LÄPIELÄMINEN JA KORJAAVA KOKEMUS MUISTISAIRAAN HOIDON TAVOITTEENA
Läpieläminen tarkoittaa muistisairaalle vanhukselle vaillejäämisten, menetysten tai traumojen elämistä uudelleen tässä ja nyt. Se vaatii turvallisia olosuhteita ja turvallisen ihmisen tuen. Onnistuessaan läpieläminen mahdollistaa vanhukselle korjaavan kokemuksen.
Martti Siirala on todennut: ”Se mikä ei tule yhdessä jaetuksi jää jonkun yksin kannettavaksi.”
Läpieläminen
Inventaarion tekeminen eletystä elämästä on osa normaalia vanhenemista. Jos ihminen saa vanheta terveenä, hän tekee sen arkisten askareiden lomassa muistelemalla menneisyyden tapahtumia, mukavia ja ei niin mukavia.
Korjaavaan kokemukseen johtavaan läpielämisprosessiin liitetään usein vaatimus asioiden tunnistamisesta ja kognitiivisesta työstämisestä (mm. Goldfried 2018). Muistisairas vanhus ei siihen aina kykene. Lohdullista onkin tietää, että oivallusta tapahtuu tietoisuuden eri tasoilla ja myös menneisyyden tapahtumien käsittely elämällä ne uudelleen riittää.
Millerin (2021) mukaan vanhaan kokemukseen liittyvän tunteen korjaaminen uudella tunteella luo neurologisen muutoksen aivoihin.
Kipeimmät muistot on toisinaan säilötty niin syvälle tiedostamattomaan, että niihin ei pääse pelkällä tahdonvoimalla käsiksi edes muistinsa säilyttänyt ihminen. Muistisairaus saa kuitenkin nämä ”unohdetut” muistot kumpuamaan pidäkkeettömästi esiin. Menneisyyden muistikuvat vyöryvät päälle lupaa kysymättä ja aikaa, paikkaa tai seuraa katsomatta.
Esiin nousevat mielikuvat voivat olla peräisin jopa hyvin varhaisista elämänvaiheista ja muistisairas vanhus käsittelee niitä niillä taidoilla, jotka hänellä on tapahtuma-aikaan ollut. Tapa voi olla hyvin lapsenomainen.
Muistisairaan tukeminen menneisyyden tapahtumien läpielämisessä edellyttää hoitavalta henkilöltä ymmärrystä, osaamista, luotettavuutta ja hyväksyntää.
Läpieläminen ei ole helppoa, mikäli käsiteltäväksi on noussut vahvasti tunnepitoinen ja järkyttävä tapahtuma. Vanhus kipuilee, mutta mielikuvan kohtaaminen helpottaa hänen oloaan.
Vanhuksen mielessä spontaanisti syntyvää menneisyyden muistikuvien aktivoitumista ja siitä seuraavaa toimintaa ei pidä säikähtää. Läpielämisen hetki on muistisairaalle usein nopeasti ohimenevä ja unohtuu saman tien.
Mm. Hellsten (2012) toteaa, että ”läpielämisen vaihe on mahdollinen vasta sitten, kun toipumisprosessin ensimmäinen vaihe, tunnistaminen, on koettu”. Muistisairas vanhus ei kuitenkaan tunnista, pohdi, tee johtopäätöksiä tai ”työskentele”. Menneisyys ja nykyisyys sekoittuvat ja hän elää kokemansa uudelleen tässä ja nyt aivan niin kuin hän olisi siellä ja silloin.
Läpielämisellä tarkoitetaan tapahtumien uudelleen elämistä. Se ei tarkoita niiden ajattelemista, eikä aina edes niistä kertomista.
1990-luvulla Halikon sairaalan muistisairaiden osastolla kirjasimme hoidon tavoitteeksi ”antaa vanhukselle niin hyvä päivä, että hän saa aikaiseksi jotain, mikä tekee hänen tulevaisuudestaan paremman”. Onnistuneen läpielämistapahtuman tuloksena on korjaava kokemus.
Toistuvien läpielämishetkien seurauksena käsittelyä vaativa menneisyyden tapahtuma menettää otettaan vanhuksesta – ja antaa hänelle mahdollisuuden siirtyä seuraavaan asiaan.
Haavoittuminen tapahtuu suhteessa toiseen ihmiseen, samoin toipuminen
Muut ihmiset jättävät meihin jälkensä. Turvaa ja emotionaalista huolenpitoa vaille jääminen on erityisen haavoittavaa avuttomuuden hetkinä, niin lapsuudessa kuin vanhuudessakin.
Aikaisemmat kokemukset ihmissuhteista vaikuttavat siihen, minkälainen käsitys ihmisellä on itsestään ja miten hän suhtautuu toisiin. Ne muokkaavat myös sitä, miten hän odottaa, pelkää tai toivoo tulevansa kohdatuksi ja kohdelluksi.
On olemassa sanonta: ”Se, mikä rikotaan suhteessa, myös korjataan suhteessa”.
Läpieläessään muistisairas vanhus avautuu kokemuksistaan ja lopputulos riippuu siitä, miten hänet otetaan vastaan. Hän tarvitsee toisen ihmisen apua, turvaa, lohtua, arvostusta ja ymmärtävän apurin, joka tarjoaa kokemuksen lempeydestä itseä kohtaan (mm. Maanmieli & Sarvela 2022).
Täysin puhumaton rouva A. seisoi kokovartalopeilin edessä. Hän keinutteli itseään jalalta toiselle ja hymyili leveästi peilikuvalleen. Hän oli tavannut peilissä henkilön, joka ilahtui hänet nähdessään ja hyväksyi hänet varauksetta.
Ahosen ja Hallbergin (2024) mukaan ei ole tärkeää, kuinka läheinen turvan tarjoava ihminen on. Tärkeää on, minkälainen olo tuon ihmisen seurassa tulee.
Hague (2019) muistuttaa Maslow´n tarvehierarkiasta, jonka mukaan turvallisuus, yhteenkuuluvuus ja muilta saatu arvostus ovat ihmisen perustarpeita. Hän jatkaa toteamalla, että turvallisuuden tunne on oleellinen asia etenkin korjaavuuden kannalta. Merkityksellisyyttä ihmissuhteisiin tuo turvan lisäksi etenkin kokemukset nähdyksi ja kuulluksi tulemisesta ja siitä, että tulee hyväksytyksi omana itsenään.
Nykyään hoidettavana olevat vanhukset ovat eläneet haavoittuvuudelle alttiin lapsuutensa sodan jälkeen, jolloin vanhemmat tekivät paljon töitä.
Vanhempien jaksaminen oli koetuksella, eikä hellyyden osoittamista pidetty yhtä tärkeänä kuin nykyään. Hoitava henkilö, joka tarjoaa vanhukselle arvostusta ja läheisyyttä, saattaa olla vanhuksen elämän ensimmäinen luottamuksellinen ja turvallinen ihmissuhde.
Muistisairas vanhus turvautuu menneisyyden tapahtumia läpieläessään nykyisyyden ihmisiin. Hän asettaa heitä symbolihenkilöiden rooleihin, kohdistaa heihin alkuperäisen henkilön ”ansaitsemia” tunteita ja selvittää asioita heidän kanssaan. Läheisyyttä ja hellyyttä kaipaava vanhus voi läpielämisen hetkellä toimia kuin lapsi.
Herra H. sai vaimonsa hämmentymään painamalla päänsä tämän rinnalle ja pyytämällä: ”Äiti, silitä mun tukkaa.”
Tilanteet symbolihenkilön kanssa ovat mukavia tai riitaisia, mutta lyhyitä, eikä vanhus useimmiten edes muista niitä. Jos kohtaaminen on sujunut hyvin, hänelle jää kuitenkin tunne, että hän on saanut asiansa sanotuksi ja vastakaikua. Vähitellen menneisyys, sen tapahtumat ja ikävät ihmissuhdedynamiikat eivät enää pidä häntä otteessaan.
Miten muistisairasta vanhusta voi auttaa läpielämisessä?
Läpieläminen edellyttää olosuhteilta turvaa, jossa kaikkien tunteiden ja tarpeiden ilmaiseminen on sallittua ilman, että niitä arvotetaan tai arvostellaan. Turvallisessa hoitosuhteessa muistisairas vanhus saa tulla näkyväksi juuri sellaisena kuin on.
Läpielämisessä tukeminen ja korjaavan kokemuksen tarjoaminen edellyttävät hoitavalta henkilöltä hyväksyntää, hoivaa ja kannattelua. Hoitajan on pyrittävä luomaan vanhukseen suhde, joka rohkaisee tätä ilmaisemaan vihan, pettymyksen, kaipauksen tai vaikka huonommuuden tunteitaan.
Muistisairaan vanhuksen tunteet on otettava vastaan ja validoitava.
Validointi on yleiskäsite, joka tarkoittaa empaattista, arvostavaa ja arvostelematonta suhtautumista toiseen ihmiseen sekä sen osoittamista, että hänellä on täysi oikeus tuntea juuri niin kuin hän tuntee.
Läpielämisessä tukeminen ja korjaavan kokemuksen tarjoaminen edellyttävät hoitavalta henkilöltä kykyä luoda vanhukseen validoiva hoitosuhde ja ylläpitää sitä. Se vaatii opettelua, uskomista asiaan ja nöyryyttä tuntemattoman äärellä. Hoitaja itse ja omat halut ovat toissijaisia.
Muistisairaan vanhuksen tunne on aina validi, eli totta, vaikka emme aina sen aiheuttajaa ymmärtäisikään.
Vanhuksen tunteita ei ohjailla eikä häntä opeteta. Emme koskaan voi tietää, mitä toinen ihminen on kokenut tai pelännyt kokevansa. Validoijan tehtävänä on hyväksyä tunteet sellaisenaan ja antaa vanhuksen käydä niitä läpi siten ja siinä tahdissa, mihin hän kykenee.
Tukahdutettujen tunteiden läpieläminen ja kokeminen turvallisesti ja kannatellusti voi vapauttaa hyvinkin syviä jännitystiloja ja lukkoja niin fyysisellä kuin mielenkin tasoilla. Vanhuksen pelot sekä avuttomuuden, häpeän, syyllisyyden tai esimerkiksi katkeruuden tunteet alkavat väistyä.
Onnistuessaan validointi auttaa muistisairasta vanhusta kohtaamaan menneisyyden ristiriitoja, kohentamaan itsetuntoaan ja voimaan paremmin.
Muistisairaan vanhuksen aito validoiva kohtaaminen vaatii hoitavalta henkilöltä malttia, joustavuutta, mukautumista sekä omien tunteiden kestämistä. Hoitajan on kyettävä eläytymään vanhuksen tunteisiin, mutta osattava myös erottaa toisistaan omat ja vanhuksen tunteet.
On hyvä myös muistaa, että vanhuksen mielikuva menneestä tapahtumasta on hänelle täyttä totta, mutta mahdollisesti jo alun perin väärin taltioitu tai vuosien varrella muuntunut valemuisto. Hoitavan henkilön on kuitenkin suhtauduttava siihen yhtä suurella vakavuudella kuin vanhus itse.
Rouva W. istui alastomana sängyn laidalla ja tuijotti kauhuissaan ulos ikkunasta. Hoitaja meni aivan rouvan eteen, katsoi häntä silmiin yhtä kauhistuneen näköisenä ja kysyi: ”Mitä tapahtui?” Rouva vastasi: ”Täytyy mennä veteen.” Hoitaja toisti: ”Mennä veteen?” ”Joo”, sanoi rouva, ”lapsi on vedessä.” ”Lapsi vedessä!” hoitaja parahti, jolloin rouvan kauhistunut ilme raukesi. Hän katsoi hoitajaa silmiin ja sanoi: ”Ei tartte enää, kiitos.”
Validoinnin tarkoituksena on auttaa hoidettavaa ”neutraloimaan” menneisyyden tapahtumien haitallista vaikutusta ja pääsemään eteenpäin inventaarion teossa.
Jokainen käsittelyä vaativa tunne on vanhukselle tarpeellinen ja tärkeä juuri niin kauan, kun niitä nousee esiin, ja hän jaksaa käsitellä niitä.
Muistisairaan vanhuksen usein kivuliaan läpielämisen tukeminen vaatii hoitajalta myös itsehillintää. Omaisiin ja hoitoalan ammattilaisiin on sisäistynyt toisen ihmisen olon helpottamisen ja lohduttamisen tarve, vieras ei ole myöskään houkutus varmistella kuullun todenperäisyyttä.
Eläytyvä validointi on vaativaa ja sen käänteet usein mieleenpainuvia. Säännöllinen työnohjaus on korvaamaton apu hoitavan henkilön osaamisen ja henkisen jaksamisen turvaamiseksi.
Korjaava kokemus
Menneisyyden tapahtumia ei voi muuttaa, mutta niiden kanssa voi pyrkiä rakentamaan sopua. Tasapainoisissa ja turvallisissa ihmissuhteissa muistisairaan vanhuksen on mahdollista saada korjaavia kokemuksia.
Korjaava kokemus tarkoittaa uutta positiivista kokemusta, joka korvaa ja parantaa vanhoja traumaattisia tai negatiivisia kokemuksia.
Korjaava emotionaalinen kokemus tapahtuu, kun ihminen kokee terveellisemmän vuorovaikutuksen hoitajan kanssa kuin mitä hänellä oli menneisyydessä merkittävien henkilöiden, kuten esimerkiksi vanhempiensa kanssa. (Chicago Psychoanalytic Institute 2025.)
Ferenczi esitti jo 1920-luvulla ajatuksen, että emotionaaliset kokemukset ovat muutoksen tavoittelussa älyllisiä oivalluksia merkittävämpiä. Hänen oppilaansa Alexander kirjoitti 1930-luvulla korjaavan kokemuksen käsitteestä: ”Se auttaa yksilöitä voittamaan vanhat, huonosti sopeutuvat mallit ja traumat luomalla uusia, positiivisia ihmissuhde-, emotionaalisia tai käyttäytymiseen liittyviä muistoja, mikä edistää henkilökohtaista kasvua ja resilienssiä. (Chicago Psychoanalytic Institute 2025.)
Vuonna 1946 Alexander vielä nimesi ja määritteli Ferenczin muutosteorian ja kirjoitti: ”Jotta potilasta voitaisiin auttaa, hänen on käytävä läpi korjaava emotionaalinen kokemus, joka soveltuu korjaamaan aiempien kokemusten traumaattisen vaikutuksen.” (Frances 2022.)
Muistisairaan hoidossa tilanteet tulevat yllättäen. Hoitavan henkilön on oltava tarkkana ja tartuttava tilaisuuteen validoida vanhuksen tunteita. Muistisairas vanhus voi saada korjaavia kokemuksia milloin tahansa ja missä tahansa turvallisessa ihmissuhteessa.
Empaattiseen kohtaamiseen ja validoimiseen pystyy jokainen, jolla on perustiedot, hyvät käytöstavat ja sydän paikallaan.
Chicagon psykoanalyyttisen instituutin (2025) mukaan korjaavat kokemukset auttavat hoidettavaa rakentamaan luottamuksellisia suhteita muihin ihmisiin. Ne antavat hoidettavalle myös mahdollisuuden uusiin tiedostettuihin ja tiedostamattomiin oivalluksiin sekä vähemmän stressaaviin selviytymiskeinoihin.
Korjaavia kokemuksia tarvitsevat erityisesti muistisairaat vanhukset, joilla on vaikeuksia luottaa, jotka joutuvat toistuvasti hankaluuksiin muiden kanssa sekä vanhukset, jotka kärsivät epävarmuudesta ja huonosta itsetunnosta.
Jos haluat saada tiedon uusista julkaisuista sähköpostiisi, liity postituslistalle täältä.
Lisätietoa mm.
Ahonen, M. & Hallberg, K. (2024). Korjaavat ihmissuhdekokemukset – Se, mikä suhteessa on rikottu, voi suhteessa myös parantua. Opinnäytetyö. Karelia-ammattikorkeakoulu, Sosionomi AMK.
Chicago Psychoanalytic Institute (22.4.2025). Corrective Emotional Experience: A Pathway to Emotional Healing. https://bit.ly/4q3qbor
Frances, A. (15.3.2022). Corrective Emotional Experience Is the Key to Therapeutic Effectiveness. https://bit.ly/3NJhRgl
Goldfried, M. (2018). Obtaining consensus in psychotherapy: What holds us back? American Psychologist, 74(4), 484–496.
Hague, P. (2019). The business models handbook: Templates, theory and case studies. Lontoo: Kogan Page Limited.
Hellsten, T. (2012). Virtahepo olohuoneessa. Kirjapaja, Helsinki.
Miller, G. (2021). What Is Corrective Emotional Experience? https://bit.ly/4tk3Ndu
Maanmieli, K. & Sarvela, K. (2022). Yhteinen mieli: Traumatietoutta mielenterveystyöhön. Helsinki: Basam Books Oy.
Jos asia on mielestäsi tärkeä, jaa kirjoitus tästä:
