OMAISET HENKILÖSTÖN TASAVEROISINA KUMPPANEINA

HALIKON SAIRAALAN OSASTOLLA 603 1990-LUVUN ALUSSA

Ote e-kirjasta: Porkka, S-T. (2024) Muistisairaan osaava kohtaaminen (s. 61–67). Löydät kirjan TÄÄLTÄ

• Terapeuttinen allianssi

• Yhteistyö omaisten kanssa

o   Perehdytys

o   Hoitosuunnitelma

o   Omaiskirjeet ja omaisraportit

o   Omahoitaja – yhdyshenkilö

o   Omaistenryhmät

o   Kirjallinen materiaali, koulutus, kehittämistyö ja tutkimustoiminta

o   Organisatorinen esteettömyys

o   Omaisten panos osaston toimintaan oli merkittävä

• Haasteiden edessä

Asiantuntijuus hoitotyössä on osaamisen lisäksi asettautumista hoidettavan käyttöön ja kykyä vastata hänen tarpeisiinsa. Se ei ole pysyvä ominaisuus, vaan se on ansaittava jokaisessa kohtaamisessa uudelleen. Pidimme erityisen tärkeänä asettautumista myös omaisten käyttöön, koska sairaalaan joutuneen vanhuksen omaiset saattoivat aluksi olla jopa kriisityön tarpeessa.

Terapeuttinen allianssi

Terapeuttisella allianssilla tarkoitettiin osastolla 603 työntekijöiden ja omaisten liittoutumista muistisairaan auttamiseksi ja hänen olonsa helpottamiseksi. Henkilökunnan aitous, empatia, ymmärrys, ystävällisyys ja henkilökohtainen kunnioittava suhtautuminen sekä vanhuksiin että omaisiin paransivat hoitosuhdetta ja hoitotuloksia. Allianssiin vaikutti jokaisen työntekijän henkilökohtainen suhde jokaiseen asiakkaaseen ja omaiseen jokaisessa ainutkertaisessa tilanteessa.

Allianssilla on ratkaiseva vaikutus hoidon onnistumiseen, eikä mikään hoitomenetelmä toimi kunnolla ilman sitä. Me-henki on allianssia vastaava ilmiö yhteisöissä ja sen on todettu parantavan hoidon tulosta.

Laitoshoidossa allianssia vastaavia käsitteitä ovat asiakaslähtöisyys ja yhteistoiminnallisuus, jota on pidetty vuorovaikutushierarkian kehittyneimpänä muotona. Henkilökunnan tehtävänä oli tukea ja ylläpitää yhteisön validoivaa ilmapiiriä, jossa keskeistä oli keskinäinen kommunikaatio (vrt. Bhurruth 2008). Validoiva ja hyvä ilmapiiri syntyy siitä, että kaikki työntekijät osallistuvat suhdeverkoston luomiseen ja ovat tietoisia sen kriteereistä.

Onnistuneen allianssin tuloksista hyötyivät vanhusten ja omaisten lisäksi myös osaston työntekijät. Hyväksyvä, hoivaava ja arvokkuutta vaaliva ilmapiiri tarjoaa kaikille yhteisön jäsenille korjaavien kokemusten lisäksi mahdollisuuden tutustua omaan elämäntarinaansa ja muokata sitä.  

Yhteistyö omaisten kanssa

Yhteistyö omaisten kanssa on tärkeää paitsi vanhuksen ja omaisten hyvinvoinnin myös henkilökunnan jaksamisen kannalta. Yhdessä omaisten kanssa vanhukselle voidaan luoda hoitoympäristö, jossa kaikki ponnistelevat vanhuksen hyväksi ilman turhia, voimavaroja kuluttavia ja vältettävissä olevia ristiriitoja. Aktiivinen omaistyö tarkoittaa toimimista ennakoivasti omaisia tukien. Ongelmien syntymistä ei odoteta, vaan pyritään ehkäisemään ne ennakolta.

Osastolla 603 lähdettiin siitä, että vanhuksen ja omaisten vuosikymmeniä kestänyt ihmissuhde on erityisen vaalimisen kohteena. Omaistyön malli kuvattiin mahdollisimman yksinkertaisesti ja kiteytettiin ajatukseen, että joutuessaan antamaan vanhuksensa laitokseen vieraiden hoidettavaksi, omaiset pelkäävät menettävänsä vaikutusmahdollisuuden vanhuksen elämään.

Aktiivisella omaistyöllä pyrittiin antamaan omaisille aito ja perusteltu kokemus vaikuttamismahdollisuuden säilymisestä. (Porkka 1993; 1995.)

Osastolla katsottiin, että vaikuttamismahdollisuus vanhuksen hoidon ja osaston toiminnan suhteen edellyttää, että

• omaisille annetaan mahdollisimman paljon tietoa ja heille taataan mahdollisuus esittää myös omia näkemyksiään.

• Lisäksi edellytettiin, että osastolla tuetaan omaisen kykyä ja mahdollisuuksia tarkkailla ja arvioida vanhuksen saaman hoidon laatua.

• Kolmantena vaikuttamismahdollisuuden edellytyksenä oli, että omaisille annetaan monipuoliset mahdollisuudet osallistua vanhuksen hoidon suunnitteluun ja toteutukseen sekä osaston kehittämiseen ja sen toimintaan. (Porkka 1993.)

Perehdytys

Omaisille tarjottiin henkilökohtainen, systemaattinen ja melko laaja perehdytys osaston toimintaan. Tavoitteena oli heti hoitosuhteen alusta antaa heille kuva olosuhteista, joissa hoito tapahtuu ja hoidon sisällöstä. Perehdytyksen tarkoituksena oli antaa omaisille myös käsitys mahdollisuudesta halutessaan osallistua vanhuksen hoitoon ja osastoyhteisön toimintaan.

Omaisten ja henkilökunnan yhtenevä käsitys osaston arjesta edellytti omaisille osallistumisen ja kokemuksen kautta syntyvää mielikuvaa osaston toiminnasta ja omasta osuudestaan siinä. Myös omaisia perehdyttävät hoitajat saivat omakohtaiseen kokemukseen perustuvan kuvan roolistaan omaisten yhteistyökumppaneina.

Perehdytyksellä pyrittiin antamaan omaisille kuva mahdollisuuksistaan, mutta jättämään heidän päätettäväkseen se, mihin he haluavat osallistua. Perehdytyskansio palveli perehdytyksessä annetun tiedon myöhempää tarkistamis- ja kertausmahdollisuutta.

Hoitosuunnitelma

Omaiset osallistuivat aktiivisina toimijoina hoitosuunnitelman tekoon. He antoivat tietoa vanhuksen elämästä, tottumuksista ja toiveista, mikäli vanhus ei itse pystynyt. Hoitosuunnitelmaa tehtäessä omaisilla oli mahdollisuus kysyä asioita, saada perusteluja suunnitelluille hoitolinjoille ja ilmaista mielipiteensä niistä. Omaiset nähtiin vanhuksen elämänkaaren asiantuntijoina siinä määrin kuin yleensä on mahdollista olettaa perehtyneisyyttä toisen ihmisen elämään.

Omaiskirjeet ja omaisraportit

Omaisten tiedonsaantia pyrittiin lisäämään myös lähettämällä muutaman kerran vuodessa omaiskirje kaikkien vanhusten omaisille. Kirjeessä kerrottiin osaston yleiset kuulumiset ja lisättiin erikseen vanhuksen henkilökohtaiset kuulumiset tiettyjen erikseen sovittujen lähiomaisten kirjeisiin. Runsaalla tiedottamisella pyrittiin välttämään fraaseihin perustuva viestintä ja vuorovaikutus. Tiedottamisella uskottiin voitavan välttää myös väärinkäsityksiä tai epäilyjä asioiden salaamisesta.

Hoitojakson kuluessa omaisille pyrittiin takaamaan tiedonsaanti vanhuksen voinnista myös vierailujen yhteydessä annettavan omaisraportin avulla. Omaisille annettiin raportti vanhuksen voinnista lähes samaan tapaan kuin vapaapäiviltä työhön palaavalle hoitajalle.

Omahoitaja – yhdyshenkilö

Vanhukselle nimetty omahoitaja toimi omaisten yhdyshenkilönä ja tarvittaessa myös henkilökohtaisena ”tukihenkilönä”. Omaiset nähtiin, paitsi vanhuksen hoitoa tukevina yhteistyökumppaneina, myös mahdollisesti itse tukea tarvitsevina. Heidän hyvinvointinsa nähtiin itsetarkoituksena ja pyrittiin olemaan herkkiä havaitsemaan omaisten tuen tarve varsinkin hoidon alkuvaiheessa ja vanhuksen sairauden edetessä havaittavasti. Yksilöllinen lähestymistapa myös omaisiin oli tärkeä, koska heidän kokemistavoissaan ja tunteiden ilmaisussaan saattoi olla suuriakin eroja.

Omaistenryhmät

Osastolla toimi omaistenryhmiä, jotka kokoontuivat noin kerran kuussa. Ryhmissä keskusteltiin alustusten pohjalta, suunniteltiin osaston toimintaa, virkistystilaisuuksia yms. Omaistenryhmissä tehdyistä suunnitelmista ja päätöksistä tehtiin muistiot, jotta ryhmäläiset, jotka eivät olleet ehtineet mukaan, pysyisivät ajan tasalla. Omaistenryhmän aloitteesta osastolla oli mm. kummiluokka läheisessä ala-asteen koulussa. Oppilaat kävivät vierailulla ja esiintymässä aluksi opettajan kanssa ja vähitellen jopa ryhmänä ilman opettajaa. 

Omaistenryhmien tärkein tavoite oli kuitenkin toimia omaisille tukea antavana ryhmänä ja tunteiden purkupaikkana. Vaikka omahoitaja, kuten myös muu henkilöstö, olivat aina omaisten käytettävissä, todettiin omaisten muodostamalla ryhmällä ja sen mahdollistamalla vertaistuella olevan aivan erityistä merkitystä.

”Naapurin rouvat sanoivat, että ’niin se vaan tuli teidänkin ’Paavo’ hulluksi vanhoilla päivillään ja joutui sinne Märyyn. Ja nyt te sanotte, että hän ei ole hullu, eikä niistä naapureista tarvi välittää. Kiitos kaikille!” – Vanhuksen vaimo omaistenryhmässä.

Ryhmiin liittyminen oli täysin vapaaehtoista ja ryhmäläisillä oli mahdollisuus itse valita sitoutumisensa ja osallistumisensa aste. Ainoastaan ryhmän luottamuksellisuus oli kaikkia velvoittava asia.

Kirjallinen materiaali, koulutus, kehittämistyö ja tutkimustoiminta

Omaisille jaettiin kirjallista materiaalia hyvästä vanhustyöstä, esimerkiksi artikkeleita ja muuta materiaalia. He voivat johtavan ylilääkärin luvalla osallistua maksutta sairaalan järjestämiin yleisluentoihin ja heillä oli itseoikeutetusti mahdollisuus olla mukana kaikessa osastolla tehdyssä kehittämistyössä ja tutkimuksissa.

”Luin artikkelisi ja olen ’kouluttanut’ hyvällä menestyksellä myös sisaruksiani. Kiitos!” – Palaute muistisairaan vanhuksen pojalta.

Tavoitteena oli antaa omaisille kykyä arvioida vanhuksensa saaman hoidon laatua. Tärkeää oli myös se, että omainen saamansa tiedon avulla voi paremmin ymmärtää vanhusta, vanhuksen sairautta ja hoitoa sekä itseään ja tunteitaan.

Omaisille pyrittiin antamaan myös uskallusta, kykyjä ja välineitä ylläpitää vuorovaikutussuhdetta vanhukseen hänen muistisairaudestaan huolimatta. Tavoitteena oli, että vuosikymmeniä jatkuneet ihmissuhteet eivät kariutuisi omaisen tietojen, taitojen tai uskalluksen puutteeseen.

Organisatorinen esteettömyys

Organisatorinen esteettömyys pyrittiin takaamaan sillä, että omaisilla oli mahdollisuus vierailla osastolla milloin halusivat, he voivat viipyä parhaaksi katsomansa ajan, osallistua kaikkiin osaston tapahtumiin ja retkiin, soittaa milloin vain ja keskustella kenen henkilökunnan jäsenen kanssa halusivat.

Tarkoituksena oli antaa omaisille mahdollisuus tarkkailla vanhuksen saaman hoidon laatua ja osaston toimintaa. Osallistumalla osaston arkeen ja juhlaan, omaiset voivat muodostaa kokemukseen perustuvan kokonaiskuvan osaston toiminnasta. 

Henkilökunta sanoitti vanhuksen hyvälle hoidolle, ja itselleen, erittäin tärkeän, ehdottoman ja yhdessä vaalittavan kriteerin: vanhukselle ja vanhuksesta on aina puhuttava niin, että se kestää päivänvalon – olipa puhujan selän takana kuka tahansa.

Omaisten panos osaston toimintaan oli merkittävä

Osastolla juhlittiin omaistenpäivät, vanhusten viikot, joulut ja juhannukset.  Omaiset osallistuivat erilaisiin tilaisuuksiin jopa niin runsaslukuisesti, että tilaisuuksia koko osaston väelle voitiin järjestää vain yhden hoitajan työpanoksella. Omaiset osallistuivat aktiivisesti myös henkilökunnan organisoimaan varainhankintaan.

Henkilökunnan jäsenet puolestaan mm. avustivat vanhuksen kotilomia toimimalla saattajana. Osastolla oli mahdollisuus järjestää vanhuksen merkkipäiviä ja kutsua sinne vieraita. Erään päivänsankarin pyynnöstä osastolle hankittiin jalalliset lasit, jotka ”kilisee kans”. 

Omaisten antamien palautteiden perusteella he tunsivat olevansa henkilökunnan tasaveroisia ja kuulluksi tulleita yhteistyökumppaneita. Yhteistyön he katsoivat antaneen heille mahdollisuuden ja validoiva lähestymistapa keinot tehdä vielä laitosolosuhteissakin jotain merkittävää vanhuksensa hyväksi. He kokivat olevansa edelleen myös tärkeä osa vanhuksen elämää. Heidän henkilökunnalta saamansa aktiivinen tuki antoi heille kokemuksen jakamisesta, tuesta ja ymmärretyksi tulemisesta. (Leppäaho & muut 1996.)

Yhteisen hoitotavoitteen ja keinojen hahmottamisen myötä saimme omaisista asialle omistautuneita ja arvokkaita yhteistyökumppaneita. Yhteistyö omaisten kanssa toi myös merkittävän lisän osaston kykyyn vastata vanhusten tarpeisiin.

Haasteiden edessä

Muistisairaiden vanhusten hoitoyhteisössä jo lähtökohtaisesti vallitseva luova kaaos näyttäisi suosivan menneisyyden kokemusten aktivoitumista. Myös vanhusten huomattava pidäkkeettömyys tuo yhteisön elämään tapahtumia ja dramatiikkaa.

Omaisten on sopeuduttava vanhuksen luovuttamiseen hoitohenkilökunnan huomaan, muistisairauden mukanaan tuomiin kohtaamisen haasteisiin, sairauden etenemiseen ja vanhuksen lähestyvään kuolemaan.

Vaikeasti muistisairaiden vanhusten validointi on vaativa tehtävä. Siinä korostuvat tässä ja nyt -tilanne sekä sanaton viestintä. Validoijan, olipa hän omainen tai hoitaja, on perustettava toimintansa pitkälti omiin tuntemuksiinsa, oletuksiinsa ja vahvistamattomiin tulkintoihinsa ja muistettava, että tulkinnat vanhuksen kokemasta ovat loppujen lopuksi aina vain arvauksia. 

Ryhmän ja yhteisön olemukseen kuuluu, että se voi viedä osallistujat kokemuksellisella tasolla takaisin menneisyyden tapahtumiin – myös omaiset ja hoitajat. Lapsuuden perheen jäsenet saavat ”edustajansa” ryhmässä, ja jopa ennen puheen kehittymistä muistiin nauhoittuneet asiat voivat aktivoitua kokemuksiksi tässä ja nyt. Ryhmässä menneisyys ja nykyisyys esiintyvät kokemuksena yhtä aikaa. (Foulkes & Anthony 2002.)

Muistisairasta vanhusta validoiva työntekijä tai omainen joutuu tilanteisiin aina yllättäen ja on tehtävässään yleensä yksin. Hän voi joutua ottamaan vastaan ärtymystä, levottomuutta ja ahdistusta, mikä vaatii häneltä kykyä kestää tunnepitoisia ilmaisuja. Validoijan on myös opittava tunnistamaan omat tunteensa ja erottamaan ne vanhuksen tunteista.

Saarela ja Hiltunen (2013) varoittavat traumatisoitunutta vanhusta hoitavia henkilöitä ylivirittäytyneestä myötäelämisestä. Monet traumatisoituneita vanhuksia hoitavat henkilöt eläytyvät kuulemaansa ymmärtääkseen heitä paremmin ja ovat siten alttiita ahdistumaan myös itse.

Nuorikaan omainen tai hoitaja ei ole suojassa liiallisen samaistumisen vaaralta. Vaikka hän on aivan eri ikäluokkaa kuin hoidettavansa, käsiteltäväksi nousevilla menneisyyden tapahtumilla saattaa olla samankaltaisuutta nuoren henkilön tuoreen ja mahdollisesti kivuliaan kokemuksen kanssa. Tunteensiirtoakin tapahtuu molempiin suuntiin ja se voi joko edistää tai aiheuttaa kitkaa hoitavan henkilön ja vanhuksen väliselle suhteelle.    

Tuen antajana toimiminen lankeaa hoitoyhteisössä henkilökunnalle – vanhusten, omaisten ja välillä myös toinen toisensa suhteen. Validoijien on aika ajoin päästävä myös itse purkamaan tunteitaan ja siihen olivat hyvänä apuna henkilökunnalle työnohjaus ja läheisille osaston omaistenryhmät.

Jos haluat saada tiedon uusista julkaisuista sähköpostiisi, liity postituslistalle täältä.
Mikäli asia on mielestäsi tärkeä, jaa kirjoitus tästä: