MUISTISAIRAALLA ON TARVE PALATA MENNEESEEN
Kaikki ihmiset kohtaavat elämässään vaikeita asioita. Jopa niin vaikeita, että ne on vain unohdettava, jotta jaksaa jatkaa. Ikääntymisen myötä ne kuitenkin pyrkivät nousemaan päivänvaloon ja vaativat tulla kohdatuiksi.
MUISTISAIRAS LOHDUTTAUTUU MUKAVILLA MUISTOILLA
Elämä voi olla turhauttavaa tai pelottavaa ja muistihäiriö tuo siihen vielä oman lisänsä. Vanhus elää mukavissa muistoissaan torjuakseen nykyisyyden ikävyyttä tai stressiä. On hyvin inhimillistä ja jopa tavallista lohduttautua hyvillä muistoilla.
MUISTISAIRAALLE AIKA MENETTÄÄ MERKITYKSENSÄ
Ajan tasalla pysyminen ei ole muistisairaan vanhuksen hyvinvoinnin mitta. Tärkeämpää on, että hän saa käsiteltyä vaivaamaan jääneitä menneisyyden tapahtumia.
SANATON VIESTINTÄ JA KOSKETUS MUISTISAIRAAN KOHTAAMISESSA
On lohdullista tietää, että yli 90 % ihmisten viestinnästä on sanatonta, ja meillä on edelleen yhteinen kieli käytössämme myös puhekykynsä menettäneen muistisairaan vanhuksen kanssa.
MUISTISAIRAAN OMAINEN, TÄMÄ BLOGI ON JUURI SINULLE
Kerron tässä blogissani aitoja esimerkkejä muistisairaiden elämästä ja selitän tapahtumien taustoja. Eväät siihen olen hankkinut vuosikymmenten vanhustyökokemuksella ja monipuolisilla opinnoilla.