ei kannata säästellä.

Epäkohteliaisuus

Kohteliaisuuden kokemus riippuu suuresti kuulijasta. Jos hän ei pidä kuulemaansa kohteliaana, puhuja ei ole kohtelias, vaikka siihen aidosti pyrkisikin. Sama koskee kohteliaaksi tarkoitettuja tekoja ja käyttäytymistä.

Useimmiten epäkohteliaisuuden kokemus syntyy peruskohteliaisuuden laiminlyömisestä: yliolkaisuudesta, huomiotta jättämisestä tai ohittamisesta.

• Ihminen, joka ei kuuntele tai joka ohittaa odotukset, käyttäytyy epäkohteliaasti. (Larjavaara 1999.)

Kohteliaisuuteen ei juuri kiinnitetä huomiota, mutta epäkohteliaisuus huomataan aina. Sitä eivät koskaan arvioi pelkästään vuorovaikutustilanteen osallistujat vaan myös katsojat, esimerkiksi työtoverit tai vanhuksen omaiset.

Usein tunne epäkohteliaisuudesta syntyy puhujan käyttäytymisestä ja kielenkäytöstä, joka on tilanteeseen sopimaton. Kuulija tuntee, että hänelle tärkeitä arvoja ei kunnioiteta, ja loukkaantuu. (Maamies 1999.)

Kohteliaisuuden kokemus riippuu myös siitä, kuinka yhteneväinen puhujan ja kuulijan kulttuurinen tausta on. Siihen vaikuttaa suuresti esimerkiksi hoitajan ja hoidettavan ikäero sekä se, että hoidettavan aikoinaan oppima ja muistisairauden myötä esiin pyrkivä käsitys kohteliaisuudesta eroaa hoitajan oppimasta.  

Yhtä tärkeäksi on ymmärrettävä hoitotyön ja hoitopaikan kulttuuri, joka sanelee hyvän käyttäytymisen ehdot. Ne puolestaan ohjaavat hoidettavien kohtelun ja kohtaamisen laatua.

• Kohteliaisuus on yhteisöllisesti opittua, rationaalista ja tavoitteellista toimintaa, joka kaikessa hoitotyössä pitäisi kiistatta olla hoidettavan hyvä.

Kohteliaisuuden vaikutuksen katsotaan perustuvan siihen, että täyttämällä yhteisön kohteliaisuusstandardit yhteisön jäsenet näyttävät sitoutumisensa yhteisöön.

Standardit opitaan yhteisöön sosiaalistumisen myötä ja kohteliaana voidaan pitää esimerkiksi sitä puhetapaa, jota yhteisön jäsenet tavallisesti käyttävät kyseisessä tilanteessa.

• Yhteisöihin voi toisinaan muodostua myös tapoja, jotka eivät täytä yleisiä hyvän kohteliaisuuden tai muistisairaan hyvän kohtelun ja kohtaamisen kriteerejä.

Vakiintuneita tapoja on hyvä aina välillä arvioida ja keskustella niistä rehellisesti esimerkiksi työnohjauksessa tai koulutuksessa. Tavoitteena kannattaa pitää, että niistä voidaan keskustella myös työyksikön arjessa.

Osaston 603 henkilökunta päätti, että vanhukselle ja vanhuksesta on puhuttava aina niin, että ei ole mitään väliä kuka selän takana sattuu seisomaan.

Muistisairasta vanhusta myös kohdeltiin aina aikuisena. Sovittiin, että hoitajat ”vahtivat” toinen toisensa äänensävyä ja huomauttavat kollegalle, mikäli tämän ääni muuttuu ”oudoksi” vanhukselle puhuessa.

Onnistumisen avain on tuttuus

Tuttuus on korvaamattoman tärkeää muistisairaan hoidossa. Sen tavoittelu vaatii vaivannäköä, mutta on oleellinen osa hoitajan ammattitaitoa.

Aito kiinnostus hoidettavaa kohtaan luo hyvän pohjan vanhukseen tutustumiselle. Henkilöstön pysyvyys puolestaan auttaa vanhusta tutustumaan hoitajiin.

• Tuttuus auttaa hoitajaa oppimaan, huomaamaan ja ymmärtämään vanhuksen mielenliikkeitä. Se auttaa havaitsemaan myös spesifit kohteliaisuusodotukset.

Larjavaaran (1999) mukaan mitä vieraampia vuorovaikutuksen osapuolet ovat, sitä vahvemmin korostuu kohteliaisuuden ulkoinen puoli emotionaalisen ilmaisun sijaan.

Hän jatkaa kuitenkin todeten, että: ”Kaikille kohteliaisuuden muodoille on yhteistä se, että pienin lisin ja panostuksin mikä tahansa kohteliaisuuden muoto voi saada vieraskontaktissakin vahvaa positiivista emotionaalista sisältöä.”

Jos haluat saada tiedon uusista julkaisuista sähköpostiisi, liity postituslistalle täältä.

Lisätietoa mm.

Brown, P. & Levinson, S. C. (2002, 4. ed.) Politeness: Some universals in language usage. Studies in international sociolinguistics. Cambridge: Cambridge University Press.

Isosävi, J. (2023). Miten tutkia kohteliaisuutta? : käsityksiä suomalaisesta ja ranskalaisesta kohteliaisuudesta. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura

Korhonen, T. (1996). Tervehdys ja hyvästely. Helsinki: Suomen Antropologinen Seura.

Larjavaara, M. (1999). Kieli, kohteliaisuus ja puhuttelu. Kielikello 2/1999

Larjavaara, M. (2007). Pragmasemantiikka. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura.

Maamies, S. (1999). Kieli ja käytöstavat. https://bit.ly/42IlS9R

Jos asia on mielestäsi tärkeä, jaa kirjoitus tästä: