MUISTISAIRAAN VANHUKSEN KUUNTELEMINEN

Muistisairaalla vanhuksella on kokonainen elämä elettynä ja paljon sellaista, mistä hän haluaa ja mistä hänen on myös saatava puhua. Siihen vanhus tarvitsee avukseen toisen henkilön, kuuntelijan. Kuunteleminen vaatii muistisairasta hoitavalta henkilöltä taitoa, tahtoa ja kärsivällisyyttä.

Kuulluksi ja nähdyksi tulemisen tarve on yksi ihmisen perustarpeista. Kun ihminen kokee tulevansa nähdyksi ja ymmärretyksi, se on merkki laumaan kuulumisesta, eli evolutiivisesti merkki eloonjäämisestä. (Skogholm 2021.)

Muistisairaalla vanhuksella on tarve puhua

Erik H. Erikson kehitti teorian ihmisen psykososiaalisen kehityksen vaiheista. Sen mukaan vanhuuden tärkein kehitystehtävä on tutkailla elettyä elämää, hyväksyä se ja saavuttaa eheys. Se tehdään muistelemalla elämään mahtuneita tapahtumia ja niiden merkitystä.  

Jos ihminen saa vanheta terveenä, hän tekee tätä inventaariota päivittäisten toimiensa lomassa muistellen elettyä elämäänsä ja tehden siitä johtopäätöksensä. Se tapahtuu tunnetason kokemuksen ja loogisen päättelyn avulla.

Vanhainkodin johtaja meni hakemaan ”Iidaa” virkistystilaisuuteen. Iida makasi kyljellään sängyssä ja sanoi, että hän ei nyt ehdi. Perusteluksi hän sanoi, että: ”Mun tarttee muistella sisartani”. ”No sitten sinä et ehdi”, sanoi johtaja ja painoi huoneen oven kiinni.

Muistisairaus aiheuttaa ihmisessä vähitellen muutoksia, jotka voivat tuntua omaisten, läheisten ja henkilökunnan mielestä hyvin ikäviltä ja kanssakäyminen vanhuksen kanssaan vaikeutuu. Muistisairaan onnistuneen kohtaamisen avain on hänessä tapahtuneiden muutosten ja vuorovaikutuksen erityislaadun ymmärtämisessä. (Porkka 2021.)

Muistisairauden edetessä kielelliset vaikeudet lisääntyvät. Oma-aloitteinen puhuminen vähenee, sanoja on entistä vaikeampi palauttaa mieleen, ja puheeseen tulee tilanteeseen sopimattomia tai merkityksettömiä sanoja. (Feil 1993, sit. Porkka 2021.)

Jos muistisairas vanhus kokee, että hänen sanomaansa ei ymmärretä, tai tahdota ymmärtää, menneisyydessä mahdollisesti koetut pettymykset aktivoituvat. Hän ahdistuu ja saattaa jopa suuttua. Pahimmillaan vanhus lakkaa yrittämästä ja vetäytyy vuorovaikutuksesta.

• Eristäytyminen on riski aivoterveydelle ja saattaa johtaa masentumiseen. Se voi jopa pahentaa muistisairauteen liittyvää fyysistä ja kognitiivista heikkenemistä.  

Henwood ja Ellis (2015) lainaavat useita tutkijoita ja kirjoittavat, että tarve tulla kuulluksi on perustavanlaatuinen sosiaalinen tarve. Sen laiminlyönti voi pahentaa muistisairaan kokemaa turhautumisen ja kyvyttömyyden tunnetta sekä mahdollisesti jo ennestään alhaista itsetuntoa. Sosiaalisten mahdollisuuksien puutteen ja laiminlyönnin on osoitettu lisäävän muistisairaiden käyttäytymishäiriöitä ja aggressiota.

Herra K. kävi levottomaksi, kiihtyi vähitellen ja alkoi lopulta huutaa: “Se, se, se!” Hoitaja meni aivan hänen eteensä, otti kädestä kiinni ja nyökkäili tiukka ilme kasvoillaan. Herra K. sai hoitajan tuen ajatukselleen ja rauhoittui.

Kun hoitava henkilö pysähtyy, ei kiirehdi, katsoo ja kuuntelee, vanhus kokee tulevansa nähdyksi ja kuulluksi. Saadessaan vastakaikua, vanhus tuntee olevansa edelleen arvokas ja merkityksellinen ihminen.

• Onnistumisen kokemukset tukevat halua vuorovaikutukseen, ja sen myötä saatu harjoitus ylläpitää vanhuksen kykyä ilmaista asiansa.

Hoitajalla on velvollisuus kuunnella

Hoitosuhteessa keskeisiä elementtejä ovat vuorovaikutus ja kommunikaatio, joka on vuorovaikutuksen ydin. Sen tehtävänä on tiedon välittäminen sekä kahden ihmisen välisen vuorovaikutuksen rakentaminen ja ylläpitäminen. (Mäkelä & muut 2001.)

Hoitosuhdetta käsittelevien tutkimusten mukaan hoidettavat odottavat kuuntelua, kohtaamista yksilöllisellä tasolla ja pysähtymistä kohdalle (Mattila 2001). Avoin ja kannustava ilmapiiri, jossa vanhus uskaltaa olla oma itsensä ja ilmaista itseään, lisää yhteenkuuluvuuden tunnetta ja vähentää vanhuksen kokemaa stressiä.

Useiden tutkimusten mukaan toimiva vuorovaikutus tukee kaikkien osallistujien hyvinvointia. Hyvinvointi ja levollinen mieli puolestaan mahdollistavat aidon, aktiivisen ja kokonaisvaltaisen kuuntelemisen. Tällöin hoitaja kuuntelee ja kuulee myös sanojen takana olevia tunteita, ajatuksia ja toiveita.  

• Punkasen (2001) mukaan kuuntelemisella ei tarkoiteta vain tavallista kuuntelemista, vaan myös syvempää kuuntelemista, ihmisen kuulemista.

Kuuntele vanhusta ”ilman muistia ja omaa agendaa”

Hoitavan henkilön motivaatio kuunnella vanhusta ja usko vuorovaikutuksen merkitykseen joutuu koetteelle, kun vanhus palaa asiaansa niin kuin se tulisi puheeksi ensimmäisen kerran. On hyvä varautua siihen, että aiemmat keskustelut ovat saattaneet häneltä jo unohtua.

• Hoitaja ei voi luottaa siihen, että tämänkertainen keskustelu olisi jatkoa edelliselle.

Aiemmin kertynyt tieto on kuitenkin tärkeää. Se toimii hoitajan taustatietona, johon mahdollisesti esiin nouseva uusi tieto voidaan kytkeä ja ymmärtää vanhusta paremmin.   

Muistisairasta ei pidä muistuttaa ”jo puhutusta”. Ei myöskään kannata pahastua siitä, että hän on unohtanut sen, eikä ole kiitollinen aiemmin saamastaan tuesta ja avusta.

Hyvin usein vanhus, joka on kohdattu kunnioittaen ja validoiden, tuntee tulleensa kuulluksi ja olonsa niin turvalliseksi, että hän voi palata muistoistaan nykypäivään ja kohdata sen hoitajan kanssa.  

Rouva B. yritti jälleen kerran saada osaston ulko-oven auki ja vaati päästä kotiin. Hoitaja näki hädän hänen silmissään, pysähtyi ja toisti vanhuksen sanat ”Pitää mennä kotiin?” ”Joo, tai äiti kuolee”, sanoi vanhus. Kun hoitaja kysyi, mikä hätä äidillä oli, rouva B. huokaisi pitkään ja sanoi: ”Taas minä elän näissä vanhoissa muistoissa.”

Vastavuoroisuus on kaiken viestinnän perusta. Jos vastavuoroisuutta ja validointia ei ole, keskustelu on komentoja, käskyjä tai oman agendan julistamista. (Skogholm 2021.)

Aktiivinen kuunteleminen‍ ‍

Kuunteleminen vaatii aitoa läsnäoloa ja päätöksen kuunnella toista ihmistä avoimin mielin. Aktiivinen kuunteleminen on hyvän kohtaamisen ydin ja taito, joka ei synny ilman harjoittelua.

• Kuuleminen on automaattista, kuunteleminen ei.

Dunderfelt (2015) kuvaa aitoa kuuntelemista taitona kuulla toisen ihmisen tarkoitusta sanojen takana. Sen avulla voi tulkita vuorovaikutuksen rakentavalla tavalla ja välttää pikaiset, pinnalliset ja virheelliset olettamukset puhekumppanista.

Mäkisalo-Ropponen (2011) toteaa, että nopeat tulkinnat saattavat sulkea tärkeät ajatukset ja tunteet pois viesteistä. Myös hän on sitä mieltä, että kuunteleminen ei ole helppo taito, ja usein ihminen kuulee sen, minkä haluaa kuulla.

• Aktiivinen kuunteleminen parantaa vuorovaikutusta ja syventää ihmissuhteita.

Aito kuunteleminen on sisäinen tila, jossa kuuntelija on valpas, huomaa jos oma huomio kiinnittyy muualle ja kykenee tietoisesti palauttamaan itsensä läsnä olevan kuuntelun tilaan (Dunderfelt 2015).

Kuunteleminen ei tarkoita passiivista hiljaisuutta‍ ‍

Aktiivisen kuuntelijan on osoitettava puhujalle kuuntelevansa, olevansa kiinnostunut ja yrittävänsä ymmärtää. Hän voi tehdä sen eleillä, ilmeillä tai kommenteilla. Pieni ele, kuten pään nyökkäys, huokaus tai kerrotusta napatun yksittäisen sanan toistaminen voi riittää. (York 2020, sit. Porkka 2022.)

Hoitaja istui rouva L:n vieressä ja kuunteli kun tämä puhui jo lähes jokeltaen. Erottaessaan puheesta sanan kattila, hoitaja kysyi painokkaasti: ”Ai kattila?”. Rouva L. katsoi hymyillen hoitajaa suoraan silmiin ja vastasi yhtä painokkaasti: ”Nii’in!” Sen jälkeen hän jatkoi tyytyväisenä juttuaan.

Muistisairaalle osoitus kuulluksi tulemisesta on myös hoitajan asettautuminen samantahtiseksi vanhuksen kanssa. Puheen ja liikkeiden sama tempo tukee vanhuksen turvallisuuden tunnetta.

Wikströmin ja muiden (2022) tutkimuksissa on käynyt ilmi, että samantahtisten keskustelukumppaneiden aivoaallot synkronoituvat ja vaikuttavat positiivisesti empatiaan ja yhteistyöhaluun. Haapanen ja Hanhikoski (2022) toteavat, että synkronian tarkoitus on helpottaa sosiaalista kommunikaatiota.

• Aktiiviseen kuunteluun kuuluu tärkeänä osana myös hienovarainen peilaaminen. Se synnyttää puhujalle tunteen, että hän on hyväksytty ja häntä kuunnellaan.

Schermer (2010) toteaa, että peilisolut yhdistävät ihmisiä toisiinsa rekisteröimällä toisissa havaitun käyttäytymisen, emootiot, ja aikomukset. Peilisolut ovat siis jossain mielessä ”sosiaalisia”. Hänen mukaansa peilaaminen on aktiivinen verbi, joka sisältää empatiaa, toiseen ihmiseen virittäytymistä ja kiintymystä.  

”Tunnetason kohtaaminen, aktiivinen eläytyvä kuuntelu ja empatian osoittaminen sekä tunteiden ja tarpeiden sanoittaminen vähentävät muistisairaan ahdistuneisuutta ja auttavat häntä käsittelemään tunnettaan.” (Pohjavirta 2012, sit. Abdi & muut 2025.)

Abdin ja kumppaneiden (2025) lainaamien tutkijoiden mukaan kiireettömän kuuntelemisen ja vihjeiden antamisen on todettu edistävän sanallista kommunikointia muistisairaan kanssa. Muistisairaat puhuvat, kun heitä ei keskeytetä, he saavat kannustusta eikä heidän huomiotaan käännetä muualle. ”Kuunteleminen, sanojen toistaminen sekä kyseleminen edistivät avoimuutta ja innostusta muistisairaiden puheessa.”

Aktiivisen kuuntelun taitoja ovat rauhallisuus, kannustaminen ja tilan antaminen puhujalle. Vanha, mutta toimiva ohje on: ”Odota hetki, kun toinen on päättänyt puheensa, tärkein asia on usein tulossa vasta silloin.” (Porkka 2004.)

Tärkeitä ovat myös tarkentavat kysymykset, kuullun yhteenvedot ja sen varmistaminen, että on tulkinnut viestin oikein. Puhujan tunnetila pyritään myös tunnistamaan ja kysytään, onko käsitys oikea. 

Muistisairas vanhus ei aina kerro asioita sanoin ja hoitajan on osattava kuunnella myös sanattomia viestejä, erityisesti silloin, kun kehon kieli (2) on ristiriidassa sanojen kanssa.

Hyvä kuuntelija ottaa huomioon sekä puhutun sisällön että eleet, äänensävyt, ilmeet ja kehon asennon – multimodaalisuuden ja minimipalautteet.

Jos haluat saada tiedon uusista julkaisuista sähköpostiisi, liity postituslistalle täältä.

Lisätietoa mm.

Abdi, L., Niittumäki, J. & Tiensuu, A. (2025). Muistisairaan vuorovaikutuksen tukeminen hoivatyön arjessa. Hoitajien näkökulmasta. Opinnäytetyö. Helsinki: Metropolia Ammattikorkeakoulu. Vanhustyön tutkinto-ohjelma.

Dunderfelt, T. (2015). Kuuntele ja tule kuulluksi. Helsinki: Kauppakamari.

Haapanen, N. & Hanhikoski, N. (2022). Vuorovaikutukseen sitoutuminen, vireys ja allianssi videovälitteisissä työnohjausistunnoissa. Pro gradu -tutkielma. Jyväskylän yliopisto, Psykologian laitos.

Henwood, A. & Ellis, M. (16.11.2015). Giving a voice to people with advanced dementia. https://bit.ly/499uhH1

Mattila, L-R. (2001). Vahvistumista ja tunnekokemuksen jakamista Potilaan ja hoitajan vuorovaikutusta kuvaavan käsitejärjestelmän kehittäminen. Tampereen yliopisto. Hoitotieteen laitos. Akateeminen väitöskirja.

Mäkelä, A., Ruokonen, T. & Tuomikoski, M. (2001). Hoitosuhdetyöskentely. Helsinki: Tammi.

Mäkisalo-Ropponen, M. (2011). Vuorovaikutustaidot sosiaali- ja terveysalalla. Helsinki: Tammi.

Porkka, S-T. (2004). Vuorovaikutus, koulutusmoniste, Vapaaehtoistyön tukiohjaajakoulutus. Helsinki: Suomen Mielenterveysseura.

Porkka, S-T. (2021). Yhteyden luomisesta syvästi muistisairaaseen vanhukseen. Teoksessa K-M. Leskinen & N. Rita (toim.), YHTEYS. Psykoanalyyttisen ajattelun ytimessä (s. 184–201). Espoo: Prometheus kustannus.

Porkka, S-T. (2022). Työnohjausta maskin takaa. Teoksessa S-T. Porkka, T. Tenhunen & T. Mäenpää (toim.), Vapaaehtoistyön työnohjauksen moninaisuus (s. 69–63). Helsinki: MIELI Suomen Mielenterveys,

Punkanen, T. (2001). Mielenterveystyö ammattina. Helsinki: Tammi.

Schermer, V. L. (2010). Reflections on ”Reflections on Mirroring”. Group Analysis 43(39), 214–227.

Skogholm, L. (2021). Kohtaamisen koodit. (suom. T. Sjelvgren & H. Arvonen) Tukholma: Harper Collins Nordic.

Wikström, V., Saarikivi, K., Falcon, M. et al. (2022). Inter-brain synchronization occurs without physical co-presence during cooperative online gaming, Neuropsychologia, Volume 174, 108316.

Jos asia on mielestäsi tärkeä, jaa kirjoitus tästä: