MUISTISAIRAAN VANHUKSEN EPÄLUULOISUUS
Epäluulo on tasapainottelua toisen ihmisen luotettavuuden ja omien epäilyjen välillä. Alttius epäluuloisuuteen voi kummuta jo lapsuuden kokemuksista ja siihen vaikuttavat myös myöhemmin elämän varrella kertyneet kokemukset, persoonallisuus, elämäntilanne ja terveydentila.
Hoitajan on viisasta tutustua ainakin tavallisimpiin epäluulon aiheuttajiin ja välttää muistisairaan vanhuksen epäluuloisuuden nimeämistä tai ”diagnosointia”. Nimeäminen voi leimata, vääristää suhdetta hoidettavaan ja olla myös väärä.
Epäluulo ei ole sama kuin harhaluulo
Epäluulo on epäilyä, epävarmuutta tai varuillaanoloa. Se on tervettä ja viisasta silloin, kun ei ole varma toisen ihmisen aikeista ja tarkoituksesta.
Terve epäluuloisuus on luonnollinen ja ihmistä suojaava mekanismi, joka auttaa arvioimaan riskejä.
Epäluuloisuutta aiheuttavat useimmiten aivan tavalliset arkiset ja vanhenemiseen liittyvät asiat. Niitä kannattaa välillä pysähtyä miettimään, välttää ”oireilun” turha medikalisoiminen ja luottaa siihen, että epäluulon aiheuttajille voi yleensä tehdä jotain.
Epäluuloisuus eroaa harhaluuloisuudesta siten, että epäluuloinen ihminen voi muuttaa mieltään, kun hän saa selityksen asialle tai todisteita siitä, että epäily on aiheeton. Hänellä säilyy todellisuudentaju ja epäluulo kohdistuu ainakin teoriassa mahdolliseen riskiin. (Rovasalo 2024.) Epäluuloisuus voi olla myös luonteenpiirre (Martine & muut 2020.)
Korostunut epäluuloisuus
Korostunut epäluuloisuus on huomattavaa varautuneisuutta ja laaja-alaista epäluuloa, joka hankaloittaa ihmisen sosiaalisia suhteita. Sen voi aiheuttaa joko epäluuloinen persoonallisuus tai persoonallisuuden muutos.
Epäluuloinen persoonallisuus on jo lapsuudessa tai viimeistään nuorella aikuisiällä alkanut mielenterveyden häiriö. Persoonallisuushäiriölle tyypillinen jäykkyys ja joustamattomuus saattaa lieventyä iän myötä.
Persoonallisuuden muutokset ovat aikuisiällä tapahtuvia käyttäytymisen muutoksia, joita voi tapahtua pitkittyneen stressin, psykiatrisen sairauden, aivovamman tai muun sairauden seurauksena.
Harhaluulo
Harhaluulo on vastaansanomattoman vahva uskomus, eikä siitä kärsivä ihminen pysty näkemään uskomuksensa mahdottomuutta, vaikka se osoitettaisiin hänelle.
Harhaluulo on oire mielenterveyden häiriöstä.
Harhaluulojen taustalla on usein ahdistava tai pelottava kokemus, jolle ihminen etsii selitystä ja josta muodostuu vähitellen aiheeton, mutta vakaa uskomus. Harhaluulot voivat syntyä tilanteissa, jotka tuovat mieleen lapsuudessa tai sen jälkeen koetut traumaattiset ja tietoisuudesta torjutut tilanteet. (Rovasalo 2024.)
Ikääntyneiden harhaluuloisuushäiriö on harvinainen. Sen esiintyvyys on noin 0,5 %.
Myös psyykkisesti terve vanhus saattaa voimakkaassa stressitilanteessa kokea asioita poikkeavalla tavailla tai käyttäytyä itselleen epätyypillisesti.
Pelko kasvojen menettämisestä
Muistisairas vanhus pyrkii kaikin keinoin säilyttämään arvokkuutensa. Hänen voi olla täysin mahdotonta hyväksyä omia virheitään ja esimerkiksi ”talteen” laitettujen tavaroiden häviämiselle on löydyttävä joku muu syyllinen.
Neiti U. syytti hoitajaa siitä, että tämä oli varastanut hänen alusvaatteitaan. Hoitaja ymmärsi, mistä oli kysymys ja ryhtyi kyselemään. Oliko niin tapahtunut aiemminkin, mitä oli viety ja oliko vanhus saanut vaatteensa takaisin? Muutaman lauseen jälkeen vanhus lähti vaeltelemaan ja asia oli siltä osin käsitelty.
Epäilyksen puuskat ovat usein lyhytkestoisia ja menevät ohi arvostavalla ja vanhuksen huoleen eläytyvällä validoivalla lähestymistavalla. Muistisairaan nöyryytys vain pahenee, ja tuleva yhteistyö vaikeutuu, jos hänelle tarjoilee totuuksia tai väittää vastaan.
Aistien heikkeneminen
Harha-aistimukset eroavat harhaluuloista siten, että harhaluulo ilmenee ajattelun ja uskomusten tasolla, kun taas harha-aistimuksessa mukana on harhainen aistielämys. Jos henkilö uskoo (perusteettomasti), että häntä tarkkaillaan, kyseessä on harhaluulo. Jos hän myös näkee (perusteettomasti) tarkkailevia ihmisiä, kyseessä on aistiharha. (Rovasalo 2024).
Näkökyvyn tai kuulon heikkeneminen altistaa harha-aistimuksille ja hankaloittaa aistitun tulkintaa. Kumpikin ”oire” on tuttu meille muillekin; hämärässä tai hälinässä on helppo tehdä nähdystä tai kuullusta väärä tulkinta.
Neiti A. katseli verhojen suojasta ulos pimenevään puistoon ja vinkkasi myös hoitajan katsomaan ”pensaan alla piileskelevää ihmistä”.
Epäluotettavat aistit voivat pitää vanhusta varuillaan väsymykseen asti ja aiheuttaa pelkoa. Aistimukset voivat olla epämääräisiä, mutta vanhuksen tulkinta niille on usein hyvin suoraviivainen ja varma.
Yöhoitaja käveli vanhainkodin käytävällä ja näki silmäkulmastaan isojen saappaiden vilahtavan rappukäytävän yläpäässä ja katoavan seuraavaan kerrokseen. Hoitaja kiirehti saappaiden perään ja löysi yläkerrasta palomiehen täysissä tamineissa. Yläkerran asukas oli soittanut palokunnan, kun oli nähnyt huoneensa ovipielessä liekkejä. Liekit osoittautuivat huoneen yövaloksi ja vanhuksen huoli oli turha.
Heikentyneen näköaistin aiheuttamat havaintojen vääristymät tai esimerkiksi heijastavat pinnat, vilkkuvat valot ja tv-ruudusta katsova henkilö voivat ruokkia vanhuksen epäluuloja.
Rouva P:n olo kahvipöydässä alkoi käydä tukalaksi. Hoitaja meni kysymään, mikä hätä rouvalla oli ja sai vastaukseksi hätääntyneen kuiskauksen. Rouvaa hermostutti kahvilan toisella laidalla istuvan henkilön vilkuilu. Milloin tahansa hän kurkkasi, tuo vieras nainen katsoi häntä. Kyseessä oli rouvan oma peilikuva.
Vanhuksella voi olla myös vaikeuksia kuulla tai ymmärtää kuulemaansa. Hän voi kuulla väärin, ei hahmota mistä suunnasta ääni tulee tai ei pysty hahmottamaan liian nopeaa puhetta, murresanoja tai nuoren hoitajan sanastoa. Ellei ongelmaa huomata ja puututa asiaan, seurauksena voi olla vanhuksen epäluulo ja vetäytyminen vuorovaikutuksesta.
Muistisairaan havaitsemisvaikeudet johtuvat käytännöllisesti katsoen aina elimellisestä, ei psyykkisestä syystä.
Vieras paikka ja vieraat ihmiset
Epäedullisissa olosuhteissa tai huonona hetkenä tuttukin ihminen voi vaikuttaa vanhuksen mielestä vieraalta ja epäluotettavalta. Toinen ihminen voi myös muistuttaa menneisyyden henkilöä, joka ei ollut luottamuksen arvoinen, teki väärin tai oli vaarallinen.
Tunteensiirron kohteeksi tai symbolihenkilön rooliin joutunut henkilö voi herättää vanhuksessa hyvin vahvoja tunteita, eikä niiden vastaanottaminen ole aina helppoa.
Rouva H. vihasi erästä hoitajaa ja pyrki käymään tähän käsiksi. Selitykseksi rouva H. sanoi, että: ”Tuo vie mun Heikkini.”
Muistisairaan vanhuksen sosiaalinen ympäristö voi olla yksinäisyyden ja pitkästymisen lähde. Myös heikentynyt kyky hahmottaa ajan kulumista voi aiheuttaa vanhukselle aiheettoman, mutta musertavan epäilyn siitä, että hänet on hylätty.
Rouva N. kaipasi omaisiaan heti näiden lähdettyä osastolta: ”Kukaan ei tule käymään. Kukaan ei rakasta minua.”
Melkein mikä tahansa voi yksinäisen, masentuneen tai ärtyneen vanhuksen mielestä tuntua epäilyttävältä, tahalliselta tai kiusanteolta.
Hoitopaikkaan muutto ja muuttaminen siellä huoneesta toiseen tai osastolta toiselle ovat aina rasitus muistisairaalle. Ne altistavat hänet eksymiselle ja avun tarpeelle. Hoitopaikka voi myös olla meluisa, stressaava ja vailla mahdollisuutta vetäytyä omaan rauhaan. Vanhus voi jäädä miettimään kuka ja miksi rankaisee häntä näin.
Varautuneisuus
Varautuneisuus on yksi Martinin ja muiden (2020) mainitsemista temperamenttipiirteestä.
Varautuneisuudelle on ominaista pidättyväinen ja varovainen asenne ja käytös. Se ilmenee usein vaiteliaisuutena, tarkkailuna tai jännityksenä uusissa sosiaalisissa tilanteissa ja saattaa antaa vaikutelman epäluuloisuudesta.
Hoitaja M. tarjoili aamiaista ja jutteli ruokasalin päytäseurueen kanssa saunomisesta. Hän kyseli rouvien kokemuksia ja mielipiteitä. Aiheen saattelemana seurue siirtyi vähitellen saunakamariin...
Varautuneelle vanhukselle on annettava aikaa sopeutua ja mahdollisuus uusien asioiden ennakointiin. Hän saattaa tarvita aikaa myös palautumiseen.
Varautunut vanhus voi jäädä muiden, vähemmän varautuneiden hoidettavien varjoon ja myös häntä on muistettava huomioida. Varautuneisuus vähenee usein tutustumisen myötä ja hoitajien tuella on suuri merkitys siinä, sopeutuuko varautunut muistisairas hoitopaikan sosiaaliseen ympäristöön ja tunteeko hän olonsa siellä turvalliseksi.
Pelko ja ahdistus
Kyky tuntea kohtuullista pelkoa ja ahdistusta on terve ja ihmiselle tarpeellinen ominaisuus, joka varoittaa uhkaavista tilanteista.
Voimien ja toimintakyvyn heikkeneminen voivat aiheuttaa vanhukselle kokemuksen avuttomuudesta. Se puolestaan voi aiheuttaa pelkoa, ahdistusta ja voimakkaan turvattomuuden tunteen.
Turvattomuuden tunne on merkki epäilystä, että voi jäädä ilman apua sitä tarvitessaan.
Epäluulon taustalla on usein pelottava tai ahdistava todellinen kokemus, joka aktivoituu menneisyydestä kumpuavan mielikuvan tai nykyhetkessä tunnistettavan kuvitteellisen uhan vuoksi.
Herra M. kuuli TET-harjoitteluun tulleiden nuorten puhuvan keskenään venäjää. Hän hätääntyi ja pyrki ulos osaston ikkunasta.
Rovasalon ja Eerolan (2026) mukaan ahdistus johtuu joskus yhdestä asiasta, joskus monen tekijän yhteisvaikutuksesta. Se voi johtua elämäntilanteesta, ulkoisista tekijöistä tai sisäisistä ristiriidoista.
Paras lääke epäluuloisuuteen on turvallisuuden tunne
Muistisairasta vanhusta hoitavan henkilön on ymmärrettävä, että kaikkia epäluuloisuuden taustalla olevia seikkoja yhdistää turvattomuuden tunne. Se tekee vanhuksen olon epämukavaksi ja saa hänet jatkuvasti epäilemään ja varmistelemaan omaa tilannettaan.
Turvallisuuden tunteen tukeminen ja vahvistaminen on muistisairaan vanhuksen hoidon kulmakivi. Se rakentuu läsnäolosta, tuttuudesta, aktiivisesta huomioimisesta, kauniista käytöksestä ja arvokkaasta kohtaamisesta.
Vanhustenhoidolle tyypillinen runsas perushoito, kuten pesut, pukeminen, syöttäminen jne. antavat hoitajille päivän mittaan useita mahdollisuuksia viettää vanhuksen kanssa aikaa, tutustua ja kohdella häntä arvostavasti.
Hoitajan on hyödynnettävä jokainen tilaisuus tukea turvallisuuden tunnetta tarjoamalla vanhukselle kahdenkeskinen hetki ja osoittamalla, että tämä on tärkeä.
Muistisairas vanhus ei vaadi eikä tarvitse paljon. Lyhyet intensiiviset kohtaamisen hetket ovat usein maksimi, jonka vanhus jaksaa keskittyä ja jotka ovat myös ”jo vaikuttava annos”. Niitä hetkiä on aina mahdollista sisällyttää muistisairaan perushoitoon.
Erittäin hyvä keino on myös auttaa omaisia ja läheisiä tuntemaan olonsa tervetulleeksi ja viihtymään hoitopaikassa. Vierailujen väliin jää joka tapauksessa aina runsaasti väliaikoja, jolloin vanhuksen turvallisuuden tunteen tukeminen on hoitavien henkilöiden vastuulla.
Epäluulo ei aina ole ”vain epäluuloisuutta”
Ajoittainen epäluuloisuus on yleistä muistisairailla vanhuksilla, mutta vanhuksen kertomaa ei koskaan kannata leimata kuvitelmaksi ennen kuin asia on varmistettu.
On selvitettävä, onko kyseessä vain epäluuloisuus vai onko vanhus esimerkiksi hyväksikäytön tai uhkailun kohteena.
Muistisairas vanhus murehti postiluukusta asuntoon tiputettuja uhkaavia viestejä. Niitä vanhuksella ei kuitenkaan ollut näyttää, koska kertoi laittaneensa ne roskiin. Kodinhoitaja seurasi vaivihkaa vanhuksen roska-astian sisältöä ja lopulta sieltä löytyi uhkausviesti. Sen oli kirjoittanut samassa rapussa asuva nuori mies.
Vanhus saattaa kärsiä myös psykoottisista oireista ja hänen todellisuudentajunsa voi ajoittain pettää. Mikäli harhaluuloisuuteen liittyy esimerkiksi myrkytysharhaluuloja ja syömättömyyttä, vanhus tarvitsee lääkärin hoitoa ja lääkitystä.
Myös psyykkisesti sairaat vanhukset voivat hyötyä validoinnista
1980-luvun lopulla realiteettiterapia oli jo osoittautunut riittämättömäksi menetelmäksi pidemmälle edennyttä muistisairautta potevien vanhusten hoidossa. Aloimme opetella Feilin (1989, 1993) validaatiomenetelmää ja kehitimme siitä kevennetyn, osastomme vanhuksille paremmin sopivan version.
Hoidimme kaikkia osaston potilaita diagnoosiin katsomatta samoin periaattein ja totesimme, että myös psyykkisesti sairaat vanhukset hyötyvät siitä.
Rouva H. pelkäsi tulevansa myrkytetyksi. Hän ei uskaltanut syödä ja laihtui kohtuuttomasti. Uhka oli aiheeton, mutta tunne validi eli totta ja siihen uskottiin. Pelkoa pyrittiin vähentämään esimerkiksi niin, että maitopurkit ja viilit avattiin aina hänen nähtensä ja banaaneistakin hän sai itse valita, vaikka koko kasan alimman. Rouva H. oppi vähitellen luottamaan oman osastonsa henkilökuntaan ja sai muotonsa mukavasti pyöristymään.
Se ei ollut Feilin validaatioterapian kannalta aivan oikeaoppista ja keskustelimme havainnostamme hänen kanssaan. Feil totesi, että ei itse ole soveltanut menetelmäänsä psyykkisesti sairaisiin vanhuksiin ja saatoimme hyvinkin olla oikeassa. Niinpä jatkoimme.
Neiti P:n jokailtainen pyyntö hoitajille oli: ”Tuo mun petiin”. Hän pelkäsi, että sängyssä on käärmeitä. Neiti P. saatettiin huoneeseen ja nostettiin peittoa, jotta hän pääsi itse kömpimään sänkyyn. Hän ojensi jalkansa ensin aivan sängyn jalkopäähän asti ja ilmeisesti varmisti, että peiton alla ei ole mitään ylimääräistä. Sitten hän veti jalat koukkuun ja kellahti kyljelleen. Sen jälkeen hänet peiteltiin ja annettiin taputuksella höystetty hyvänyöntoivotus.
Emme uskoneet käärmeisiin, mutta uskoimme, että neiti P. pelkää. Kun hänet saateltiin iltaisin nukkumaan, unta piisasi aamuun asti. Jos rituaali jäi väliin, hän nousi illan ja yön mittaan kymmeniä kertoja ja pyysi hoitajia saattamaan.
Etsimme selityksiä psyykkisesti sairaiden vanhusten kanssa saavutetuille hoitotuloksille ja löysimme muun muassa Bingswangerin daseinanalyseksi nimeämän psykoottisten potilaiden hoitomuodon. Siinä ”kaikkea potilaan sanomaa kuunnellaan niin kuin se olisi täyttä totta. Sanoihin ei kiinnitetä huomiota, vaan tunteeseen, josta potilas kertoo”.
Saatuamme ”oikeutuksen” toiminnallemme päätimme pitää siitä kiinni ja sovelsimme jatkossakin validoivaa lähestymistapaa kaikkiin osaston vanhuksiin. (Porkka & muut 1993, Porkka 1995a, Porkka 1995b.)
Jos haluat saada tiedon uusista julkaisuista sähköpostiisi, liity postituslistalle täältä.
Lisätietoa mm.
Feil, N. (1989). V/F Validation®. The Feil Method. How To Help Disoriented Old-Old. Cleve land, Ohio: Edward Feil Productions.
Feil, N. (1993). The Validation Breaktrough. Simple Thechniques for Communicating with People with ”Alzheimer’s-Type Dementia”. York, Pennsylvania USA: The Maple Press Company.
Martin, R. P., Lease, A. M. & Slobodskaya, H. R. (2020). Temperament and Children. Profiles of Individual Differences. USA, NY: Springer.
Porkka, S-T. (1995a) Psykiatrisen vanhushoidon kehittämisprojekti. Validoiva lähestymistapa vanhusten hoidossa. Julkaisussa Psykiatrisen erikoissairaanhoidon laatu Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirissä. Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirin psykiatrian laatutyöryhmän raportti 1995.
Porkka, S-T. (1995b). 603, Validoiva ilmapiiri -käsitteen määrittely. Varsinais-Suomen sairaanhoitopiiri, Salon osavastuualue, psykiatrian tulosyksikkö. Hoitotyön kehittämissarja 1995.
Porkka, S-T., Suomi, L. H. & Suomi, L. M. (1993). Validoiva ilmapiiri. Varsinais-Suomen sairaanhoitopiiri, Salon osavastuualue, psykiatrian tulosyksikkö. Hoitotyön kehittämissarja. Helsinki: Vanhustyön keskusliitto.
Rovasalo, A. (24.8.2024.). Harhaluulo (deluusio). Lääkärikirja Duodecim. https://bit.ly/4tLC84u
Rovasalo, A. & Eerola, H. (4.2.2026). Ahdistus. Lääkärikirja Duodecim. https://bit.ly/4t91NEa
Jos asia on mielestäsi tärkeä, jaa kirjoitus tästä:
