PSYKOLOGINEN SOPIMUS MUISTISAIRAAN HOIDOSSA

Psykologinen sopimus muistisairaiden hoidossa tarkoittaa hoidettavien, omaisten ja henkilökunnan luottamusta siihen, että heidän vastavuoroiset odotuksensa toteutuvat. Odotukset ovat yleensä ääneen lausumattomia tai jopa tiedostamattomia, mutta niiden vaikutus on suuri.  

Psykologinen sopimus alkaa yleensä syntyä jo ennen yhteistyöhön ryhtymistä. Muistisairaan vanhuksen hoitopaikka tai -palvelu pyrkii antamaan perheelle ennakkotietoa siitä, mitä sillä on tarjottavanaan ja perhe rakentaa omaa mielikuvaansa tulevasta yhteistyöstä.

Vanhukselle ja hänen saattajilleen on viisasta varata muuton tai palvelun aloittamisen yhteydessä aikaa tutustumiselle, keskustelulle ja kysymysten esittämiselle.  

Mikä psykologinen sopimus on?

Käsite psykologinen sopimus syntyi 1900-luvun puolivälissä palkkatyön parissa (mm. Argyris 1960). Sen ydin ja perusta on kuitenkin sama kaikissa muissakin yhteistyösuhteissa – tunteva ihminen odotuksineen.

• Psykologinen sopimus syntyy spontaanisti aina, kun ihmiset ryhtyvät yhteistyöhön ja vaikka sopimuksesta ei puhuta, osapuolet olettavat sen olevan olemassa ja pitävän.

Pitävä psykologinen sopimus ja vastavuoroisten odotusten täyttyminen on sitoutumisen ja motivaation perusta – paras mahdollinen tapa varmistaa hyvä yhteistyö hoitopaikan arjessa tai kotihoidossa.

Vanhusten ja omaisten odotukset kohdistuvat organisaatioon, sen tarjoamaan hoitoon, olosuhteisiin ja edellytyksiin, mutta ne henkilöityvät usein organisaation edustajiin. Käytännössä siis hoitajiin, joiden kanssa yhteistyötä tehdään.

Vanhus odotti saavansa arvostavaa kohtelua. Hänelle oli tärkeää, että häntä teititeltiin ja käytettiin puhuttelumuotoa insinööri ”Nieminen”.

Psykologisia sopimuksia on laadittu jossain muodossa muistisairaita vanhuksia hoitavissa yksiköissä jo vuosikymmenten ajan. Esimerkiksi vanhusten mieltymyksiin ja toiveisiin paneutumalla, ei vain ”talon tapoja” esittelemällä.

• Yhteistyökumppanin odotuksia ei voi tietää, ellei niistä puhuta.

Molemminpuolisista odotuksista on keskusteltava, sillä psykologinen sopimus rikkoutuu varmimmin silloin, kun osapuolet eivät ole toistensa odotuksista tietoisia.

• Kun vanhus, omainen tai hoitaja voi luottaa yhteistyökumppanin toimivan odotusten mukaisesti, hän tekee oman osuutensa.

Carrollin (2014) mukaan on myös ymmärrettävää ja osa elämää, että ihmiset tuottavat toisinaan pettymyksiä toisilleen. Pettymysten käsittelyyn on varauduttava ja ymmärrettävä, että avoimen keskustelun avulla voidaan oikoa väärinkäsityksiä ja oppia asettamaan entistä realistisempia odotuksia.

Myös yhteistyökumppaniin tutustuminen tukee psykologisen sopimuksen pitävyyttä. Tuttuun ihmiseen luotetaan ja hänen motiivejaan ei epäillä tai kiistetä yhtä herkästi kuin tuntemattoman. Tutulta ihmiseltä uskalletaan kysyä perusteluja ja maltetaan myös kuunnella niitä.  

Psykologisen sopimuksen rakentuminen

Rousseaun (1995) mukaan psykologisen sopimuksen syntyprosessissa sosiaalinen vuorovaikutus, keskustelu, kannanotot ja tulkinnat auttavat sopijapuolia näkemään mahdollisimman samankaltaisesti organisaation, yhteistyösuhteen ja itsensä osana niitä.

• Vastavuoroisen psykologisen sopimuksen syntyminen on spontaani tapahtuma, mutta sopimusta voidaan rakentaa myös järjestelmällisesti.

Halikon sairaalan osastolla 603 perustan psykologisille sopimuksille muodostivat omaisten tiedossa oleva hoitoideologia, sitä täydentävä osaston ”praktinen teoria” sekä omaisten perehdytysohjelma, joka laadittiin mahdollisimman vastavuoroiseksi ja kattavaksi.

Perehdytys toteutettiin vähitellen vierailujen yhteydessä ja annettiin niin omaiselle kuin perehdyttäjällekin aikaa sisäistää sen aikana toiselta saatu tieto ja toiveet.

Halikon sairaalan osasto 603, ”praktinen teoria” (Porkka 2025).

Osaston ”praktinen teoria” kiteytyi ajatukseen, että joutuessaan antamaan vanhuksensa laitokseen vieraiden hoidettavaksi, omaiset pelkäävät menettävänsä vaikuttamismahdollisuuden vanhuksen elämään.

• Aktiivisella omaistyöllä pyrittiin antamaan omaisille aito ja perusteltu kokemus vaikuttamismahdollisuuden säilymisestä myös vanhuksen sairaalahoidon aikana.

Osaston toimintamuodoissa oli tarjolla niin vanhuksille, omaisille kuin henkilökunnallekin erilaisia mahdollisuuksia vastavuoroiseen odotusten, tiedon, mielipiteiden ja kokemusten esittämiseen .

Vanhuksen elämäntarina ja mieltymykset tulevat toisinaan tutuiksi vain omaisten kertomana. Keskusteluyhteyttä omaisiin on pidettävä yllä ja vuorovaikutuksen on oltava niin avointa, että asioista uskalletaan puhua.

Omainen tuli kertomaan, että hänen äidillään ei ollut kala-allergiaa, mutta tämä oli aina syvästi inhonnut kalan hajua. Sovittiin, että vanhus sai syödä oman ateriansa huoneessaan silloin kun muille tarjottiin kalaruokaa.

Psykologisen sopimuksen toteutumisen perusta vanhustyössä on eri osapuolten kuuleminen arjessa!

”Omat vanhukseen liittyvät näkemykset ovat tulleet kuulluiksi, koska niistä on voinut avoimesti keskustella” (Kyröläinen 1994). 

Hoidettavan ja omaisten odotusten ilmaisua hoitoneuvottelussa voi haitata keskustelu ”pöydän yli”. Sitä voidaan pitää kovin virallisena, siihen käytettyä aikaa liian lyhyenä ja tilaisuutta lähinnä suunnitelluista hoitolinjoista tiedottamisena. Arkisten asioiden esille ottaminen voi tuntua vaikealta.  

Tytär ei uskaltanut ottaa asiaa esille hoitoneuvottelussa, mutta kertoi myöhemmin omahoitajalle, että hänen äitinsä ei halua mennä aikaisin nukkumaan. Sovittiin, että iltavuorolaiset pukevat vanhukselle yöpuvun, aamutakin ja aamutossut ja antavat hänen jäädä vaeltelemaan. Yöhoitajan tehtäväksi jäi saatella vanhus vuoteeseen, kun tämä alkoi osoittaa väsymisen merkkejä ja oli itsekin valmis siihen.    

Jotta omaiset voivat kokea olevansa henkilökunnan tasaveroisia kumppaneita, heidän oli tärkeää saada tietää myös vanhuksen ja omat oikeutensa sekä sairaalan viralliset vaikuttamiskanavat.

Omaisille kerrottiin mahdollisuudesta osallistua osaston arkeen ja juhlaan sekä koulutuksiin, kehittämistoimintaan ja tutkimukseen. Omaisten päätettäväksi jäi, mihin toimintaan ja missä määrin he haluavat osallistua.

Myös ns. kaksoisasiakkuus tunnistettiin ja huolehdittiin, että omaiset eivät jää näkymättömiksi osapuoliksi. Heille painotettiin, että heillä on oikeus saada myös itselleen tukea omaisryhmissä ja kahdenkeskisin keskusteluin.

Psykologisessa sopimuksessa on kuitenkin rajoituksensa niin kuin kaikessa muussakin yhteistyössä. Ammatilliseen osaamiseen perustuvia päätöksiä on puolustettava – ja osattava perustella ne omaisille asiallisesti ja myötäeläen.   

Muistisairaan vanhuksen hoidossa on toisinaan harkittava, onko enää oikein nostaa häntä istumaan, vai olisiko vuoteen kanssa liikuttelu ja sen päädyn nostaminen parempi ratkaisu. Näin havaittava muutos vanhuksen voinnissa ja hoidossa saattaa olla omaisille järkytys ja vaikea ymmärtää tai hyväksyä.

Psykologinen sopimus on pidettävä ajan tasalla

Scheinin (1969) mukaan osa psykologiseen sopimukseen sisältyvistä olettamuksista muodostuu vuorovaikutuksessa henkilön alkuperäisten tarpeiden ja organisaatiossa saatujen kokemusten välillä. Psykologisen sopimuksen muodostumis- ja muuntumisprosessi on siis jatkuvasti käynnissä.

• Vanhuksen ja omaisten käsitys hoidosta tai palvelusta on saattanut perustua katteettomiin ennakko-odotuksiin tai perusteettomiin ennakkoluuloihin.

Vastavuoroiset odotukset ja mahdollisuus niiden täyttymiseen selkiytyvät vähitellen ja on eduksi, jos prosessia voidaan nopeuttaa esimerkiksi huolellisen ja omaista kuulevan perehdytyksen avulla.

Myös runsas kanssakäyminen vanhuksen, omaisten ja henkilökunnan välillä on erittäin tärkeää. Vastavuoroiset odotukset paitsi selkiytyvät myös vahvistuvat ja toisinaan jopa määrittyvät uudelleen hoitosuhteen jatkuessa.

Rousseaun (2004) mukaan sopimuksen ajan tasalla pitäminen on tärkeää ja sopimuksen tuleekin muuttua, jotta se pysyisi tarkoituksenmukaisena.

Jos haluat saada tiedon uusista julkaisuista sähköpostiisi, liity postituslistalle täältä.

Lisätietoa mm.

Argyris, C. (1960). Understanding Organizational Behavior. The Society for Applied Anthropology. USA, Illionois, Homewood.  

Carroll, M. (2014, 2. painos). Effective Supervision for the Helping Professions. UK: SAGE.

Kyröläinen, K. (1994). Kokemuksia validoivasta lähestymistavasta ja omaisryhmätoiminnasta omaisen näkökulmasta. MUISTI 1/1994.

Porkka, S-T. (2008). Vapaaehtoistyön hiljaiset sopimukset. Areena 1/2008, 24–26.

Porkka, S-T. (2025). Psykologinen sopimus vapaaehtoistyössä. [E-kirja]. Saatavissa tästä  

Rousseau, D. M. (1995). Psychological Contracts in Organizations. Understanding Written and Unwritten Agreements. USA, CA Thousand Oaks: SAGE.

Rousseau, D. M. (2004). Psychological Contracts in the Workplace: Understanding the Ties That Motivate. Academy of Management Executive 18: 1, 120–127.

Schein, E. H. (1969). Organisaatiopsykologia. Psykologian perusteita 3. Jyväskylä: Gummerus.

Jos asia on mielestäsi tärkeä, jaa kirjoitus tästä: