RYHMÄN POHJAVIRTAUKSET

Aktivoituminen epävirallisessa päiväsaliryhmässä tai ohjatuissa muistelu- ja toiminnallisissa ryhmissä vaatii muistisairaalta vanhukselta rohkeutta. Henkilökunnalta se vaatii ymmärrystä ryhmän ”pohjavirtauksista” ja siitä, että ne vaikuttavat myös muistisairaiden ryhmissä.

Grunebaumin ja Solomonin (1987) mukaan nuorilla tyydyttävät vertaissuhteet ja itsetunto ovat erottamattomia käsitteitä. Yalom ja Leszcz (2005) toteavat, että: ”Sama pätee vanhuksiin, emme koskaan kasva ulos merkityksellisen yhteyden tarpeesta.”

• Hoidettava tarvitsee yhteydenpitoa, mahdollisuutta koskettaa toista ihmistä, ilmaista huolenaiheitaan avoimesti ja muistutusta siitä, että hän ei ole erillään (apart) jostakin, vaan osa (a part) jotakin. (Yalom & Leszcz 2005.)

Ryhmä herättää osallistujissa tunteita

Suurin osa ihmisistä jännittää uuteen ryhmään tuloa. Joillakin tunne purkautuu paljona puheena, toiset jännitys saa hiljaiseksi. Luottamus ryhmään syntyy eri tahtiin ja hiljaisille ryhmän jäsenille kannattaa antaa aikaa. Kaikki eivät halua olla äänessä ja ovat tyytyväisiä, kun joku toinen puhuu enemmän.

Jokainen ihminen tulee ryhmään niillä tunnetaidoilla, jotka hän on oppinut elämänsä varrella ihmissuhteissa ja ryhmäkokemuksissa. Ryhmässä esiintyvät ongelmat liittyvätkin usein opittuihin rooleihin ja vuorovaikutustyyleihin, jotka voivat johtaa ristiriitoihin, eriarvoisuuden tunteisiin tai vetäytymiseen vuorovaikutuksesta.

• Uusi jäsen toimii ryhmässä aluksi ensivaikutelmiensa ja ennakkoluulojensa varassa.

Luuloihin perustuvat käsitykset korvautuvat vähitellen todellisemmilla ja luottamuksen tunne rakentuu muihin ryhmän jäseniin tutustumisen myötä. Luottamuksen rakentuminen edellyttää myös tunteiden, kuten jännityksen hyväksymistä ja avointa ilmaisua. Tunteiden purkamistapaan voidaan kuitenkin joutua puuttumaan.

Colemanin (1997) mukaan ryhmässä voi joskus tapahtua ”tunneräjähdyksiä”, joissa ihminen menettää yllättäen malttinsa ja suuttuu voimalla, jonka saattaa jälkikäteen itsekin tietää ylimitoitetuksi. Tällaisessa tilanteessa aivojen limbinen alue julistaa hätätilan ennen kuin tiedostava mieli ehtii mukaan.

Mikäli ylilyöntiin syyllistynyt vanhus muistaa tapahtuneen ja murehtii sitä, häntä on hyvä lohduttaa vakuuttelemalla, että hän ei ole syyllinen tapahtuneeseen eikä ole sen vuoksi menettänyt kasvojaan.

Ryhmässä esiintyvät haastavat tilanteet ja niistä syntyvä negatiivinen vuorovaikutus heikentävät turvallisuuden tunnetta. Turvattomuus puolestaan vaikuttaa negatiivisesti ryhmän tunneilmastoon ja se voi näkyä esimerkiksi epäkunnioittavana puheena, negatiivisina kommentteina tai toisten vähättelynä.

Ryhmän kehittyminen turvalliseksi vaatii jatkuvuutta, vuorovaikutusta, yhteisiä pelisääntöjä – ja apua. Hoitopaikkojen ryhmissä on toisinaan vaikeuksia saada syntymään turvallisuuden tunnetta edistävä perinteinen ryhmäprosessi. Osallistujat vaihtuvat ja vakituinen jäsenkin voi kokea tulevansa aina uuteen ryhmään.

• Muistisairaiden ryhmissä haastetta voivat tuoda muistiin liittyvien ongelmien lisäksi liikkumiseen, hienomotoriikkaan, puheen tuottamiseen sekä näkö- ja kuuloaistiin liittyvät ongelmat.

Yksittäiseen ryhmän jäseneen liittyviä haasteita voivat olla aggressiivisuus, pyrkimys manipulointiin, puhumattomuus, puhetulva tai vuorovaikutuksen puute. Myös ryhmän jäsenen juuttuminen johonkin tunnekokemukseen tai arvoristiriidat voivat aiheuttaa haasteita ryhmälle. (Ala-Nissilä & muut 2016.)

Ryhmää ohjaavan henkilökunnan jäsenen kielteisiä tuomisia ryhmään voivat olla esimerkiksi arvoristiriidat ryhmän jäsenten kanssa, omat huonot ryhmäkokemukset ja ei-toivottu tapa reagoida ryhmän tapahtumiin. Myös ohjaavan henkilön stressi, väsymys sekä yksityis- tai työelämän ongelmat saattavat vaikeuttaa ryhmän toimintaa.

Ryhmä on aina jännitteinen

Ryhmissä on aina monenlaisia jännitteitä, joiden juuret voivat ulottua lapsuuteen asti. Jännitteitä ovat synnyttäneet esimerkiksi sisarusten välinen kilpailu, kilpailu vanhempien ja myöhemmin esimiesten huomiosta, kamppailu vallasta ja asemasta sekä erot ryhmän jäsenten yhteiskuntaluokassa tai koulutuksessa. (Yalom & Leszcz 2005.)

• Ryhmäympäristö voi tarjota myös mahdollisuuksia korjaavien kokemusten saamiseen.

Muutos ihmisen toimintatavassa ei myöhemmällä iällä tapahdu ensisijaisesti tulkinnan tai tietoisen oivalluksen, vaan ryhmässä saadun merkityksellisen tässä ja nyt -kokemuksen kautta.

Koska oivallusta tapahtuu tietoisuuden eri tasoilla, myös muistisairas vanhus voi saada ryhmässä kokemuksia, joiden varassa suhtautuminen itseen ja ryhmään sekä käytös voivat muuttua.  

Toimimaton ryhmä eli antigroup-ilmiö

Antigroup-ilmiö uhkaa ryhmän toimivuutta ja esiintyy jonkinasteisena kaikissa ryhmissä. Se ilmenee eri tavoin ja siihen vaikuttaa moni asia, esimerkiksi jäsenistön koostumus sekä ryhmän ja ohjaavan henkilön suhde. (Nieminen 2019.)

Antigroup-ilmiön tuhoavuus näkyy osallistujien ristiriitaisena käytöksenä, jännittyneisyytenä tai estyneisyytenä. Pahimmillaan jopa ryhmän jäsenten välille syntyvänä tai ryhmään kohdistuvana aggressiona.

• Antigroup-ilmiö vaikeuttaa ryhmän toimintaa ja herättää ryhmän jäsenissä ahdistusta ja ristiriitaisia tunteita.

Murron (2020) mukaan antigroup-ilmiö tekee näkyväksi, kuinka monien vastakkaisten prosessien temmellyskenttä ryhmän elämä ja toiminta pohjimmiltaan on – yksilöllisyyden ja ryhmään kuulumisen sekä liittymisen ja vieraantumisen välillä.

• Ryhmää ohjaavan henkilön haasteena on tunnistaa antigroup-ilmiö, ennakoida sen syntymisen mahdollisuus ja pyrkiä estämään se.  

Antigroup-ilmiön syntyminen

Antigroup-ilmiön syntyyn vaikuttavat Murron (2020) lainaaman Nitsunin (2006) mukaan ensinnäkin ryhmää kohtaan tunnettu pelko, ahdistus ja epäluottamus, joita epämukavat ryhmäkokemukset vahvistavat. Toiseksi ilmiön syntyyn vaikuttaa se tosiasia, että ryhmässä jokainen joutuu antamaan tilaa toisille ja tyytymään siihen, että ei itse ole ryhmän keskiössä (narsististen tarpeiden frustraatio). Kolmas Nitsunin mainitsema, antigroup-ilmiöön johtava asia on ryhmän jäsenten välille syntyvä ja pelon lietsoma aggressio: viha, kateus ja kilpailu.

• Tunteet eivät ole itsessään hyviä tai pahoja, mutta niiden vallassa tehdyt asiat voivat olla.

Kun tunteet ovat voimakkaita, olipa kyse yksittäisestä henkilöstä tai ryhmästä, kuunteleminen on aina oikea työkalu ja toisinaan se jopa riittää. Tunteet ovat kokijalleen tosia, niitä ei saa väheksyä tai yrittää selittää pois. Niitä ei myöskään pitäisi yrittää tulkita. Osallistujien kuuntelu, sekä ilmeiden ja eleiden herkkä havainnointi tarjoaa ohjaajalle valtavasti tietoa oman työn tueksi. Kannattaa kuitenkin aina muistaa ohje “älä luule tietäväsi, tiedä luulevasi”.

• Usein kuuntelemaan keskittyminen on oikea ratkaisu ja paras tapa toimia on, että puhutaan siitä mikä puhuttaa (ja päädytään siihen, mikä on tärkeää).

Ryhmää ohjaavan henkilön liiallinen autoritaarisuus ja aktiivisuus voi johtaa siihen, että ryhmä alkaa häntä miellyttääkseen vain myötäillä. Liian aktiiviselta ohjaajalta voi myös jäädä jotain olennaista huomaamatta. Liiallinen passiivisuuskaan ei ole hyvä – tällöin ohjaaja ei pääse liittymään ryhmään, eikä ryhmä saa sitä mikä sille kuuluu. (Murto 2020.)

Stock Whitakerin (2001) mukaan ryhmään tulevat henkilöt ovat useimmiten varautuneita ja pelkäävät, mitä ryhmässä tapahtuu.

• Pelon takana on usein viha, kateus tai kilpailu, joista jokainen voi olla ryhmälle ja sen yksittäiselle jäsenelle joko tuhoava tai kantava voima.

Viha  

Viha herää silloin, kun jokin henkilölle tärkeä asia on uhattuna. Se on yksi ihmisen perustunteista, normaali ja terve asia, mutta monelle hankala tunnistaa, käsitellä ja kanavoida oikein. Olisi tärkeää oppia hallitsemaan aggressiotaan ja muistaa, että aggressio on tunne, ei teko. (Murto 2020.)

Viha voi nousta tosiasiallisten tapahtumien lisäksi ihmisen menneisyyden kipeistä kokemuksista, eivätkä ryhmän muut jäsenet tiedä mitä on kysymys. Se voi kummuta myös ihmisen tiedostamattomasta, eikä ihminen itsekään tiedä miksi. Vihan taustalla voi olla suuri häpeä, suru tai pelko, joka on liian iso tunne käsiteltäväksi, tai niin varhainen kokemus, että ihminen ei voi sitä muistaa. (Porkka 2019, sit. Murto 2020.)  

Vanhainkodissa oli hoidettavana muistisairas vanhus, joka vihasi laitoksen johtajaa silmittömästi. Aina tilaisuuden tullen hän syytti johtajaa siitä, että: ”Hän kastroi minut vintillä.”

Kätketty viha voi ilmetä myös miellyttämisenä ja tunteiden tukahduttamisena, katkeruutena, uhriutumisena ja uhrautumisena, alistumisena ja jopa fyysisenä oireiluna tai sairastumisena. (Murto 2020.)

Viha saattaa pelottaa. Ihminen voi pelätä sitä, että ei enää olekaan ”helppo ja mukava ihminen” toisten silmissä, tulee tuomituksi ja hylätään. Vihan hyvä puoli on se, että sen myötä saa ilmaistuksi muille oman tahtonsa ja omat rajansa.

Ryhmää ohjaavan henkilön on osattava ottaa vastaan myös kritiikkiä. Se on ryhmässä olevan turhautumisen ja vihan avointa käsittelyä, joka voi parhaimmillaan johtaa aitoon ja kohtaavaan keskusteluun. Ryhmän edessä avoimena ja nöyränä oleminen ei ole helppoa, mutta niin saa vietyä ryhmän toimintaa eteenpäin. (Kauranen 2011, sit. Murto 2020.)

Kateus

Kateus on yksi ryhmän tuhoavista voimista. Tenhusen (2019) mukaan ryhmän muut jäsenet yleensä huomaavat kateuden, mutta henkilön itsensä voi olla hankala tunnistaa sitä. Ryhmässä kateudesta voi muodostua ongelma silloin, kun henkilön tiedostamaton kateus vaikuttaa haitallisesti koko ryhmän toimintaan.

Neiti I. istui päiväsalissa ja kuiskutteli kuuluvasti vierustoverilleen ikäviä kommentteja ohi kulkevien potilastovereiden ja hoitajien vaatetuksesta, liikakiloista ja hiuksista.

Lundell (2008) kuva kateutta kolmen kategorian avulla. Kateuden lievin alalaji on kateuden puuska. Siihen johtaa usein ihailu toista ihmistä kohtaan ja se voi muistuttaa ikävästi omasta vajavaisuudesta. Toisaalta kateuden puuskalla voi olla myönteinen ja eteenpäin vievä vaikutus.

Toinen kategoria käsittelee jäytävää kateutta. Tässä kateuden alalajissa tunnetila on pitkäkestoinen ja keskeistä on ihmisen kokemus eriarvoisuudesta ja epäreiluudesta. Kolmannen kategorian kateus on tiedostamatonta, mutta sitäkin hallitsevampaa ja tuhoavampaa. Tuhoavan kateuden taustalla on usein halu kostaa. (Lundell 2008.)   

• Oman kateuden lähempi tarkastelu voi olla haasteellista, sillä kateudentunteen kohtaamiseen liittyy aina myös tietoisuus omasta haavoittuvuudesta.

Kateuden huonoista puolista huolimatta on hyvä ymmärtää, että se on ihmiselle luonnollista ja ajoittain esiintyessään täysin normaalia, mutta kokonaisvaltaisena ja hallitsemattomana vahingollista.  

• Kateus vie pohjan ryhmän rakentavalta yhteistyöltä, koska se estää vastavuoroisuuteen perustuvan antamisen ja saamisen.  

Kateuteen liittyy puolustusmekanismeja, joita ovat Tenhusen (2019) mukaan esimerkiksi arvon kieltäminen asialta, jota kadehditaan. Kadehdittu voidaan nostaa jalustalle, jotta hänet voi sieltä sopivalla hetkellä pudottaa.

Kateuteen kuuluvat myös mitätöinti, virheiden etsintä, piikittely, juoruilu tai moraalinen paheksunta, oman kateuden sijoittaminen muihin, epäluuloisuus ja vetäytyminen vuorovaikutuksesta. 

• Uuden jäsenen tulo ryhmään voi olla muille osallistujille itsevarmuutta koetteleva hetki ja synnyttää pelkoa oman aseman menettämisestä.  

Kateutta ei Tenhusen (2019) mukaan voi kieltää eikä estää, jokaisella on oikeus omiin tunteisiinsa. Haitallista kateutta voidaan kuitenkin hillitä, kun ymmärretään kateutta ja sitä, mitä se aiheuttaa ryhmälle. Positiivisesti kateellinen tavoittelee itselleen toisen hyviä ominaisuuksia ja kehittää itseään ilman, että vahingoittaa toista. 

Psykodynaamisen teorian mukaan ihmisen alitajunnalla on käyttäytymisen kannalta suurempi merkitys kuin tietoisella ajattelulla. Tunnetilana kateus saattaa pahimmillaan estää ihmisen kyvyn ajatella itsestään positiivisesti ja lisätä kokemusta omasta mitättömyydestä. (Lundell 2008.)

Kilpailu 

Ryhmän uuden tulokkaan ja aiempien jäsenten väliset sanattomat ”statusneuvottelut” tulijan asemasta ryhmässä alkavat heti ensitapaamisella. Toiset tulijat hyväksyvät aseman annettuna, toiset pyrkivät määrittelemään sen itse.

• Kun ohjaaja on mukana ryhmässä, ryhmän jäsenten välille voi myös syntyä kilpailua hänen huomiostaan, puheenvuoroista tai paremmuudesta.

Aarnisalon (2018) mukaan sosiaalinen vertailu ja kilpailu ovat vahvasti sisäänrakennettuja tekijöitä ihmisten toiminnassa. Kannustinkin on helppo osoittaa: korkeamman statuksen omaavilla henkilöillä on tutkimusten mukaan matalampi stressihormonitaso ja keskimääräinen elinikä yli neljä vuotta pidempi kuin alemmassa asemassa olevilla.

Neiti N. muisti aina mainita, että hän oli tehnyt elämäntyönsä toimistoapulaisena nimismiehen kansliassa.

Ojanen (2018) kirjoittaa kilpailun haitoista ja toteaa, että kilpailu lisää stressiä ja mm. stressihormonien määrää kehossa. Se voi nostaa sydämen sykettä ja verenpainetta yli turvallisten rajojen ja altistaa sydänsairauksille.

Stressi aiheuttaa ärtyisyyttä, unettomuutta ja jopa masennusta, synnyttää epäluuloisuutta, kyynisyyttä, luottamuksen puutetta ja vihamielisyyttä. Kilpailussa häviölle jääminen johtaa varsinkin toistuessaan itsearvostuksen alenemiseen, eristäytymiseen ja vastustuskyvyn heikkenemiseen. (Ojanen 2018.)

• Kilpailusta maksettava hinta on kova uupumisena, kyräilynä ja kampittamisena.

Ihmisten enemmistö ei nauti kilpailusta, joskin aina on ihmisiä, jotka ovat siihen tottuneet ja myös siitä pitävät. Ihmiselämää ei voida ajatella ilman tavoitteisiin pyrkimistä, mutta ihmisten välinen kilpailu tuottaa tutkimusten mukaan kiistatta huonompia tuloksia kuin yhteistyö.

• Kilpailu on epävarmuutta, itsen vertailua muihin ja oman uhkaavan alemmuudentunteen sisukasta välttelyä.

Osaava ohjaaja näkee ryhmän pinnan alle. Muistisairaiden vanhusten ryhmissä on havaittavissa kaikki muussakin elämässä esiintyvät ilmiöt, myös antigroup-ilmiö eli viha, kateus ja kilpailu – ryhmän tuhoavat voimat.  

Murto (2020) päättää artikkelinsa toteamalla, että antigroup-lmiö on näkyvissä kaikkialla, esimerkiksi sukulaisuussuhteissa, työssä ja harrastuksissa. Antigroup on jokapäiväistä – aivan arkipäivää!

Jos haluat saada tiedon uusista julkaisuista sähköpostiisi, liity postituslistalle täältä.

Lisätietoa mm.

Aarnisalo, P. (27.8.2018). Kilpailu statuksesta. https://www.terveyskirjasto.fi/ont00703

Ala-Nissilä, P., Herranen, J., Juuti, A-K. & Mäenpää, P. (2016). Mikä neuvoksi? Vaikeat tilanteet työnohjauksessa. Osviitta, 2016;2, 26–30.

Nieminen, L. (2019). Antigroup – Epäryhmä vai mikä ja mitä sille voi tehdä? Koulutusmoniste, Ryhmäanalyyttinen työnohjaajakoulutus, Pohjois-Pohjanmaan kesäyliopisto.

Lundell, S. (2008). Kateus työyhteisössä. Helsinki: Työterveyslaitos.

Murto, M. (2020). Antigroup-ilmiö työnohjauksessa. Teoksessa S-T. Porkka (toim.), Ryhmäanalyyttinen työnohjaus (s. 25–33). Salo: Yhtymä Porkka & Porkka.

Ojanen, M. (25.3.2007). Kilpailun tuhoavuus ja yhteistoiminnan edullisuus. https://bit.ly/3MxFuaN

Stock Whitaker, D. (2001). Using Groups to Help People. East Sussex: Routledge.

Tenhunen, T. (2019). Kateus ja kilpailu. Koulutusmoniste, Vapaaehtoistyön työnohjaajakoulutus, MIELI Suomen Mielenterveys.

Yalom, I. D. & Leszcz, M. (2005, 5th ed.). The Theory and Practise of Group Psychotherapy. New York: Basic Books.

Jos asia on mielestäsi tärkeä, jaa kirjoitus tästä: