VALITTAVA, SYYLLISTÄVÄ TAI MANIPULOIVA MUISTISAIRAS
Muistisairas vanhus saattaa syyttää omaisiaan tai hoitohenkilökuntaa laiminlyönnistä, hylkäämisestä tai jopa kaltoinkohtelusta. Syytösten kuulija ei voi olla varma pitävätkö syytökset paikkaansa ja harkitsematon reagointi voi tuhota ihmissuhteita.
Vanhuksen motiivit ja kyvyt vaihtelevat
Feilin (1993) kuvaamat muistisairauden etenemisen vaiheet ovat kaikessa häilyväisyydessäänkin hyvä keino kuvata vanhuksen motiiveja ja kykyjä suunnitelmalliseen valittamiseen tai muiden ihmisten syyllistämiseen ja manipulointiin.
Muistisairauden etenemisvaiheet eivät ole tarkkarajaisia, ja vanhus saattaa vointinsa mukaan olla eri vaiheissa samankin päivän aikana.
Sairauden alkuvaiheessa vanhuksella on tarve olla vielä merkityksellinen henkilö, jota kuullaan ja joka noteerataan. Halutessaan hän kykenee tietoisesti juonimaan ja manipuloimaan ympäristön ihmisiä. Sairauden edetessä pitkäjänteisyys, toiminnan suunnittelu, suunnitelman toteuttaminen ja tulosten ennakointi käyvät vaikeiksi.
Suunnitelmallisen toiminnan tilalle tulee kuitenkin tarve elää uudelleen menneisyyden tapahtumia, pidäkkeetön käytös ja symbolihenkilöiden hyödyntäminen. Vanhus tarvitsee elämäänsä henkilön tai henkilöitä, joiden avulla hän saa tehdyksi inventaarion eletystä elämästään.
Valittaminen tai syyllistäminen palvelevat joka tapauksessa aina muistisairaan ihmisen tarpeita!
Malorientaation vaihe – pelon aika
Muistisairauden alkuvaiheessa vanhus huomaa vielä itse, että jotain on vialla ja hänen päällimmäinen tunteensa on voimakas pelko. Vanhus pelkää nolaavansa itsensä, joutuvansa muiden armoille tai jopa tulevansa hulluksi.
Peloissaan vanhus saattaa takertua, kalastaa sympatiaa ja pyytää turvalliseksi tuntemaltaan henkilöltä apua.
Pelko häiritsee kognitiivisia kykyjä ja vanhus voi huolenpitoa hakiessaan taantua lapsuudessa opittuihin keinoihin. Takertuminen voi olla suora ”älä lähde” -pyyntö tai ”kukaan ei rakasta minua” -tyyppinen odotus päinvastaisen vakuuttelusta.
Tarvitsevuudeksi tulkitun käyttäytymisen takana voi olla vanhuksen perimä kulttuuri tai luonteenpiirre. Omaiset ovat yleensä oppineet ymmärtämään esimerkiksi sen, että äiti on ”itkijänainen”, tunteellinen ja itkulla reagoiva henkilö. Mahdollista on myös, että vanhus on elämänsä ajan vierastanut ja välttänyt sukunsa naisten tapaa, mutta se murtautuu vastustuksen läpi muistisairauden edetessä ja yllättää myös omaiset.
Vanhus saattaa muistisairauden alkuvaiheessa käyttää suunnitelmallisesti hyväkseen läheistensä hyväntahtoisuutta ja komennella heitä.
Mukavakin ihminen voi olla niin katkera kohtalolleen, että peloissaan kostaa sen ympäristön ihmisille – niille rakkaimmillekin.
Muistisairas vanhus ei välttämättä tiedä tai halua ymmärtää olevansa peloissaan. Käyttäytymisen muutos ja tarvitsevuuden kasvu ovat kuitenkin merkki vanhuksen turvallisuuden tunteen horjumisesta. Se edellyttää läheisiltä ymmärrystä ja kykyä kuunnella – ei niinkään toimenpiteitä.
Tytär tuli vierailulle kädessään rasia perunajauhoja. Hoitaja tapasi hänet käytävällä ja kysäisi iloisesti, aikooko tämä keittää kiisseliä. Siitä tytär pillastui ja alkoi huutaa ja haukkua hoitopaikkaa huonosta hoidosta, kun ”äidillä on rinnanaluset rikki ja koko talossa ei kuulemma ole talkkia”.
Vanhuksen rinnanaluset eivät olleet rikki, mutta tytär uskoi kaiken mitä äiti sanoi ja oli hyvin vihainen henkilökunnalle.
Muistisairauden alkuvaiheessa vanhus asuu useimmiten omassa kodissaan ja on kokemustensa ja ajatusmaailmansa vietävänä. Vanhuksen kertomaa ei kuitenkaan kannata leimata kuvitelmaksi ennen kuin asia on varmistettu.
Muistisairas vanhus murehti postiluukusta asuntoon tiputettuja uhkaavia viestejä. Niitä vanhuksella ei kuitenkaan ollut näyttää, koska kertoi laittaneensa ne roskiin. Kodinhoitaja seurasi vaivihkaa vanhuksen roska-astian sisältöä ja lopulta sieltä löytyi uhkausviesti, jonka oli kirjoittanut samassa rapussa asuva nuori mies.
Malorientaatio-vaiheen aikana vanhus voi etsiä muista ihmisistä vikoja ja syyllistää heitä kohentaakseen horjuvaa itsetuntoaan. Hän saattaa pyrkiä manipuloimaan läheisiään ja onnistuu vähintäänkin aiheuttamaan näille surua sekä aiheellista tai aiheetonta huonoa omaatuntoa.
Tärkeintä on vapautua syyllisyyden tunteesta, jota vanhus läheisille tarjoilee ja joka pahimmillaan saa vieraantumaan vanhuksesta.
Syyllistämisen tai ”ylistämällä alistamisen” kohteeksi joutuneiden läheisten oloa helpottaa, kun he ymmärtävät mistä vanhuksen toiminnassa on kysymys. Hyödyllistä voi olla myös odotettavissa olevien tilanteiden mentaalinen harjoittelu etukäteen.
Yleensä vanhukselle riittää, että joku kuuntelee häntä.
Ajan tajun hämärtymisen vaihe – menneisyyden kohtaamisen suojaton vaihe alkaa
Ajan tajun hämärtymisen vaiheessa menneisyys ja nykyisyys sekoittuvat. Vanhus alkaa olla tunteiden ja niitä esiin nostavien ärsykkeiden vietävissä ja kun sosiaaliset pelisäännöt samalla menettävät merkitystään, vanhus alkaa reagoida pidäkkeettömästi.
Suunnitelmallinen manipulointi ei vanhukselta enää onnistu ja tarvitsevuus kumpuaa pääasiassa paluusta menneisyyden tapahtumiin. Ikävät tapahtumat ja tunteet kumpuavat ulkoisten tai sisäisten aistiärsykkeiden herättäminä ja vanhus ilmaisee ne niin kuin ne tapahtuisivat tässä ja nyt.
Vanhuksen toiminta ja hänen kertomansa asiat voivat aiheuttaa väärinymmärryksiä ja tarvetta toimia. ”Laittoivat nälkäisenä nukkumaan.”
Ymmärrys siitä, että kyseessä on yleensä ”vain” vanhuksen pelkäämä asia tai tarve elää menneisyyden kokemus uudelleen, auttaa läheisiä toimimaan kuuntelijoina, ei toiveiden täyttäjinä.
Arvostavasti kuulluksi tullut vanhus saa korjaavan kokemuksen saadessaan läpielää, eli kertoa, itkeä tai manata kokemaansa – vaikka ilmaisisikin sen niin kuin kyseessä olisi nykyisyyden tapahtuma, tai kohdistaisi sen väärään henkilöön.
Muistisairas vanhus tarvitsee menneisyyden tapahtumien läpielämiseen avuksi symbolihenkilön, johon tunteet voi kohdistaa.
Symbolihenkilöksi voi valikoitua kuka tahansa, joka vaikuttaa vanhuksen mielestä jotenkin tutulta. Ulkonäkö, ikä, sukupuoli tms. ei ole ratkaiseva, vaan esimerkiksi tapa liikkua voi riittää.
Symbolihenkilöön liitetään ominaisuuksia, joita menneisyyden henkilöllä oli. Häneltä voidaan hakea apua ja hänelle voidaan uskoutua tai kannella. Häntä voidaan myös syyttää.
Rouva N. sai vieraakseen rakkaan lapsenlapsensa ”Marin”. Hetken kuluttua Mari kiirehti kyyneleet silmissä kohti ulko-ovea. Perään rientäneelle hoitajalle Mari kertoi isoäidin syyttäneen häntä kiukkuisesti kantelemisesta. Vaikka hän oli yrittänyt vakuuttaa isoäidille olevansa tämän lapsenlapsi, isoäiti oli vain myrkyllisesti todennut, että: ”Väität vain olevasi.”
Mikäli muistisairaan läheiset tai hoitajat eivät tiedä, mitä symbolihenkilöksi joutuminen merkitsee, he saattavat uskoa vanhuksen puheet tai kuvitella kerrottua nykypäivän tapahtumaksi ja ryhtyä toimiin asioiden korjaamiseksi.
Neiti U. syytti hoitajaa siitä, että tämä oli varastanut hänen alusvaatteitaan pyykkinarulta. Hoitaja ymmärsi, mistä oli kysymys ja ryhtyi kyselemään. Oliko niin tapahtunut aiemminkin, mitä oli viety ja oliko vanhus saanut vaatteensa takaisin? Muutaman lauseen jälkeen vanhus lähti vaeltelemaan ja asia oli siltä osin käsitelty.
On tärkeää muistaa, että ajan tajun hämärtymisen vaiheessa ajan taju sananmukaisesti hämärtyy. Viisi minuuttia voi vanhuksesta tuntua viikoilta ja juuri vierailulta lähtenyttä omaista voidaan syyttää hylkäämisestä.
Toistuvien liikkeiden vaihe – asioiden käsittely ja läpieläminen muuttuvat pääasiassa kehollisiksi
Toistuvien liikkeiden vaiheessa vanhus ei enää osaa juonia tai laskelmoida. Hän reagoi sisäisiin tai ulkoisiin ärsykkeisiin ja toimii niiden mukaan. Fyysinen tai psyykkinen takertuminen voi olla avunpyyntö ja kertoa yksinäisyydestä, turvattomuudesta tai kiintymyksestä. Muistisairaan viestintää on osattava havainnoida kokonaisuutena ja ymmärrettävä olosuhteiden vaikutus siihen.
Keholliset tuntemukset, kolotukset ja kosketukset sekä ulkoiset triggerit, tuoksut, äänet, kylmyys, kuumuus jne. ovat omassa maailmassaan elävän vanhuksen keskeisimpiä kokemuksia.
Sisäiset ja ulkoiset ärsykkeet pitävät vanhuksen menneisyyden mielikuvissa. Muistisairaan maailma voi olla täynnä toisintoja menneisyyden ikävistä tapahtumista tai ”vaarallisia ihmisiä”, joita nykyisyyden symbolihenkilöillä on kyseenalainen kunnia edustaa.
Toistuvien liikkeiden vaiheessa muistisairas vanhus saattaa vielä ajoittain osata kertoa kokemastaan, hän voi vaikuttaa asialliselta ja tarina todelta. On hyvä ymmärtää, että vaikka tapahtumat tuntuvat vanhuksesta ajankohtaisilta, ne voivat olla tuntemusten tai olosuhteiden pintaan nostamia muistoja menneisyyden tapahtumista – tai asioista, joilla häntä on aikoinaan peloteltu.
Vanhus pelkäsi nukkumaanmenoa, koska ”tulevat tänne repimään mun rintojani.”
Kerrottua on aina hyvä punnita olosuhteiden valossa – ja pitää mielensä avoimena myös pahoille asioille, joita toisinaan tapahtuu. Vanhus voi koska tahansa yllättää olemalla tarkkasilmäinen ja oikeassa.
Aistimusten väärintulkinnat tuovat vielä oman haasteensa pidemmälle edennyttä muistisairautta potevan vanhuksen elämään. Ne voivat antaa hänelle lohtua tai aiheuttaa turvattomuutta.
Hiljaisuuden vaihe
Hiljaisuuden vaihe (nimitys, jota ”vegatation-vaiheesta” käytetään esim. Australiassa) on muistisairauden arvoituksellisin vaihe.
Vanhus voi olla täysin sulkeutunut omaan maailmaansa, mutta ajoittain hänen silmistään pilkahtaa kypsä aikuisuus, viisaus, rauha ja maltti. Vanhus ei yleensä enää kipuile eikä kieroile. Hän reagoi ympäristön olosuhteisiin ja ihmisiin kehollaan, rentoutuu tai jännittyy ja saattaa jopa palata hetkeksi nykypäivään.
Osastolla puhuttiin asukkaille paljon, saatiinpa vastaus tai ei. Eräs hyvin puhelias hoitaja tupsahti huoneeseen, jossa oli päivälevolla liikuntakyvytön ja puhumaton rouva. Hoitaja jutteli tavalliseen tapaansa ja huomasi, että huoneen ikkuna oli auki. ”Laitanko sen kiinni?” hän kysyi. ”Anna olla auki vaan!” kuului tumma ääni vuoteesta. Yllättynyt hoitaja tutki myöhemmin rouvan sairauskertomusta, jossa toistui vuosi vuodelta merkintä ”ei ole puhunut vuosiin”.
Vanhus ei puhunut enää koskaan ja syy kirkkaaseen hetkeen jäi arvoitukseksi. Tämänkaltaisen tapahtuman todistettuaan ja vanhuksen katseen nähtyään ymmärtää, että ei voi mitenkään tietää, mitä sairastuneen mielessä liikkuu. Hänet oppii kohtaamaan vertaisenaan.
Jos haluat saada tiedon uusista julkaisuista sähköpostiisi, liity postituslistalle täältä.
Lisätietoa mm.
Feil, N. (1993). The Validation Breaktrough. Simple Thechniques for Communicating with People with ”Alzheimer’s-Type Dementia”. York, Pennsylvania USA: The Maple Press Company.
Porkka, S-T. (2021). Yhteyden luomisesta syvästi muistisairaaseen vanhukseen. Teoksessa K-M. Leslinen & N. Rita (toim.), YHTEYS. Psykoanalyyttisen ajattelun ytimessä. (s. 184–201). Espoo: Prometheus kustannus.
Jos aihe on mielestäsi tärkeä, jaa kirjoitus tästä:
