MILLAINEN ON SINUN PSYKOLOGINEN JALANJÄLKESI

Psykologinen jalanjälki on käsite, joka kuvaa yksilön tai yhteisön toiminnan tuloksena syntyvää henkistä, emotionaalista ja sosiaalista vaikutusta muihin ihmisiin. Psykologinen jalanjälki muistuttaa käsitteenä ekologista jalanjälkeä.

Muistisairasta hoitavan henkilön on ymmärrettävä, miten hänen tapansa toimia vaikuttaa hoidettavan mielialaan ja vointiin, tai esimerkiksi hoitopaikan työilmapiiriin.

Mikä jalanjälki on?

Jalanjäljen vaikutuksia voidaan pitää joko yksinkertaisesti vain pahana, tai painonsa mukaan joko hyvänä tai pahana. Keskusteluun on tuotu mukaan myös käsite kädenjälki.     

Ympäristövaikutuksista puhuttaessa jalanjäljellä tarkoitetaan ihmisen toiminnan aiheuttamia ilmastopäästöjä tai muuta haittaa ja sen vastinparilla kädenjäljellä tuotteen tai palvelun hyötyjä tai vältettyä vahinkoa. (Pelkonen 2023, Ruokostenpohja 2023)

MIELI ry:n lanseeraama mielijalanjälki voi olla pieni ja positiivinen tai suuri ja negatiivinen. (Kotus 2020.)

Pelkonen (2023) on otsikoinut pro gradu -tutkielmansa ”Jalanjälki paha, kädenjälki hyvä” ja siitä yksinkertaistuksesta voikin lähteä pohtimaan hoitotyön vaikutuksia.

Kädenjälki

Ne paljon puhutut ”käsiparit” palkataan suorittamaan suunniteltuja ja tavoitteellisia tehtäviä. Pääsääntöisesti organisaatio saa vastineen palkkarahoille ja vanhukset saadaan hoidetuksi.  

• Hoitaminen on kuitenkin ihmissuhdetyötä, ei vain toimenpiteitä.

Vanhuksen, ja erityisesti muistisairaan vanhuksen hoitaminen on hyvin vaativaa ja vastuullista työtä, jonka jokainen ohikiitävä hetki on ainutkertainen eikä toistu koskaan. Hyvällä ja kokonaisvaltaisella hoidolla aitoine kohtaamisineen on vanhuksen elämään valtavan suuri vaikutus.

Hoitaja peitteli puhumattoman vanhuksen nukkumaan ja tämä taputti hoitajaa lempeästi käsivarrelle. Tapauksesta on kulunut vuosikymmeniä, mutta hoitaja muistaa sitä lämmöllä vieläkin.

Hyväkään suoritus ei riitä, ellei siinä ole mukana henkilökohtaisuutta. Se puolestaan edellyttää, että organisaatiossa on satsattu henkilöstön osaamiseen ja jaksamiseen.

Työnantaja voi järjestää henkilökunnalle esimerkiksi stressinhallintaan, ryhmätyötaitoihin ja työnimun ylläpitämiseen koulutusta ja työnohjausta. Molemmat ovat oivallisia henkilöstön kehittämisen menetelmiä ja parantavat työntekijöiden ammattitaitoa sekä luottamusta ja sitoutumista työnantajaan.  

Useimmiten yksin työskenteleville omaishoitajille osaamisen ja jaksamisen tuki sekä koulutuksen tai työnohjauksen yhteydessä saatu vertaistuki ovat jopa tärkeämpiä kuin hoitoyksikön työntekijöille.

Organisaation ja yksittäisen työntekijän jalanjälki

Monissa muistisairaiden hoitopaikoissa on mietitty tunnollisesti toiminnan ympäristövaikutuksia. Usein on kuitenkin unohdettu ajatella, miten organisaatio toimijana vaikuttaa vanhusten, omaisten ja työntekijöiden henkiseen hyvinvointiin sekä ympäröivän yhteisön odotuksiin ja asenteisiin.

Negatiivinen vaikutus voi syntyä arjen pienissä kohtaamisissa tai isojen päätösten seurauksena, pettymysten tai mainehaitan myötä – ja kärsijänä on viimekädessä aina yksittäinen vanhus. Ennelin (2024) perääkin organisaatioilta sosiaalista vastuuta.

Toiminnan jalanjäljen tunnistaminen ja tunnustaminen johtaa parhaimmillaan positiivisiin seurauksiin. Se voi mahdollistaa perusasioihin palaamisen sekä kannustaa ihmisläheiseen johtamiseen, vastavuoroiseen arvostamiseen ja psykologisen turvallisuuden tavoitteluun.

• Ennelin (2024) kysyy myös yksittäiseltä työntekijältä: ”Oletko koskaan miettinyt, millaisen psykologisen jalanjäljen oma työsi jättää?”

Lähdetkö töistä kotiin hyvillä mielin ja tietäen, että teit vanhusten päivästä paremman?

Arvokkuuden säilyttäminen on muistisairaalle tärkeää

Arvokkuuden kokemus on keskeinen asia ihmisten kohdatessa toisensa hoidettavina, omaisina tai työntekijöinä. Se on kokemus siitä, tuleeko kuulluksi, nähdyksi ja kohdatuksi. Arvokkuutta ei tarvitse ansaita, se syntyy siitä, että ihminen on olemassa.

Rouva V. istui pyörätuolissa. Hän ei enää puhunut ja oli enimmäkseen omassa maailmassaan. Kun hoitaja tai omainen istui hänen vierelleen, katsoi häntä silmiin ja kysyi mitä kuuluu, rouva V. vastasi hymyllä ja silittämällä kysyjän käsivartta.

Ihmisarvon kunnioittaminen on olennainen osa osaavaa hoitotyötä. Jokaisen hoitajan on omalta osaltaan varmistaa, että vanhukset, omaiset ja työtoverit saavat osakseen kunnioitusta ja arvostusta. (Webster & Byrne 2004.)

• Kokemus arvokkuudesta tarkoittaa tunnetta oman elämän hallinnasta, henkilökohtaisen intimiteetin säilyttämisestä sekä muiden ihmisten osoittamasta arvostavasta asenteesta, kohtaamisesta ja toimintatavasta. (Mattila 2013.)

Arvokkuutta ja merkityksellisyyttä käsitellään usein yhdessä, mutta ne eivät ole sama asia. Merkityksellisyyden etsiminen on perustarve, arvokkuus puolestaan kytkeytyy ihmisarvoon ja ihmisoikeuksiin. (Mönkkönen & muut 2023.)

Arvokkuuden kokemus hoidon aikana on yksilöllistä ja siihen vaikuttavat ihmisen fyysiset ja psyykkiset ominaisuudet sekä hoitoympäristöön liittyvät tekijät. Hoitajien on opeteltava tunnistamaan vanhuksen yksilöllisiä arvokkuuden kokemusta heikentäviä tekijöitä ja tartuttava niihin. (Fuseini & muut 2022.)

Muistisairaan arvostava kohtaaminen edellyttää ennen kaikkea tietoa muistisairauksien luonteesta ja vaikutuksista vanhuksen toimintaan ja kykyihin. Se edellyttää myös tahdikasta sopeutumista sairauden mukanaan tuomiin rajoituksiin.

Hoitaja istui Rouva L:n vieressä ja kuunteli kun tämä puhui jo lähes jokeltaen. Erottaessaan puheesta sanan kattila, hoitaja kysyi painokkaasti: ”Ai kattila?”. Rouva L. katsoi hymyillen hoitajaa suoraan silmiin ja vastasi yhtä painokkaasti: ”Nii’in!” Sen jälkeen hän jatkoi tyytyväisenä juttuaan.  

Mikä tekee arvokkuuden kokemuksesta niin tärkeän?

Arvokkuus on ihmiselle luontainen ominaisuus, ja ihmisarvon kunnioittaminen eettinen periaate (Ivbijaro 2024).

Arvokkuuden ja merkityksellisyyden ulottuvuuksia ovat Mönkkösen ja muiden (2023) mukaan aktiivinen toimijuus, dialoginen kohtaaminen ja tunnustus.

Toimijuus ja omien päämäärien tavoittelu luovat mielekkyyttä. Muistisairaan vanhuksen tärkein päämäärä on saada tehdyksi inventaario eletystä elämästään. Siihen hän tarvitsee mahdollistajan, hoitajan, joka ymmärtää ja sallii oudommankin puheen tai käytöksen.  

Dialogin avulla rakennetaan omaa minuutta osana yhteisöä. Muistisairaan vanhuksen kanssa dialogi voi olla sanallista tai sanatonta. Hoitavan henkilön on huomattava vanhuksen kommunikointiyritykset ja osattava vastata niihin tilanteen vaatimalla tavalla.

Tunnustus on tarvetta tulla kuulluksi, nähdyksi ja noteeratuksi muiden silmissä. Pahinta, mitä muistisairaalle vanhukselle voi tehdä on sivuuttaa hänet. Vanhusta on myös autettava sopeutumaan hoitopaikan ja ihmisryhmän uuteen ja outoon maailmaan – parhaimmillaan löytämään sieltä itselleen ”luottohoitajan” tai jopa uuden ystävän.

Rouva I. ei halunnut käydä pesulla. Mitään ongelmaa ei kuitenkaan ollut, kun hoitaja L. ilmestyi huoneen ovelle ja ilmoitti hymyillen, että rouvan kylpyhuone on valmiina ja odottaa häntä.

Ihmisarvo on keskeinen asia laadukkaassa hoitotyössä. Parhaimmillaan arvokkuuden vaaliminen kumpuaa välittävästä yhteisöstä, juurtuu kulttuurikontekstiin ja perustuu arvoihin, joihin kuuluvat pyhyys, vapaus, vastuu, velvollisuus ja toisten palveleminen. Jokainen ihminen tunnistaa vaistomaisesti ihmisarvonsa loukkauksen, samoin kuin sen, että hänen ihmisarvoaan kunnioitetaan. (Ivbijaro 2024.)

Ivbijaro (2024) ehdottaa, että esimerkiksi vanhainkodissa pysähdytään miettimään, mitä arvokkuus merkitsee sen antamassa hoidossa ja miten sitä voitaisiin parantaa. Hyvän ravinnon, kivunhallinnan, hammashoidon ja hygienian sekä yksinäisyyden ja eristäytymisen ehkäisyn ohella tärkeää on hyvä suhde hoidettavien omaisiin. Aivan erityisen tärkeitä ovat asialliset hoitosuunnitelmat, joissa keskeisessä asemassa on arvokkuuden vaaliminen ja sen keinot.  

• Ivbijaron (2024) mukaan muilla mailla on Pohjoismaista paljon opittavaa. Esimerkiksi Norja tarjoaa vanhuksilleen ”arvokkuustakuun”, eli oikeuden arvostavaan hoitoon.

Muistisairaat vanhukset ovat potentiaalisesti haavoittuva väestönosa. Heidän hoidontarpeensa saattaa olla pitkäaikaista ja he ovat haavoittuvassa asemassa myös yksilöiden välisten valtasuhteiden vuoksi. Muistisairasta vanhusta hoitavan henkilön ei kannata pohtia sitä, onko hänellä valtaa, vaan sitä, miten hän valtaansa käyttää.

Herra E. ohjattiin wc-käynnin jälkeen käsien pesulle. Kun kädet oli pesty, hoitaja ojensi herra E:lle paperisen käsipyyhkeen – jonka tämä asetteli lavuaarin yläpuolella olevalle peilihyllylle. Hoitaja ojensi toisen käsipyyhkeen, jonka herra E. jälleen laittoi peilihyllylle. Hoitaja ojensi kolmannen käsipyyhkeen ja sanoi: ”Voitte kuivata kädet tähän.” ”Jaa!”, totesi herra E. tiukasti, ”En ymmärtänyt vai?”

Merkityksettömiltä ja hieman isommiltakin virheiltä on suljettava silmät. Myös vanhuksen mahdollinen kiukku ja ”häijyydet” on otettava vastaan loukkaantumatta ja ymmärrettävä ne uhattuna olemisen tunteen ja pahan olon aiheuttamaksi.

Miten arvokkuuden kokemus syntyy, miten sitä tuetaan…

Mönkkösen ja muiden (2023) mukaan arvokkuus ja merkityksellisyys on tärkeä ottaa säännöllisesti puheeksi ja luoda kannattelevia yhteisöjä, joissa jokainen saa tarvitsemaansa tukea ja kannustusta. Erityisen tärkeitä ovat ihmissuhteet ja tunnustus yhteisön jäsenenä.

Arvokkuuden kokemusta voidaan tukea toimivalla kommunikaatiolla, suojelemalla hoidettavan oikeuksia sekä kunnioittamalla hänen yksityisyyttään. (Fuseini & muut 2022.)

• On tärkeää pyrkiä vahvistamaan hoidettava kokemusta omasta arvostaan niissä elämäntilanteissa, joissa hän on altis kokemaan arvokkuuden menettämisen tunteita. (Mattila 2013.)

Mattila (2013) muistuttaa, että lääketiede ei ole ainoa keino auttaa ihmistä, siihen voi riittää ”hyvä hoiva ja huolta pitävä kosketus, psyykkinen tuki ja läsnäolo”. Hoidossa pitää vahvistaa hoidettavaa siinä, missä hän on heikoimmillaan.

Hoitaja syötti lounasta sanan tai pari puhumaan kykenevälle neiti T:lle. Yhtäkkiä vanhuksen kasvot vääristyivät ja hän alkoi itkeä. Hoitaja laski lusikan ja vakavoitui. Itkunsa seasta neiti T. sai sanottua: ”Ja sitten ne tulivat kertomaan.”

Itkun laannuttua hoitaja syötti lounaan loppuun ja päästi neiti T:n jatkamaan lakkaamatonta vaellustaan osastolla. Noin tunti tapahtuneen jälkeen hoitaja ja neiti T. kohtasivat käytävällä. Neiti T. osoitti hoitajaa sormella ja sanoi vieressään kulkevalle vanhukselle: ”Hän välittää!” 

… ja miten se katoaa?

Elämän haavoittuvuus voidaan Mattilan (2013) mukaan ohittaa tai hoidettavan kysymykset torjua, koska niihin ei ole vastauksia. Samalla vahvistetaan hoidettavan ajatus siitä, että elämä on niin pelottavaa ja hämmentävää, ettei sitä kestä nähdä. Arvokkuuden vahvistaminen perustuu kuitenkin totuudellisuuteen, ja silloin on uskallettava katsoa elämää kipuineen ja kysymyksineen.

Arvokkuuden merkitystä ei yleensä kiistetä, mutta sitä ei myöskään pysähdytä ajattelemaan. Mistä esimerkiksi pidemmälle edennyttä muistisairautta sairastavan vanhuksen arvokkuus koostuu ja vahvistaako oma toiminta vanhuksen arvokkuuden kokemusta?

Herra S. alkoi riisua itseään osaston ruokasalissa, keskellä päivää ja kaikkien nähden. Hoitaja kysyi häneltä ”ohimennen” ystävällisesti, mitä hän aikoo tehdä. Herra S. kertoi olevansa menossa saunaan.

Tämän kaltaisissa tilanteissa hoitavan henkilön tärkeänä tehtävänä on varjella vanhusta kasvojen menettämiseltä. On vältettävä kaikkea, mikä voisi vaikuttaa nolaamiselta tai komentelulta ja johtaa kinasteluun. 

Muistisairailla vanhuksilla on usein paljon arvokkuutta nakertavia loukkaamiskokemuksia. Ne ilmenevät mm. henkilökohtaisen autonomian ja ihmisyyden loukkauksina, osattomuuden ja tarpeettomuuden kokemuksina ja jopa kiusaamisena ja kaltoinkohteluna. Myös sivuuttaminen ja syrjään jättäminen loukkaavat arvokkuuden kokemusta. (Mönkkönen ja muut 2023.)

Mattilan (2023) mukaan sairaudet ja hoitoon joutuminen sisältävät tekijöitä, joiden vuoksi ihmisen arvokkuuden kokemus on vaakalaudalla. Intimiteetti on vaarassa ja avun tarve lisääntyy. Hauraan vanhuuden myötä toiminnanohjaus heikkenee ja arjen ongelmat voivat käydä ylivoimaisiksi. Vanhuksesta se voi tuntua arvokkuuden vähenemiseltä.

Ihmisen arvokkuutta ei kuitenkaan saa vähentää se, millaisia terveydellisiä ongelmia hänellä on tai kuinka hän niiden kanssa selviytyy. Mattila (2013) kiteyttää ajatuksen toteamalla:

• ”Ihmiskäsityksessämme on jotakin vinossa, jos ajattelemme ihmisen menettävän arvonsa, kun hän ei kykene huolehtimaan itsestään ja kun hän tarvitsee toisten apua.”

Moradoghli ja muut (2022) tutkivat vanhusten haavoittuvuuden ja arvokkuuden välistä yhteyttä. Tulokset osoittivat, että yhteys on olemassa ja haavoittuvuuden lisääntyessä vanhusten arvokkuus vähenee.

Pienet arkiteot riittävät

Toisen ihmisen arvostamisen on oltava hoitotyössä yksi tärkeimmistä arvoista. Ihmisen arvokkuutta on tuettava silloin, kun hän ei siihen enää itse usko, tai ei kykene puolustamaan sitä.

Pieniä arkitekoja ei kannata aliarvioida, niiden merkitys yksittäiselle vanhukselle voi olla todella suuri. Niiden vaikuttavuus – yksi vanhus kerrallaan – voi myös peitota isommatkin kampanjat, jotka toisinaan jäävät kuolleeksi kirjaimeksi.

Tarjoillessaan vanhukselle ruokaa tai juomaa, iäkäs hoitaja rouva O. muisti aina sanoa jokaiselle vanhukselle ”ole hyvä” tai ”hyvää ruokahalua”. Hän tervehti jokaista erikseen ja hymyili usein. Rouva O. oli vanhusten keskuudessa erittäin pidetty hoitaja.

Pienten arkitekojen tekemiselle on vanhustenhoidossa yleensä enemmän aikaa kuin useimmissa muissa hoitopaikoissa. Pesujen, pukemisen, syöttämisen, nukkumaan laittamisen jne. yhteydessä hoitavalla henkilöllä on päivän mittaan useita mahdollisuuksia keskittyä vain yhteen ihmiseen. Vanhukseen voidaan silloin luoda henkilökohtainen kontakti ja osoittaa hänelle arvostusta huomioimalla vain hänet. (Porkka 2014.) 

Jos haluat saada tiedon uusista julkaisuista sähköpostiisi, liity postituslistalle täältä.

Lisätietoa mm.    

Ennelin, A. (29.9.2024). Mikä on oman yrityksesi psykologinen jalanjälki, ja mitä sille voi tehdä? https://bit.ly/3EYmxKP

Kotus (2020). Kotimaisten kielten keskus. Kuukauden sana marraskuussa 2020 on mielijalanjälki. https://bit.ly/4kyNQvC

Porkka, S-T. (3.4.2014) Kansalais- ja vaikuttamistyön uudet suunnat. Alustus MIELI ry:n Mielenterveystyön tulevaisuus -seminaarissa.

Ruokostenpohja, M. C. (2023). Sustainability in communications content: the frames of handprint in corporate communication and branding. Master’s Thesis Oulu Business School Marketing Programme.

Fuseini, A. G., Ley, L ., Rawson, H., et al. (2022). A systematic review of patient-reported dignity and dignified care during acute hospital admission. J Adv Nurs 2022; 78: 3540–3558.

Ivbijaro, G. (2024). A global agenda for dignity and health: a personal opinion. Academia Mental Health and Well-Being, 1(3). https://doi.org/10.20935/MHealthWellB7361

Mattila, K-P. (2013). Ihmisen arvokkuus ja sen kokemisen vahvistaminen. Duodecim 2013;129(7):778–9.

Moradoghli, F., Darvishpoor, K. A. & Esmaeili, R. (2022). The association between frailty and dignity in community-dwelling older people. BMC Geriatr. 2022 Apr 19;22(1):344.

Mönkkönen, K., Tapani, A. & Kokkonen, T. (2023). Arvoa ja arvottomuutta – Arvokkuuden ja merkityksellisyyden kokemukset hyvän elämän perustana. Helsinki: Gaudeamus.

Pelkonen, P. (2023). Jalanjälki paha, kädenjälki hyvä. Ilmastoviisaan asumisen arvojen rakentuminen aikakausmediassa. Pro gradu -tutkielma. Vaasan yliopisto. Markkinoinnin ja viestinnän akateeminen yksikkö. 

Webster, J. & Byrne, S. (2004). Strategies to enhance privacy and dignity in care of older people. Nurs Times. 2004 Feb 24-Mar 1;100(8):38–40.

Jos asia on mielestäsi tärkeä, jaa kirjoitus tästä: